maanantai 6. lokakuuta 2014

Suklaa-kirsikkakakku


Viime perjantaina oli taas pitkästä aikaa täytekakun paikka. 3.10. meillä juhlitaan kahta merkkipäivää, yhteisiä vuosia sekä hääpäivää. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, niin on puolisonkin helpompi muistaa kaikki tärkeät vuosipäivät. Yhteistä eloa tuli täyteen 16 vuotta, ja papinkin aamenesta on jo 12 vuotta aikaa. Työvuorojen vuoksi ei sen kummemmin ehditty juhlimaan. Kakun tein kaikessa kiireessä ja hulinassa, ja yksi kuohuviinipullo avattiin yömyöhällä työpäivän tai oikeammin työillan päätteeksi. Kakustakaan ei hätäpäissä tullut niitä maailman kauneimpia kakkuja, ja kiireessä napattu kuvakin on mitä sattuu. Ajattelin jo jättää kakun reseptin blogista pois, mutta kaikesta huolimatta kakku oli ihan hyvää. Väliin laitoin itse tehtyä suklaa-kirsikkahilloa, joka on kuin tehty kakkujen täyttämistä varten. Kakun kuorrutin tietenkin suklaalla.

Suklaa-kirsikkakakku

Pohja:
5 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
3/4 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kostutus:
n. 2 dl maitoa

Täyte:
suklaa-kirsikkahilloa (tai kaupan kirsikkahilloa)
2 1/2 dl vispikermaa
2 - 3 rkl sokeroitua kaakaojauhetta
maun mukaan tomusokeria

Suklaakuorrutus:
3/4 dl kuohukermaa
130 g maitosuklaata

Reunoille:
2 1/2 dl vispikermaa
2 - 3 rkl sokeroitua kaakaojauhetta
maun mukaan tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (n. 24 cm). Kypsennä uunissa 200 asteessa hieman keskitasoa alempana n. 25 - 30 min. Kokeile tikulla kakun kypsyys. Jäähdytä pohja ja leikkaa se sitten kolmeksi levyksi. Kostuta kakkulevyt maidolla. Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon kaakaojauhetta ja tarpeen mukaan tomusokeria. Levitä kakkupohjalle suklaa-kirsikkahilloa ja kermavaahtoa. Laita päälle toinen kakkulevy ja levitä pinnalle taas hilloa ja kermavaahtoa. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja laita päälle kevyt paino. Anna tekeytyä vaikka seuraavaan päivään. Jos teet kakun irtopohjavuoassa, kannattaa kakku kasata siihen. Kuumenna pienessä kattilassa kuohukerma, mutta älä päästä kiehumaan. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa kerman joukkoon ja kuorrute on tasaista. Anna hieman jäähtyä ja levitä suklaakuorrute sitten kakun päälle. Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon kaakaojauhetta ja tarpeen mukaan tomusokeria. Pursota kermavaahto kakun reunoille. Koristele kakku halutessasi esim. suklaakoristeilla tai kirsikoilla.

3 kommenttia:

  1. ihana,äärettömän herkullisen näköinen...Onnea Onnea paljon =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaata ja kermavaahtoa ainakin oli reilusti.:) Kiitos.:)

      Poista
  2. Aina ei voi onnistua, ja varsinkin kiireessä niin käy helposti. Kuvaamiseenkaan ei jaksa aina panostaa, eikä ehdikään. Ja nyt taas päivät lyhenee lyhenemistään. Valo on pian taas kortilla ja hankaloittaa entisestään. Onneksi kaikki on kuitenkin aina syömäkelpoista, vaikkei ulkonäkö täysin priimaa olisikaan.:) Suklaa-kirsikkahillo on tosi hyvää. Ehkä pitäisi seuraavaksi leipoa kääretorttua ja käyttää hilloa siihenkin.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-