maanantai 29. joulukuuta 2014

Ruusukaaligratiini


Joulusta on selvitty, ja suurin osa jouluruoistakin tuli selvitettyä kolmessa päivässä. Aika nappiin tuli siis arvioitua ruokamäärät. Vaikka jouluruoat hyviä ovatkin, kolme neljä päivää on maksimi, mitä niitä jaksaa päivästä toiseen syödä. Nyt on palattu arkiruokaan, ja korkea aika olisi myös palata tänne linjoille. Lomaa bloggailusta on tullut pidettyä jo ihan liikaakin. Vaikka onhan se välillä mukavaa, kun pääsee suoraan ruokapöytään syömään ruokaa, joka ei ole kuvatessa ehtinyt jäähtymään.

Ruusukaaleja tuli ostettua jo ennen joulua, eikä niitä tullut joulupöytään valmistettua. Gratiinia tulee tehtyä yleensä kukkakaalista, mutta tänään halusin kokeilla pienen gratiinin myös ruusukaaleista, jotta saisin ne jo pois pyörimästä. Juustokastikkeen maustoin kokojyväsinapilla, joka antoikin kastikkeelle sen verran sopivasti makua, ettei voimakkaan juuston lisäksi tarvittu kuin ripaus suolaa. Hyvä gratiini ruusukaaleistakin tuli, ja se sopii etenkin liharuokien lisukkeeksi.

Ruusukaaligratiini

500 g ruusukaaleja

Juustokastike:
25 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 1/2 dl kevytmaitoa
1 dl Emmental -juustoraastetta
2 tl Dijon -kokojyväsinappia
ripaus suolaa

Päälle:
Emmental -juustoraastetta

Pese ruusukaalit ja leikkaa pois kovat kannat, ja poista päällimmäiset lehdet. Höyrytä ruusukaalit juuri ja juuri kypsiksi ja laita ruusukaalit uunivuokaan. Valmista kastike. Sulata kattilassa voi ja sekoita joukkoon jauhot. Lisää maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Sulata joukkoon juustoraaste. Mausta kastike kokojyväsinapilla ja suolalla. Kaada kastike vuokaan ruusukaalien päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Gratinoi uunissa 200 - 225 asteessa, kunnes pinta saa hyvin väriä.


17 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen gratiini:)

    VastaaPoista
  2. Oikein maukasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on joulupöydän klassikoksi muodostunut kukka/parsakaali gratiini.. on syrjäyttänyt porkkanalaatikon! Kivvaa uutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukka/parsakaaligratiini on aina hyvää, ja oikein sopiva myös juhlapöytään.:) Porkkanalaatikkoa meilläkään ei enää ole ollut moneen jouluun, kun ei siitä oikein välitetä. Muut laatikot maistuvat.:) Kiitos samoin!:)

      Poista
  4. Tätä pitää joskus kokeilla.:) En ole oikein osannut käyttää ruusukaalia ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Ruusukaalitkin sopivat hyvin gratiiniin. Ruusukaalitkin on ihan monikäyttöisiä.:)

      Poista
  5. Nam, ruusukaalit ja juusto ovat maukas yhdistelmä :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-