maanantai 30. kesäkuuta 2014

Uunissa paahdettu tomaattihillo


Yksi keittiömme käytetyimmistä vihanneksista on varmasti tomaatti. Tomaatteja käytetään ympäri vuoden niin tuoreena kuin monessa muussakin muodossa. Kesäisin tomaattien kulutus kasvaa entisestään, koska kesäauringon kypsyttämät punaposkiset tomaatit ovat kaikkein parhaimpia maultaan. Ja nimen omaan puhtaasti kotimaiset tomaatit. Kotimaisissa tomaateissa maku ja tuoksu on ihan eri luokkaa kuin ulkomailta tuoduissa. Kotimaisia tomaatteja syö mielellään ihan vaikka sellaisenaan välipalaksi. Tomaatti sisältää lykopeenia, joten tomaattivalmisteiden syöminen vähentää sydäninfarktiriskiä. Lykopeeni ehkäisee myös eturauhassyöpää sekä masennusta. Paseerattu tomaatti, tomaattimurska ja muut tomaattivalmisteet ovat parhaita lykopeenilähteitä, koska lykopeeni imeytyy parhaiten kuumennetusta tomaatista. Tomaatti sisältää paljon myös C-vitamiinia, foolihappoa sekä erilaisia kivennäisaineita.


Sirkkalehtimerkki takaa, että tomaatti on sataprosenttisesti Suomessa viljelty. Ostamalla sirkkalehdellä merkittyjä tomaatteja, saat taatusti kaupan maukkaimmat ja laadukkaimmat tomaatit, sekä samalla tuet kotimaista työllisyyttä ja hyvinvointia. Myös luonto kiittää, kun ulkomaisten tomaattien sijaan valitaan kotimaisia lähellä tuotettuja tomaatteja, jolloin kuljetusmatkat ovat lyhyet. Meidänkin kotipaikkakunnalla on useampi sirkkalehtimerkkinen tomaatinviljelijä, ja välillä kesäisin tomaatteja tuleekin ostettua suoraan tilalta.

 

Koska kuumennetusta tomaatista saa parhaiten lykopeenia, kehittelin tähän Kauppapuutarhaliiton Kotimaiset kasvihuonevihannekset -kampanjaan reseptin uunissa valmistettavalle tomaattihillolle. Hellalla keittämisen sijaan valitsin uunivalmistuksen sen vuoksi, että pidän kaikkein eniten uunissa paahtuneiden tomaattien mausta. Tomaattien maku tiivistyy uunissa ihan mahtavalla tavalla. Uunissa paahdettuja tomaatteja tulee usein tehtyä, ja nyt halusin hilloonkin sitä samaa tiiviin täyteläistä makua. Tomaatin yrttipariksi valitsin hilloon mintun. Useimmiten tomaatin seuraksi mielletään basilika, mutta kannattaa kokeilla myös minttua. Sen raikas maku täydentää tomaattia oikein hyvin. Jos kuitenkaan minttu ei miellytä, voi hilloon valita jonkun muunkin yrtin. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan tomaatti-minttuyhdistelmää jossain muodossa, vaikka salaatissa. Uunissa valmistettuun tomaattihilloon tuli hyvä koostumus ja maukas maku. Hillo sopii esimerkiksi lisukkeeksi liharuoille tai vaikka juustotarjottimelle.


Uunissa paahdettu tomaattihillo

1 kg tomaatteja
1 1/2 dl sokeria
2 valkosipulin kynttä
2 - 3 rkl minttua
3 - 4 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa tomaatit siivuiksi ja leikkaa pois kovat kannat. Ripottele uunivuoan pohjalle neljäsosa sokerista ja lado kolmannes tomaatinsiivuista päälle. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja ripottele puolet silpusta tomaatin siivujen päälle. Hienonna minttu ja ripottele puolet tomaatin siivujen päälle. Pirskottele pintaan balsamiviinietikkaa, ja ripottele siivuille kolmasosa suolasta sekä hieman mustapippuria. Ripottele päälle neljäsosa sokerista ja tee sitten uusi samanlainen kerros. Lado kolmanneksi eli viimeiseksi kerrokseksi loput tomaatin siivut. Ripottele pinnalle loppu sokerista ja suolasta, ja hieman mustapippuria. Paahda tomaattivuokaa uunin keskitasolla 200 asteessa n. 2 tuntia. Valele muutaman kerran paahtamisen aikana vuoassa olevaa lientä päällimmäisten tomaatin siivujen päälle, jottei ne paahdu liian tummiksi ja kuivu liikaa. Kun vuoassa oleva liemi on tiivistynyt ja sitä on enää vain hieman pohjan peittona, ota vuoka uunista ja soseuta hillo sauvasekoittimella. Purkita hillo puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä.

Tutustumisen arvoisia sivustoja vihannesten ystäville:

http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä: Kauppapuutarhaliitto
      

27 kommenttia:

  1. Näyttääpä maukkaalle. Kun nyt ilmat lämpenisi olisi ehkä toiveissa saada niitä omiakin tomaatteja. Tuli kokeiltua raparpericurdia, hyvin onnistui ja hyvää oli! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uunissa paahtaminen antoi hillolle hyvän, täyteläisen maun.:) Ei oikein ilmat nyt suosi tomaatin kasvatusta. Yksi rahkile jo mätäni ja tänään katselin, että osa tomaatin kukistakin vain homehtuu ja tippuu pois.:( Kiva, kun kokeilit ja tykkäsit raparpericurdista.:)

      Poista
    2. Homeesta puheen ollen, pieneltä mansikkamaaltani olen jo paljon heitellyt homeisia mansikoita pois:(

      Poista
    3. Ei nämä ilmat hyvää tee mansikoillekaan. En ole meidän maassa vielä huonoksi menneitä rahkileita huomannut, mutta jos ei ilma lämpene, niin varmasti alkavat pilaantumaan.:(

      Poista
  2. Oi että, ihana ohje! Ihan kuin minulle tehty. Olen tosi laiska keittelemään esim. hilloja hellan ääressä. Uunikypsennys passaa minulle paremmin kuin hyvin, voinpahan tehdä jotain muuta samalla. Upea väri tuossa hillossa, katsoin ensin kuvasta ig:ssä, että onko tämä jokin aurinkokuivatuista tomaateista tehty tahna leivän päälle! Paahtamisesta tulaa kyllä ihanan syvä maku tomaatteihin, nam!:) Kotimaisuus +++!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Uunissa onnistuu hillojenkin tekeminen ihan hyvin. Omenahillostakin tulee tosi hyvää uunissa. Ja tomaattien maku on paahtamisen jälkeen ihan parhaimmillaan. Rakastan uunissa paahdettuja sekä auringossa kuivattuja tomaatteja. Tomaattihilloa koitin tehdä ensin näillä aineksilla ihan vain keittämällä, mutta jotain jäi lopputuloksesta uupumaan. Uusi yritys ja uunissa maut sai kohdalleen.;)

      Poista
  3. Herkkua! Minä olen mukana projektissa, jossa kartotetaan lähiruokaa eli miten kuluttajat ova kiinnostuneita ja ennen kaikkea päättäjät ja suurkeittiöt. Todella mielenkiintoinen aihe.

    www.hamk.fi/ruokis
    www.facebook.com/hamkruokis

    Tuota tompsureseptiä täytyy kokeilla, jos omasta sadosta tulee runsas. Nam nam...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen projekti ja tosi hyvä aihe. Uskon, että ainakin kuluttajat alkavat olla yhä enemmän kiinnostuneita lähiruoasta.:) Tomaattihilloa sitten vain tekemään, jos tomaatteja tulee ylenpalttisesti.:) Meillä tilanne näyttää huonolta näistä kylmistä säistä johtuen.:(

      Poista
  4. Mmmmhh... tuota täytyy ehdottomasti kokeilla. Mulla on yleensä jääkaapissa uunikuivattuja kirsikkatomaatteja http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/01/tomaatticonfit.html mutta sinun reseptilläsi voisi aika ajoin korvata ketsupin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Mikä ettei ketsupin sijaankin jossain menisi.:) Uunikuivattuja tomaatteja pitäisi tehdä useamminkin.

      Poista
  5. Kuinka kauan suurin piirtein tämä hillo säilyy jääkaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän uskaltaisin luvata? Sokeri, etikka ja hyvä hygienia auttaa säilymiseen. Ainakaan vielä ei tuossa tekemässäni hillossa ole mitään vikaa, joten uskoisin sen säilyvän useamman viikon viileässä.:)

      Poista
  6. Tomaattifriikki ilmoittautuu. Jotenkin sitä käyttää heti enemmän aikaa lukiessaan tomaattipohjaisten ruokien synnyttämiä postauksia, kuin vaikkapa kesäkurpitsan -joka on varsin mainio kasvis sekin, ei vain synnytä läheskään niin suuria intohimoja kuin punainen ja pyöreä ystävämme. Jollain tavalla tämäkin resepti houkuttelee, vaikka en yleensä hillojen suuri ystävä olekkaan. Mutta mitäpä sitä ei uteliaisuudessaan kokeilulistalleen laittaisi. Luulen, että myös säilöntään hurahtanut äitini saattaisi innostua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit on ihania. Itse kasvatetut kirsikkatomaatitkin ovat kuin karkkia.:) Kai se on tuo tomaatin räväkkä, punainen värikin, mikä houkuttelee enemmän kuin hailakka kesäkurpitsa.;) Minusta tällaiset suolaisen makeat hillot ovat kivoja ruokien lisukkeita.:)

      Poista
  7. Pieni hillottaja on sisälläni herännyt aivan viime viikkoina ja tämä ohje vaikuttaa todellakin kokeilemisen arvoiselta, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia hilloja on kiva kehitellä ja keitellä. Ja aina ei tarvitse edes keitellä, kun heittää vain ainekset uuniin.:)

      Poista
  8. Ihanan herkullisen näköinen ohje, täytyy jättää puumerkit, sillä parasta aikaa työnalla tomaattien viipalointi! Olen itsekkin mieltynyt uunissa paahdettujen tomaattien makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uunissa paahtaminen tuo hyvin tomaatin maun esille ja hilloonkin antaa hyvän vivahteen.:)

      Poista
  9. Uunissa paahtuu parhaillaan tomaattihillo, timjamia ei ollut enkä muistanut ostaa, joten ajattelin heittää sekaan ison kasan tuoretta basilikaa siinä vaiheessa kun laitan tehosekoittimeen. Hillo tuskin mulla vanhenee olen niin ihastunut kaikkeen tomaattiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän hillon maustajaksi sovi yrtti kuin yrtti.:) Kovin isoa määrää tuosta ei hilloa tulekaan, joten jos se vain maistuu, niin tuskin pääsee vanhenemaan. Meillä jo loppui. Pitää jossain vaiheessa tehdä lisää.:)

      Poista
  10. onko punaista vai valkoista basami etikkaa ohjeessa.??? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin tummaa balsamietikkaa tässä ohjeessa. Siinä on syvempi maku.:) En olekaan erikseen huomannut ohjeissa mainita kuin vaalean balsamietikan. Jos ohjeessa on pelkkä balsamietikka, kyseessä on tumma. Koitan jatkossa muistaa mainita myös tumman.;)

      Poista
    2. Vielä kysyisin koska syötävissä ? :P. Tänään tein =) . Vielä ei olla maisteteltu.

      Poista
    3. Kyllä meillä aloitettiin tomaattihillon syönti heti, kun vain oli jäähtynyt.:) Ei mielestäni tarvitse odotella sen kummemmin makujen tasaantumista. Eikä tämän ole tarkoitus olla sellaista hilloa, millä kellari täytetään kuukausiksi eteen päin. Tehdään pieni erä aina, kun tarvetta on.:)

      Poista
    4. Kiitos sitten tänään uunimakkaran kanssa saa herkkua syödä :P

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-