torstai 22. elokuuta 2013

Kinuski-mustaherukkakakku


Tein pitkästä aikaa kinuskisen mustaherukkakakun, koska pensaista vielä sopivasti marjoja löytyi kakun aineksiksi. Osa lukijoista tämän kakun saattaakin muistaa "menneiltä ajoilta", ja olihan kakun resepti saatava tähänkin blogiin vihdoin ja viimein. Tämä kakkuresepti ei olekaan ihan turha. Voitin reseptilläni aikoinaan Lindahl'sin kilpailussa 300 euroa. Tällä kertaa leivoin kakkuun kaakaojauheisen pohjan. Kaakaon/suklaan maku sopii erinomaisesti mustaherukan kanssa. Välillä olen kakkuun tehnyt pohjan vaaleasta kääretorttupohjasta leikkaamalla, välillä käyttänyt Savoiardi-keksejä ja voisi tähän hyvin tehdä myös voi-keksipohjan. Mustaherukkahyytelöä tein nyt varta vasten kakkua varten pienen erän, ja sainkin marjoista juuri tarvitsemani määrän hyytelöä. Riippuu tietysti paljon marjoista, kuinka paljon niistä mehua irtoaa. Marjoja voi tarvita hyytelöön enemmänkin tai sitten vähempikin voi riittää. Hyytelöstä tein pikaversion hyytelösokerilla, mutta tavallisellakin hienolla sokerilla hyytelön voi keittää, kun vain keittää pidemmän aikaa. Ja tietenkin kakkuun voi myös käyttää kaupan valmista hyytelöä. Kakun täytteen makeuttamiseen riittää pelkästään makea mustaherukkahyytelö sekä kinuskikastike. Sokeria ei ole tarvetta sen enempiä lisäillä. Koristesydämet voisi hyvin tehdä myös mustaherukkahyytelöstä, jos haluaa punertavat sydämet. Itse olen kuitenkin aina tehnyt kinuskista, koska täytteen jäljiltä kastiketta vielä aina jää.

Kinuski-mustaherukkakakku

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 rkl Van Houten -kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
1/2 - 1 dl maitoa

Mustaherukkahyytelö:
8 dl mustaherukoita
2 dl vettä
2 dl Multi hyytelösokeria

Täyte:
3 dl kuohukermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
4 dl mustaherukkahyytelöä
1 dl kinuskikastiketta
8 liivatelehteä
1/2 dl mustaherukkamehua

Koristeeksi:
mustaherukoita
kinuskikastiketta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon siivilän läpi keskenään sekoitut muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun isoon irtopohjavuokaan. Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä. Mittaa kattilaan mustaherukat ja vesi. Keitä, kunnes marjoista on mehu kunnolla irronnut. Siivilöi mehu kattilaan ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Keitä parin minuutin ajan. Kaada hyytelö purkkiin tai rasiaan ja anna jäähtyä ja hyytyä viileässä. Kostuta kakkupohja maidolla. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon jogurtti, mustaherukkahyytelö sekä kinuskikastike. Laita liivatteet  kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Kiehauta mehu ja puserra liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota mehun joukkoon. Anna liivatteen jäähtyä hetki. Kaada liivateseos ohuena nauhana mustaherukkaseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada hyytelöseos pohjan päälle vuokaan. Tiputa kakun pinnalle reunan ympäri kinuskipisaroita n. 5 sentin välein ja ja vedä esimerkiksi puutikulla kierros pisaroiden läpi sydänkuvion aikaan saamiseksi. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele mustaherukoilla.

12 kommenttia:

  1. Tätä on pakko kokeilla. Mustaherukat on niiin mun herkkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, tästä tulee ihan varmasti Copycatille hommia...

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen ja kaunis koristelu! Tykkään paljon mustaherukasta ja mulla onkin yks ihana mustaherukkamousse-ohje täytekakkuun. Ja sitten rakastan mustaherukkahyytelöä! Harmi kun en tänä vuonna saanut enää mustaherukkaa kun ainoa pensas meni pihan kaivuissa matalaksi... siirsin sen kyllä, mutta marjaa ei tarvi odottaa hetkeen. Itse tein eilen ekaa kertaa hyydykekakun turkkilaisesta jogurtista! Kiva yhteensattuma! :D

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköinen kakku :) Kinuski on yksi lemppareistani ja pidän juuri tuollaisesta makean ja kirpeän yhdistämisestä. Varmasti maistuva makupari tuo mustaherukka ja kinuski!

    VastaaPoista
  5. Sinä olet sitten ahkeroinut. Bloggaat sellaista vauhtia, etten meinaa pysyä perässä!:D Kyllä tämä blogisi on niin kattava paketti upeita ohjeita, että ihan meinaa sanattomaksi vetää. Ei edes niin ylistäviä sanoja löydy, jotka riittäisivät blogiasi kuvaamaan.:)

    Tämän alkupuheen lisäksi täytyy todeta, että tosi upea kakku - täytyy ehdottomasti kokeilla! Ei ihme, että olet kakulla voittanut jopa kilpailunkin.:)

    VastaaPoista
  6. Upea kakku...tulee niin nälkä sitä katsellessa!!

    VastaaPoista
  7. Voitto ei kyllä tullut turhaan, aivan mahtava kakku!

    VastaaPoista
  8. Tämä täyte on menossa testiin :P
    ehkä tyhmä kysymys mutta mitä eroa on käyttää Multi tai hillo- ja marmeladisokeria? Olen hillosokeria käyttänyt ja jonkin verran tuota marmeladisokeria mutta en multia. Kiitollinen vastauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyytelökakku on hyvää. Kannattaa testata.:) Tähän kakkuun tulevaan mustaherukkahyytelöön olen käyttänyt hyytelösokeria, jolloin hyytelöstä tulee sellaista pehmeää ja lusikoitavaa. Sekoittuu hyvin tuohon täytteeseen. Jos tekisin mustaherukkahyytelöä johonkin muuhun tarkoitukseen, käyttäisin hillo-marmeladisokeria, jolloin hyytelöön tulee kiinteämpi rakenne, ja hyytelö myöskin kestää säilytyksen. Ei mikään tietysti estä kakkuunkaan käyttämästä hillo-marmeladisokerilla tehtyä hyytelöä, kunhan ei tee hyytelöstä liian jämäkkää.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-