perjantai 29. syyskuuta 2017

Kesäkurpitsaruusut


Yksi viime vuosien hittileivonnainen on ollut omenaruusut. Mutta onnistuu se ruusumainen leivos suolaisenakin versiona. Tarvitaan vain kesäkurpitsaa, tuorejuustoa ja voitaikinaa. Vähän aineksia, pientä vaivannäköä ja lopputuloksena on upean näköiset ja maukkaat kesäkurpitsaruusut. Näihin kesäkurpitsaruusuihin käytin yrteillä maustettua tuorejuustoa, mutta hyvin voi kokeilla muitakin makuja, tai sitten vaikka maustaa maustamattoman tuorejuuston ihan oman maun mukaan. Kesäkurpitsaruusuja kehtaa tarjota vaikka juhlissa, vaikkapa niiden makeiden sisarustensa, omenaruusujen rinnalla.


Kesäkurpitsaruusut
(10 kpl)

5 voitaikinalevyä
1 - 2 kesäkurpitsaa
100 g yrttituorejuustoa

Päälle:
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Sulata voitaikinalevyt. Levyjen sulaessa leikkaa kesäkurpitsa puoliksi, ja leikkaa puolikkaat sitten mahdollisimman ohuiksi siivuiksi vaikka mandoliinilla tai juustohöylällä. Leikkaa sulaneet voitaikinalevyt pituussuunnassa kahtia. Kaulitse taikinasuikaleita hieman pidemmiksi ja leveämmiksi. Levitä taikinasuikaleille ohut kerros yrttituorejuustoa. Lado kesäkurpitsasiivuja taikinasuikaleen toiselle laidalle niin, että siivujen pyöreät reunat tulevat hieman ulos taikinan reunasta. Nosta toinen reuna kaksinkerroin kesäkurpitsasiivujen päälle, ja kieritä rullalle. Nosta rullat paperisiin muffinivuokiin muffinipellille. Kypsennä kesäkurpitsaruusuja 200 asteessa uunin alatasolla 35 - 40 min., kunnes taikina on kypsynyt. Ripottele kesäkurpitsaruusujen päälle sormisuolaa ja mustapippuria myllystä.


2 kommenttia:

  1. Kesäkurpitsa on niin monikäyttöinen. Pitää varmaan olla tarkkana, ettei kesäkurpitsa pala uunissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Unohdin laittaa ohjeeseen, että loppuvaiheessa kannattaa laittaa vaikka leivinpaperi vielä päälle suojaksi, ettei kesäkurpitsa kärvähdä.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-