keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Punajuuri-kylmäsavuhärkäsalaatti


Jatketaan edelleen salaattilinjalla. Salaatithan maistuvat läpi vuoden, ja varsinkin tähän aikaan vuodesta kaipaa lautaselle väriä, kun muuten onkin niin pimeää ja harmaata. Eikä vihannekset ole koskaan pahaksi. Tämä salaatti on myös linssi-katkarapusalaatin tapaan hieman ruokaisampi. Salaatti sopii hyvin talven juhlapöytiin, vaikka itsenäisyyspäivän aterialle, pikkujouluihin tai joulupöytään. Halutessaan salaattiin voi myös vielä murustella Aurajuustoa, fetaa tai vuohenjuustoa, jolloin salaatista tulee entistä ruokaisampi ja juhlavampi.


Punajuuri-kylmäsavuhärkäsalaatti

3 - 4 pienehköä punajuurta
3 - 4 kananmunaa
1 kerä friseesalaattia
1 ruukku rucolaa
n. 50 g vuonankaalia
1 pieni punasipuli
1 pkt HK Ohuen ohut härän kylmäsavupaistia
70 g saksanpähkinöitä

Vinaigrette:
1/2 dl ruokaöljyä
2 rkl vaaleaa balsamicoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

Laita pestyt, kuorimattomat punajuuret kiehuvaan veteen ja keitä kypsiksi koosta riippuen n. 20 - 30 min. Keitä myös kananmunat. Kun punajuuret on kypsiä, kaada keitinvesi pois ja laita punajuuret kylmään veteen. Nyt kuori lähtee pois ihan vain käsin. Silppua tarjoiluastiaan friseesalaatti ja sekoita joukkoon rucola ja vuonankaali. Lohko jäähtyneet ja kuoritut punajuuret ja kananmunat ja lisää salaattiin. Kuori ja siivuta punasipuli, lisää salaatin joukkoon. Lisää salaattiin kylmäsavuhärkäleikkeleet ruusukkeina ja murustele päälle saksanpähkinät. Sekoita vinaigretten ainekset keskenään ja valuta salaatille.


10 kommenttia:

  1. Mies rakastaa punajuurta ja viime aikoina olen minäkin sen löytänyt. Tätä on pakko kokeilla! Näyttää aivan mielettömän herkulliselta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuri on juurikkaista parhaimpia. Varsinkin uunissa paahdetut punajuurilohkot ovat tajuttoman hyviä. Kannattaa muuten kokeilla punajuurta myös makeaan leivontaan. Varsinkin suklaan kanssa toimii.:) Hyvää oli tämä salaatti, ja tosiaan kannattaa jotain hyvää juustoakin laittaa joukkoon, jos tykkää. Tällä kertaa tein nyt salaatin vähemmillä kaloreilla, mutta ensi kerralla en varmaan malta jättää juustoa pois.;)

      Poista
  2. Tosi kiva katsella näitä töissä kun maha kurnii :) herkullisen näköistä, pitänee testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua. Nälkäisenä ei pitäisi ollenkaan eksyä ruokablogeihin.;) Testaa vain, on hyvää.:)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen salaatti, ihanan värikäs :) Minä söisin punajuurta paljonkin, mutta mies ei välitä. Siksi olenkin jo useamman vuoden siedättänyt häntä erilaisilla punajuuri-jutuilla ;D Hän ei myöskään pidä homejuustosta, mutta olen saanut hänet tykkäämään punajuuri-aurajuusto-kiusauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Punajuuri on ihanaa. Kannattaa vain jatkaa siedätyshoitoa, meillä ainakin on toiminut usesammankin raaka-aineen kanssa.;)

      Poista
  4. ihania salaatteja...tämä olisi mieleeni tykkään punajuuresta(ainut meillä);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Punajuuri on yksi parhaimmista juureksista. Onneksi meillä maistuu molemmille.:)

      Poista
  5. Tosi herkullisen näköinen salaatti.

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-