tiistai 16. joulukuuta 2014

Ruisleipäset & Vegaanin keittiössä


Sain taannoin Elina Innasen Vegaanin keittiössä - Parempaa arkiruokaa kasviksista -kirjan arvostelukappaleena. Jo ensisilmäyksellä kirja vaikutti tosi hyvältä. Reseptit ovat idearikkaita ja raaka-aineet helposti saatavilla. Ilahduttavaa oli myös se, että reseptejä on hyvin laaja-alaisesti. Kirjasta löytyy mm. salaatteja, pääruokia, levitteitä, leivonnaisia sekä aamiaisia ja välipaloja. Ja vaikka ollaankin Vegaanin keittiössä, kirjan reseptit sopivat hyvin myös lihansyöjille. Itsellä tuppaa kasvisruoat ja -lisukkeet pyörimään aina niissä samoissa resepteissä, joten kirjasta saa hyvin uusia ideoita vaikka niiden liharuokienkin kylkeen. Kirjan kuvitus on onnistunut ja houkutteleva. Ensimmäiseksi olin ajatellut kokeilla punajuuribrownie -reseptiä, mutta koska joulu on tulossa, päädyin kevyempään. En ollut koskaan ennen itse leiponut ruisleipää, joten ruisleipästen ohjekin vaikutti kiinnostavalta. Kaiken lisäksi ohje oli sen oloinen, että jauhopeukalotonkin voisi sillä onnistua. Ja oikeassa olin. Ruisleipästen leipominen oli helppoa ja uunituoreet leivät herkullisia. Punajuuribrownieitakin aion silti vielä kokeilla ja montaa muutakin reseptiä.

Ruisleipäset
(16 kpl)

Pikajuuri:
5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
3 dl ruisjauhoja
1 rkl siirappia

Muut ainekset:
2 tl suolaa
2 tl kuminansiemeniä
4 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
lisäksi ruisjauhoja leivontaan

Valmista ensin juuri sekoittamalla hiiva veteen. Lisää sitten jauhot ja siirappi. Anna seoksen tekeytyä 1 1/2 tuntia. Alusta loput ainekset juuren joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Pyörittele taikina jauhotetuin käsin palloiksi ja jaa ne kahdelle uunipellille. Litistä pallot ja anna kohota noin puoli tuntia. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Leikkaa leipästen pinnalle ristiviillot terävällä veitsellä ja paista uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.


Kirja saatu arvostelukappaleena.

8 kommenttia:

  1. Tällaista kirjaa on niiiiin kaivattu, ja nyt kun luin sinun mielipiteesi siitä, tuo tunne entisestään vahvistui. Huomenna meen kampaajalle joten taidanpa ajaa kirjakaupan kautta, ja käydä hankkimassa tämän itselleni joululahjaksi.:) Minä olen aina ajatellut, että ruisleivän tekeminen on kamalan työlästä, ja onhan se - mutta tämä ohje tuntuu olevan helppo, eli ihan minua varten!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänoloinen kirja on. Raaka-aineet helposti hankittavissa ja sopivan nopeita ja helppoja ruokia arkena toteutettavaksi. Suosittelen, jos kaipaa uusia kasvisvaihtoehtoja ruokapöytään.:) Samoin olen minäkin luullut, mutta näitä ruisleipäsiä oli tosi helppoa tehdä, eikä aikaakaan mennyt kauaa, jos kohotuksia ei laske.:)

      Poista
  2. Kiitos kirja-arvioista, ja ihana kuulla, että ruisleipäset upposivat! :)

    Heidille ja muillekin tiedoksi, että Vegaanin keittiössä -kirjan ensimmäinen painos alkaa olla melkolailla loppuunmyyty, joten sitä voi olla juuri nyt vähän haastavaa löytää kaupoista. Uusi painos on kuitenkin nyt painossa, ja se ehtinee kauppoihin heti alkuvuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjasta!:) Kiva, että ruisleipääkin voi tehdä itse noin helposti.:)

      Poista
  3. Kuulostaapa hyvältä ja helpolta ohjeelta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinaakin oli tosi helppo käsitellä. Taikinan käsittely se yleensä aiheuttaakin minulle hermojen kiristystä.;)

      Poista
  4. Ihanan näköiset leipäset - näyttävät siltä, että maistuvat ihan sellaisilta kuin ruisleipästen pitääkin maistua :-)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-