perjantai 13. syyskuuta 2013

Pizza Denniksen tapaan


Iltalehdessä oli joskus juttu pizzakeisari Dennis Rafkinista, ja Dennis antoi pizzojensa ohjeen "sinne päin". Koska meillä pidetään ohutpohjaisista pizzoista, kokeilin silloin heti ohjeita, ja aina välillä pizzoja tulee edelleen tehtyä Denniksen tapaan. Pohjista tulee ohjeella kivan ohuita ja rapsakoita, ja tomaattikastikekin on ihan maukasta. Täytteet pizzoihin valikoituu aina sen mukaan, mitä milloinkin sattuu kaapista löytymään tai mitä milloinkin täytteeksi juuri silloin haluaa.

Pizza Denniksen tapaan

Pohja:
5 g hiivaa 0,5 l vettä
0,5 dl maitoa
0,5 dl öljyä
vajaa 1 tl sokeria
vajaa 1 tl suolaa
1 kg vehnäjauhoa

Liota hiiva käden lämpöiseen vesi-maitoseokseen. Lisää siihen öljy, sokeri ja suola. Lisää jauho vähitellen ja alusta sileä ja joustava taikina. Lisää jauhoa, jos taikina uhkaa jäädä veteläksi. Anna taikinan nousta ja levätä liinan alla noin tunnin verran. Kun taikina on valmista, tee siitä 120 gramman palloja, jotka kaulitset jauhotetulla alustalla muutaman millin paksuisiksi pohjiksi. Jos taikinaa on paljon, pakasta loput annospalloina.

Tomaattikastike:
1 prk (450 g) tomaattimurskaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl pippurisekoitusta
0,5 tl grillimaustetta
5 tippaa tabascoa

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä seosta 20 minuuttia kokoon ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Voit halutessasi maustaa kastiketta basilikalla, oreganolla ja valkosipulilla.

Levitä pohjalle tomaattikastiketta, ripottele sille haluamasi täytteet, oreganoa ja juustoraaste. Paista pizzaa alalämmöllä niin kuumassa kuin uunistasi lähtee. Usein maksimilämpö on 300 astetta. Käytä sitä.

6 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä aivan ihanalta... huh! ;D Tuo teidän tapa laittaa pizzaan perunaa (?) ja maustekurkkua on kyllä mulle ihan uusi juttu. Tarvitsee varmaan kokeilla joku kerta ihan uteliaisuudesta :D

    VastaaPoista
  2. No niin... Nyt mun alkoi tehdä mieli pizzaa.... :D Kauanko tuo taikina säilyy pakastettuna? Ajattelin, jos tekisi heti ison satsin ja saisi käyttää "hätävarasapuskana". Sulatatko sen jääkaapissa vai huoneenlämmössä, vai onko sillä mitään väliä?

    VastaaPoista
  3. Herkullista!:) Tuota pohjaa voisi kyllä kokeilla.:)

    VastaaPoista
  4. Täytyypä pistää kokeilulistalle. Käytiin usein Denniksellä pizzalla kun oltiin lapsina isovanhempien luona Turussa. Hyvät oli pitsat ainakin silloin. Viimeksi Turussa käydessä käytiin Kuningaskebabissa muistelureissulla, kun sielä kävin myös isovanhempien kanssa lapsena. Seuraava muistelukohde voisi olla Dennis :).

    VastaaPoista
  5. Meillä myös ohutpohjaiset pizzat suosikkeja, tätä pitääkin testata :)

    VastaaPoista
  6. Nyt alkoi tekemään pizzaa ;) Mulle kanssa tullut ohutpohjaiset pizzat suosikiksi, ei siihen tarvita kuin muutama hyvä aine täytteeksi niin herkkupizza onkin jo kasassa.
    Jamie Oliver kokkasi yksi päivä leivinjauhepizzansa paistinpannulla, tuollasia yksinkertasia asioita mitä aina miettii miksi ei muka itse ole ennen keksinyt samaa? :D

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-