perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vadelma-mangotuorejuustokakku


Keltaiset vadelmat kypsyvät jo vauhdilla, punaiset tulevat hieman jäljessä. Tuoreet vadelmat ovat niin hienon näköisiä, että niistä oli jo pakko tehdä pieni kakku. Vielä, kun mangotuorejuustokin oli kovaa kyytiä menossa vanhaksi, ei kakun teolle löytynyt pahemmin estettä. Kakun valmistus vain sitten alkoi pistämään kovasti hanttiin, vaikka teinkin sen yksinkertaistakin yksinkertaisemmalla tavalla. Jostain syystä kakkupohjaksi leipomani kääretorttupohja alkoi pinnastaan käryämään jo parin minuutin uunissa olon jälkeen. Kaikki oli niinkuin pitikin, uunissa oikeat asteet, ei grillivastusta päällä... En ymmärrä vieläkään, miksi pinta kärvähti. Luulin jo, että kakun teko jäi sitten siihen, mutta pohja tuli kuitenkin kypsäksi, kun annoin sen vielä olla uunissa hetken sammutettuani sen käryämisen alkaessa. Ja kärvähtänyt pintakin lähti ohuena kerroksena pois, joten kakun teko jatkui. Siinä vaiheessa, kun liivatteet piti liuottaa kiehuvaan nesteeseen, huomasin, että ne ovat yhtenä yhteen liimautuneena könttinä. Eipä ole sellaistakaan ennen sattunut. No, ei muuta kuin uudet liivatteet kehiin ja kakkukin tuli vihdoin hyytymistä vaille valmiiksi. Ilmeisestikään tänään ei ollut kakuntekopäivä, mutta ruoan päälle saatiin kuin saatiinkin kakkukahvit, ja ihan kakullehan tuo maistui.


Vadelma-mangotuorejuustokakku

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl Ohrakasta
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
tuoreita vadelmia
2,5 dl vispikermaa
1 rs Valio Viola mangotuorejuustoa
oman maun mukaan tomusokeria
4 liivatetta
1/2 dl appelsiinimehua

Päälle:
tuoreita vadelmia

Vaahdota munat ja sokeri. Sekota kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi kevyesti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä levy leivinpaperin päälle. Leikkaa jäähtyneestä taikinalevystä pieneen irtopohjavuokaan kakkupohja. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mangotuorejuusto. Makeuta seos oman maun mukaan tomusokerilla. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja liuota siihen ylimääräisestä vedestä puserretut liivatteet yksitellen. Laita vuokaan kakkupohjan päälle väljästi sinne tänne vadelmia. Kaada täyte päälle ja levitä pinta tasaiseksi. Koristele kakku vadelmilla ja laita jääkaappiin hyytymään. Poista hyytynyt kakku varovasti vuoasta.

17 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihana :) meillä ei kyllä ole vielä yhtään kypsää vadelmaa ja koska maurin makeat on viime vuonna vasta istutettu, niin satoa ei vielä paljon tulekaan. Tuo olisi myös ihana karhunvatukoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Ei meilläkään punaisia ole tullut vielä kuin ihan jokunen ja juuri tuohon kakun päälle sai kahtena päivänä kerättyjä punaisia. Keltavadelmat ehkä kypsyvät nopeammin tai ovat pikkaisen paremmalla paikalla kuin punaiset.;) Karhunvatukatkin kävisivät ja tulisi hienon näköinen. Siperialaista karhunvadelmaa on meilläkin jonkin verran tulossa.:)

      Poista
  2. Aivan ihanan näköinen ja varmasti makuinenkin! ;)
    Olen kovasti haaveillut noista keltaisista vadelmista tai itseasiassa sellaisesta "sekapensaasta" josta saisi juuri leivonnaisten koristeluun erivärisiä vadelmia (pensaassa kasvaa keltainen, punainen ja karhunvadelma samassa). Muuten saisikin olla normi pensaita muut. Anoppi tarjoaa usein karhunvadelmaa, mutta sitä en vielä ota kun piha on niin kesken. Joskus minäkin sitten saan tuollaisia kakkuja tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Maistuihan se juustokakku hyvältä. Ei ollut mitään ällömakeaa ja kivasti maistuu se mangokin juustossa.:)"Sekapensas" olisi kätevä koristelutarkoitukseen, jos ei sen kummemmin satoa säilöön tarvita. Meillä on nyt pitkät penkit punaista ja keltaista vadelmaa, ja siperialainen karhunvadelmakin on vihdoin alkanut paremmin kasvamaan ja leviämään.:) Ei kasveja viitsikään pihaan ennen istutella kuin tietää niille sellaisen paikan, missä saavat sitten tosiaan olla rauhassa eikä tarvitse enää alkaa siirtelemään erinäisten töiden tieltä. Meilläkin yksi päivänliljapenkki joutui alkuaikoina tämän tästä vaihtamaan maisemia ja välillä sen yli jyrättiinkin ties millä isoilla koneilla.;)

      Poista
  3. Ihan uusi tuttavuus tuo keltainen vadelma! :o Mistä näitä sitten löytyy, torilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vadelmapenkistä löytyy.;) En tiedä, kai jostain voi löytyä ostettavaksikin, mutta paremmin kuitenkin vain punaista tarjolla. Ensimmäinen sato nyt meilläkin keltaisesta, kun edelliskesänä penkki on istutettu pikkuruisista postimyyntitaimista, ja edellistalvena rusakotkin söivät taimet ensin maan tasalle.;)

      Poista
  4. Upean näköinen kakku ja makukin mitä mainioin, kerta siinä on mangotuorejuustoa.... mangofanin mielipide. Keltainen vadelma? Voi kunpa saisikin noita jostain.....ihanan näköisiä kelta-oranssifanin mielestä. Meillä on vasta ihan muutamia vadelmia takapihalla kypsynyt...eikä satoa tänä vuonna tulekkaan paljon...onneksi siskoni Kuopiosta taas hommasi ison erän ihanai vadelmia meillekin..saapuvat tiistaina.... siis vadelmat. Teillä on kyllä ihana pihapiiri kaikkine herkkuineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Maku oli hyvä. Ei turhan makea, ja mangon makukin erottui sopivasti. Mangossa on ihana maku. Tuorejuustoa kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta varmasti tulee toistekin käytettyä.:) Keltavadelman taimia oli edellisvuonna ihan pakko tilata, kun niitä kuvastossa näin. Vadelmia tulee kyllä punaisestakin tarpeeksi, mutta tuo väri on niin kiva.:) Punaiset meilläkin näkyy kypsyvän hitaammin, mutta ihan kelpo sato näyttäisi tulevan tänäkin vuonna, vaikka jossain oli, että tämän vuoden vadelmasato jää hyvin heikoksi. Mukava on vadelmiakin aina säilöä talveksi.:) Kiitos, kaikenlaista syötävää pihassa riittää.:)

      Poista
  5. Kaunis kakku on. Ihania nuo keltaiset vadelmat, en olekaan koskaan ennen nähnyt niitä.:) Välillä on sellaisia päiviä, kun keittiössä menee kaikki pieleen. Minäkin sain raparperipiirakan aivan ihmeellisesti lässähtämään viime viikolla. Siitä oli kuohkeus kaukana, en tiedä mitä tapahtui, sillä tein kaiken kuten ennen ja ohje oli vanha tuttu ja helppokin vielä! Ohje ei tule blogiin, piirakan kyllä söimme silti, vaikka se muistutti lähinnä koostumukseltaan pannukakkua.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Keltaisia oli ihan pakko hankkia pelkän värin takia.;) Joskus on niitä päiviä, kun ei kannattaisi tehdä yhtään mitään. Vanhat, hyväksi havaitut reseptitkin joskus pettävät. Mutta ei lannistuta. Ei ne onnistumiset tuntuisi ollenkaan niin hyviltä, jos ei tietäisi millaista on myös epäonnistua.;)

      Poista
  6. Upea kakku, kaunis ja värikäs!! En ole koskaan maistanut keltaisia vadelmia... onko makueroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Ei ihan mahdottomasti ole makueroa tuohon meidän punaiseen lajikkeeseen. Molemmat ihan vadelmilta maistuvat.:)

      Poista
  7. ihana,ihana kakku ,kaunis kuin mikä....sama juttu en ole ikinä maistanut keltaista vadelmaa(en ainakaan muista) vadelmia tulee tänävuonna muuten paljon =)

    VastaaPoista
  8. Meillä kasvaa myös keltaista vadelmaa, lahjaksi on alku saatu ja erittäin hyvin leviää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on meilläkin keltavadelma alkanut nyt leviämään. Täytyisi penkin ulkopuolelle versonneita taimia kaivaa vielä ylös ennen talvea. Niitä voi sitten lahjoitella tai laittaa itselle lisää kasvamaan.:) Keltavadelma maistui tänä kesänä jopa paremmalta kuin punainen.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-