tiistai 11. kesäkuuta 2013

Valkoinen parsakeitto


Parsaa on nyt ollut tosi pitkään saatavilla. Niin vihreää kuin valkoistakin, ja vieläpä edulliseen hintaan. Niinpä parsanippuja on tullut ostettua tämän tästä. Ihan joka kerta parsaa ei viitsi kietoa pekoniin tai syödä hollandaisen kanssa. Onhan se äärimmäisen hyvää, mutta ne kalorit... Niinpä eilen kokeilin valkoisesta parsasta jotain uutta ja tein Pirkasta löytyneellä ohjeella keittoa. Samettisen pehmeää!

Valkoinen parsakeitto

1 nippu (500 g) tuoretta valkoista parsaa
3 dl vettä
3/4 tl suolaa
1 1/2 tl sokeria
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1 dl kuohukermaa
1/2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria
koristeeksi tuoreita yrttejä

Huuhtele parsat ja kuori ne ohuelti kuorimaveitsellä. Säästä kuoret. Leikkaa tai napsauta parsojen puumainen kantaosa pois (noin 2 cm). Mittaa kattilaan vesi, suola ja sokeri. Keitä kuoria noin 10 minuuttia. Siivilöi liemi talteen ja heitä kuoret pois. Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele parsan varret pienemmiksi paloiksi, säästä nuput kokonaisina. Kuullota sipuleita voissa kattilassa. Lisää parsat ja kuorien keitinliemi. Keitä noin 10 minuuttia. Kaada osa nesteestä erilliseen kulhoon myöhempää käyttöä varten. Voit tässä vaiheessa nostella parsan nuput pois, mikäli haluat säästää ne kokonaisina keiton koristeeksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kerma ja sitruunanmehu. Lisää keitinlientä niin paljon, että keitto on sopivan sakeaa. Kuumenna keitto uudelleen. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Annostele keitto kulhoihin ja koristele annokset parsan nupuilla sekä tuoreilla yrteillä. Tarjoa pehmeä parsakeitto vaalean leivän kanssa.

16 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen annos ja herkullista tietenkin :)

    VastaaPoista
  2. Slurps,parsakeitto on niin hyvää.

    VastaaPoista
  3. Parsakeitto on tosi herkullista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Tänään on taas vuorossa parsaa, että saa niput jääkaapista loppumaan ennen kuin ovat pilalla.:)

      Poista
  4. Valkoisista parsoista ei ole tullut koskaan keittoa tehtyä. Unelmoin omasta parsapenkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto oli minultakin kokeilematta, joten pitihän sitäkin jo vihdoin tehdä. Vihreästäkin voisi testata.:) Minä tein eilen parsapenkin. Jännä nähdä saadaanko joskus vielä oman tuotannon parsaa.;)

      Poista
  5. Valkoisen parsan käyttö on kyllä jäänyt tosi vähäiselle, pitääpä koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykätään valkoisesta parsasta pikkaisen enemmän kuin vihreästä, mutta vihreää tulee enemmän käytettyä, kun sitä tuntuu olevan paremmin tarjolla. Valkoinen sopi hyvin keittoonkin.:)

      Poista
  6. ihanuus! itsekin olen viime aikoina tuon parsan kanssa ottanut matsia mutta vain sen vihreän. en ole joitenkin tuon valkoisen kanssa kaveriksi päässyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ihan toisin päin ollut, että valkoisesta on tykätty enemmän. Nyttemmin on päästy myös vihreän makuun. Tänä keväänä ja alkukesästä onkin parsaa tullut syötyä tosi paljon. Onneksi se nykyään on suht edullista.:)

      Poista
  7. ja voih - oma parsapenkki olisi ihan paras. sanoo tyttö joka on taas ikkunaviljelmänsä yrtit tappanut... *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa vain kai saa kauan odotella, mutta on parsa nätti ihan koristekasvinakin.:) Sellaista se kasvien kanssa välillä on. Meilläkin on tänä vuonna ollut mahdottomasti hävikkiä. Talvi ja kevät vei monenlaista, mm. päärynä- ja luumupuun, helmiorapihlajan, pylväskatajan jne. Ja nyt kasvihuonekurkkujani on vaivannut joku tauti, samoin vadelmia sekä kesäkurpitsoissa on härmää. Ja ötököitä piisaa, kirvoja, liljakukkoja, tuomenkehrääjäkoin toukkia sekä muurahaisia.:( Tänä kesänä puutarhatyöt ovat pahasti tökkineet. Vie väkisinkin innon, kun tulee vain vitsauksia vitsauksien perään. Rikkaruohoja ei meinaa millään saada hengiltä, mutta huolella hoivatut kasvit kuolevat.;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hyvää on. Voisi tehdä toistekin, ja kokeilla vaikka muitakin ohjeita.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-