maanantai 4. huhtikuuta 2016

Karitsan paahtopaistit


Meidän ei ollut tänä vuonna pääsiäisenä tarkoitus syödä ollenkaan lammasta. Pääsiäisviikonloppuna kaupasta kuitenkin löytyi karitsan paahtopaistia alennettuun hintaan, eikä kiusausta voinut vastustaa. Mukaan lähti yksi paketti, joka sisälsi neljä pientä paistia. Karitsan paahtopaistit olivat vielä meille vieraita, naudan paahtopaistia tulee laitettua nykyään aika useinkin. Aika samaan tapaan lähdin karitsan paahtopaistejakin valmistamaan. Hieroin mausteet paistien pintaan, ruskistin pinnat pannulla, ja uunissa paistit olivat noin vartin, kunnes sisälämpö näytti 53 astetta. Folion sisällä paistit vetäytyivät toisen vartin ja sitten nautittiin ohuina siivuina uunijuuresten kanssa. Aika simppeli ateria, mutta mielettömän maukas. Paistien kypsyys osui meidän makuumme täysin nappiin, ja viimeisenä pääsiäispäivänä söimme ehdottomasti koko pääsiäisen parhaan aterian. Ensi vuoden pääsiäismenustakin on nyt ainakin yhden päivän ateria selvä. Karitsan paahtopaistit tulivat pääsiäispöytäämme jäädäkseen.

Karitsan paahtopaistit

n. 800 g (4 kpl) karitsan paahtopaisteja
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
oliiviöljyä

Ota karitsan paahtopaistit huoneenlämpöön tunti ennen valmistamista. Hiero paistien pintaan mausteet sekä oliiviöljyä. Ruskista paistien pinnat pannulla ja siirrä paistit uunivuokaan. Työnnä paistomittari yhteen paisteista, ja kypsennä paisteja uunissa 200 asteessa, kunnes lämpötila on 52 - 56 astetta. Ota paistit uunista ja kääri folion sisälle n. 15 minuutiksi. Leikkaa paistit poikkisyin ohuiksi siivuiksi ja aseta tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-