keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Makkarapasta


Lihansyöntini on nyt laajentunut makkaroihin, kun jokunen aika sitten ostettiin paketti Kivikylän Lemon-Chilli makkaroita, ja mausteet kuulostivat sen verran hyviltä, että minunkin oli ihan pakko maistaa. Ja tykkäsin todella paljon. Hyvän makuisia, sopivan ohuita ja pannulla paistaessa kuoresta tulee kivan rapsakka. Nyt meillä oli paketti saman firman Tomaatti-Mozzarella makkaroita, ja halusin käyttää ne jotenkin muuten kuin vain paistamalla. Päädyin tekemään pastaa. Pastaa meillä syödään tosi harvoin lasagnea ja makaronilaatikkoa lukuun ottamatta, koska taloutemme toinen ruokailija on henkeen ja vereen perunaihmisiä. Makkaroita syö sitten pastankin edestä, joten ajattelin makkaraa sisältävän pastankin kelpaavan. Hyvää ilmeisesti oli, koska lautasellinen tyhjeni nopeasti ja haki vielä toisenkin ison lautasellisen. Itsekin pidin makkarapastasta niin paljon, että sen voisi hyvin sisällyttää vakioruokalistaan, ja tehdä sitä vastedes ihan säännöllisesti.

Makkarapasta

500 g Penne -pastaa

Kastike:
1 - 2 rkl ruokaöljyä
5 pätkää Kivikylän Tomaatti-Mozzarella makkaraa
1 sipuli
4 - 5 valkosipulin kynttä
1 pitkä, punainen chili
500 g kirsikkatomaatteja
tuoretta timjamia
ripaus sokeria
1 - 2 rkl balsamiviinietikkaa
(suolaa)
tuoretta kanelibasilikaa

Tarjoiluun:
Emmental-juustoraastetta tai Parmesania

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa makkarat siivuiksi. Kuumenna pannulla öljy ja ruskista makkarasiivut molemmin puolin. Lisää joukkoon kuoritut ja hienonnetut sipulit ja valkosipulin kynnet sekä hienonnettu chili. Paista, kunnes sipuli pehmenee. Lisää joukkoon halkaistut kirsikkatomaatit, riivittyjä timjamin lehtiä sekä ripaus sokeria. Paista seosta, kunnes tomaatit pehmenevät ihan muhjuksi. Mausta seos balsamiviinietikalla ja tarkista suola. Lisää pannulle kypsennetty pasta sekä hienonnettua basilikaa. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään sekaisin. Nosta pannu liedeltä ja tarjoile pasta juustoraasteen kera.



6 kommenttia:

  1. Tuo lautasen nopea tyhjeneminen on aina hyvä merkki :) Kuulostaa niin hyvältä, että täytyy testata! Tosin en muista tuollaisia chorizoja täällä koskaan nähneeni, mutta varmaan muutkin kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.;) Tosi hyvää pastaa tuli chorizomakkaroilla, ja tietenkin voi käyttää myös jotain muuta chorizoa.:)

      Poista
  2. Eikä. Mulle tulee aina nälkä, kun kattelen näitä sun kuvia. Pakko mennä jääkaapille.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaara ruokablogeissa aina on, että nälkä iskee kuvia katsellessa ja lukiessa.;)

      Poista
  3. Tätä niin kokeilen, ja pian! Tuo avomies kun söisi pastaa vaikka joka päivä, itse vaadin perunapäiviäkin.;) Arki-iltana on kiva tehdä nopeita ruokia ja usein se on juuri pastaa. Tykkään näistä Kivikylän tuotteista. Hodareita tehdessä meillä oli Kivikylän nakkeja ja oli makua. Toivottavasti kaupasta löytyy näitä tomaatti-mozzarella chorizoja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Tykkäsin tästä pastasta. Penne on hyvää, napakkaa pastaa ja chorizosta tulee paljon makua. Tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia voi tietenkin laittaa kastikkeeseen myös, mutta nyt tuli laitettua kirsikkatomaatteja, kun kasvihuoneesta niitä ison pussillisen keräsin. Ja onhan se tuore aina kaikkein parasta.;) Kivikylässä on hyvät tuotteet. Meillä on vieläpä se onni, että Kivikylän tehtaanmyymälä on sen verran lähellä, että poikettua tulee tämän tästä. Sieltä saa kaikkea todella edullisesti. Nytkin ostettiin noita chorizoja hintaan 3,20 €/kg. Kaupassa maksavat paljon enemmän. Tietysti jotain muitakin chorizoja voi tilalla käyttää, jos näitä ei satu löytymään. Aika kivat maut vain näissä molemmissa, sekä tomaatti-mozzarellassa että lemon-chillissä. Tuosta toisestakin pitää joku kerta pastaa tehdä, voisi tehdä kermapohjaisen.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-