torstai 8. maaliskuuta 2018

Lämmin brie-leipä


Brie-juustot on tähän saakka syöty meillä sellaisenaan keksien tai leivän päällä, mutta koska juustokiekon voi lämmittääkin, piti sitä kerrankin kokeilla myös lämmitettynä. Juustokiekon ympärille leivoin leivän, jota sai sitten dipata sulaan juustoon. Leipätaikinan maustoin valkosipulilla ja timjamilla, ja uunituoreen leivän päälle ripottelin vielä sormisuolaa ja valuttelin juoksevaa hunajaa. Talviaikaan juustoja on kiva syödä näinkin.

Lämmin brie-leipä

1 brie-juustokiekko

Taikina:
2 1/2 dl vettä
1/2 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 1/2 rkl hunajaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Vuokaan:
oliiviöljyä

Päälle:
sormisuolaa
juoksevaa hunajaa

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää veteen suola, valkosipuli- ja timjamisilppu sekä hunaja. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja alusta taikinaan. Vaivaa taikinaa vähitellen jauhoja lisäten. Lisää loppuvaiheessa öljy. Jätä taikina lämpimään paikkaan liinan alle kohoamaan. Voitele irtopohjavuoka oliiviöljyllä. Aseta brie-juustokiekko vuoan keskelle. Asettele leipätaikina vuokaan tasaisesti juustokiekon ympärille. Kohota vielä hetki. Paista leipää 225 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes leipä on kypsynyt. Poista juustokiekosta varovasti päällä oleva kuori ja ripottele leivän pinnalle sormisuolaa, ja pirskottele juoksevaa hunajaa. Murenna leivästä paloja ja dippaa sulaan juustoon.

5 kommenttia:

  1. Aivan mahdottoman hyvä idea! Tämä olisi kiva nostaa illanistujaisissa keskelle pyöreää pöytää. Paljon muuta ei tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illanistujaisissa kiva purtava. Vähän viiniä kyytipojaksi.;)

      Poista
  2. Tämä on kyllä tosi herkullisen oloinen tarjottava...pidetään mielessä jos vaikka tupareihin,kun ollaan muuttamassa ;) juu olen huomannut että bloginimi on taas muuallakin käytössä,en taida jaksaa puuttua asiaan :(

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-