tiistai 11. heinäkuuta 2017

Makeat kevätrullat & suklaakastike


En ole koskaan ennen tehnyt mitään riisipaperirullia, mutta riisipaperipaketti on jo kauan ollut kaapissa odottelemassa. Netissä joskus törmäsin makeisiin kevätrulliin, ja koska nyt on mansikka-aika, ajattelin testata rullista makeaa versiota. Täytin rullat tuoreilla mansikoilla, kiivillä, mangolla, banaanilla ja omenalla. Rullien rullaaminen ensi kertaa ei ollut ihan helpointa hommaa, mutta onhan se maku rullissa silti sama, vaikkei rullista ihan täydellisiä heti tulisikaan. Myöskään liukkaat hedelmät ja mansikat eivät olleet helpoimmasta päästä oleva rullattava täyte. Hommaa helpottaisi paljon se, jos täytteet olisi leikattuna pitkiksi tikuiksi/suikaleiksi. Nyt mansikat, kiivit ja banaanit oli pieninä siivuina ja niitä oli hankala saada pysymään aloillaan riisipaperia rullatessa. Hedelmätäytteisille, makeille kevätrullille tein lisukkeeksi suklaakastikkeen. Suklaakastike ja hedelmät olivat tietenkin herkullisia, mutta riisipaperiin emme oikein ainakaan ensimmäisellä kerralla ihastuneet. Riisipaperipaketissa sanotaan olevan n. 12 riisipaperia. Lopetin rullien teon, kun sain 8 valmiiksi. Paketissa näytti olevan vielä ainakin toiset 8 jäljellä, joten taidan niistä kokeilla perinteisiä suolaisia kevätrullia, jos niissä riisipaperikin maistuisi meille paremmin. Makeat versiot maistuvat kuitenkin taatusti niille, jotka riisipaperiin ovat tottuneet.

Makeat kevätrullat & suklaakastike

Makeat kevätrullat:
riisipaperia
mansikoita
kiivejä
mangoa
banaaneja
omenoita

Suklaakastike:
2 dl kuohukermaa
145 g tummaa suklaata
ripaus suolaa

Leikkaa mansikat, kiivit, mango, banaanit ja omenat sopiviksi siivuiksi ja suikaleiksi. Kasta riisipaperi yksi kerrallaan lämpimään veteen n. 10 sekunniksi, kunnes paperi alkaa hieman pehmetä. Täytä paperi hedelmillä ja kääri rullalle. Valmista rullille suklaakastike. Lämmitä kattilassa kuohukerma. Älä keitä. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon pieneksi pilkottu suklaa. Ripauta joukkoon hieman suolaa ja sekoita tasaiseksi. Tarjoa heti makeiden kevätrullien kanssa.


3 kommenttia:

  1. Kiva idea tämä, näyttää herkulta. Parit kerrat olen syönyt suolaisena kasvis-katkarapu/lohitäytteisiä vietnamilaisia kevätrullia. Tuo riisipaperi ei ole omaan makuuni, jotenkin "muovimainen". En tiedä miten siitä saisi ns.maukkaampaa. :o

    VastaaPoista
  2. Kauniita herkkupaloja
    Kokemukseni riisipaperista ovat samanlaisia,sen maku pilaa muuten hyvän
    ruuan. Filotaikina on suolaisille toimivaa tavaraa.


    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-