lauantai 18. toukokuuta 2013

Pulled pork burger eli nyhtöpossupurilainen


Sain minäkin vihdoin aikaiseksi kokeilla ruokablogimaailmassa suureksi hitiksi osoittautunutta pulled porkia eli riivittyä possua, nyhtöpossua, kun pakastimesta löytyi sopivan oloinen lihapala siihen tarkoitukseen. Possun valmistuksen aloitin jo edellispäivänä hieromalla lihan pintaan reilusti mausteseosta. Eilen otin heti aamulla ensimmäiseksi maustuneen lihapalan jääkaapista huoneen lämpöön ja noin tunnin päästä liha pääsi uuniin matalaan lämpöön muhimaan useaksi tunniksi. Lihan ollessa uunissa ehdein hyvin siivoamaan koko talon, pesemään siinä sivussa vähän pyykkiä, sekä valmistamaan lihalle barbeque-soosin ja laittamaan punasipulisiivut marinoitumaan. Iltapäivällä liha oli vihdoin kypsääkin kypsempää ja sitä päästiin maistelemaan hampurilaisten täytteenä. Viitseliäämpi olisi vielä leiponut hampurilaissämpylätkin itse, mutta minulla oli puuhaa muutenkin tarpeeksi, niin tyydyttiin kaupan sämpylöihin. Ollaan tosin löydetty aika kelvolliset hampurilaissämpylät, joten ei kauheasti haittaa, vaikka hieman oikaiseekin hampurilaisten teossa. Koitin ensin kovin keksiä mitä muuta vielä voisi hampurilaisten väliin laittaa, mutta täytteet olivatkin riittävät ihan näin, koska liha oli erittäin maukasta. Lihaa tullaan meillä valmistamaan uudelleenkin tähän tapaan, muttei ehkä ihan kesäaikaan. Helteillä ei oikein viitsi uunia pitää tuntikausia päällä lämmittämässä sisätiloja entisestään.

Pulled pork hamburger eli nyhtöpossupurilainen

Pulled pork:
reilu kilo possua (lapaa, etuselkää, kassleria)

Kuivamausteseos:
1 rkl savupaprikajauhetta
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl ruskeaa raakaruokosokeria
1 rkl sinappijauhetta
2 - 3 rkl suolaa

Sekoita kuivamausteseoksen ainekset yhteen ja hiero seos lihapalan pintaan. Laita liha uunivuokaan ja anna maustua yön yli jääkaapissa. Ota liha hyvissä ajoin aamulla huoneen lämpöön noin tunniksi. Työnnä lihaan lihamittari ja kaada vuokaan vettä noin puoleen väliin saakka lihapalaa. Laita liha uuniin 200 asteeseen. Laske lämpö puolen tunnin päästä 110 asteeseen, ja kypsennä lihaa, kunnes sen lämpö on 93 astetta, eli niin ylikypsää, että lihasäikeet irtoavat hyvin toisistaan. Ota liha uunista, peitä foliolla ja anna lihan levätä ja hieman jäähtyä. Kaada vuoasta ylimääräistä lientä pois ja riivi liha kahden haarukan avulla säikeiksi. Sekoita lopuksi lihan joukkoon barbeque-kastike.

Barbeque-kastike:
2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
2 - 3 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
3 rkl fariinisokeria
2 - 3 rkl sherryviinietikkaa
2 rkl Worchester-kastiketta
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Poista chilistä siemenet ja hienonna se pieneksi. Kuumenna kattilassa öljy ja kuullota sipulit ja chili pehmeäksi. Lisää paseerattu tomaatti, fariinisokeri, etikka ja maustekastike. Puserra joukkoon hieman sitruunamehua ja mausta kastike mustapippurilla ja suolalla. Keitä kastiketta kokoon miedolla lämmöllä noin tunnin ajan.

Marinoitu punasipuli:
2 punasipulia
2 rkl ruokaöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa

Kuori punasipulit ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi renkaiksi. Sekoita muut ainekset keskenään ja kaada sipulirenkaiden päälle. Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.

Lisäksi:
hampurilaissämpylöitä
majoneesia

Lämmitä hampurilaissämpylät grillissä tai uunissa. Levitä sämpylän puoliskoille majoneesia ja laita väliin reilusti riivittyä possua sekä marinoitua punasipulia.

19 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä ihan sairaan hyvältä! ;D

    VastaaPoista
  2. Söimme eilen myös nyhtöpossuhampparin, mutta ihan ravintolassa lounaaksi ammattikokin tekemänä :-) Väliin oli laitettu basilikapestoa ja aika paljon salaattia, tomaattia jne... leipänä oli foccacciatyyppinen joka oli leikattu paloiksi hamppareihin... Lopputulos oli aivan uskomattoman herkulline...

    Tosin ei näytä kyllä yhtään huonolta tuo sinunkaan versiosi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella herkulliselta, ja näyttikin, kun poikkesin blogissasi.:) Hyvää oli kyllä tämäkin.:)

      Poista
  3. Voi nää on niin hyviä kyllä. Mitä kaupan sämpylää käytätte? Välillä itekkin ostan kaupasta niinkuin tänään esimerkiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hyviä.:) Hatting lukee pussin päällä. Kuusi isoa sämpylää sisältää. Välillä pitää päästä vähän helpommallakin, kun ei aina ehdi eikä jaksa itse leipoa.:)

      Poista
  4. Näyttääpä hyvältä!
    Meillä on huomenna nyhtöpossuhampparit ruokalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli.:) Meilläkin syötiin vielä seuraavanakin päivänä näitä. Possun sai hyvin lämmitettyä uudelleen grillissä foliovuoassa.:)

      Poista
  5. Olen kaikesta päätellen blogistanian ainoa, joka ei ole vielä kokeillut tätä herkkua.;D Tämä näyttää ja kuulostaa kaikin puolin aivan täydelliseltä! Kunpa joku tekisi tällaisen hampparin minullekin, vai täytyykö minun vain itse ryhtyä tuumasta toimeen.:D Ehkäpä kokeilen reseptiäsi kesän aikana, tietenkin käyttäen vanhempieni keittiötä ja uunia. Täällä omassa asunnossa ollaan siirrytty yhä viileämpiin ruokiin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin tämän kokeilu kesti, mutta kyllä kannatti. Tosi hyvää on, kannattaa ehdottomasti innostua tekemään.:) Kesän mittaan voisi ehkä jonain viileänä sadepäivänä tehdä taas possua valmiiksi hampurilaisia varten.;)

      Poista
  6. Nyhtöpossu hamppari on kyllä sellanen viilenevän kesäillan kunkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä mahtavan maukkaat hampurilaiset nyhtöpossutäytteellä.:)

      Poista
  7. Nyhtönasua on itseänikin pitänyt kokeilla jo monesti, mutta jotenkin se aina jää. Ei ole aikaa tai sitten ei muista varata aikaa, pöh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika, mutta nyt sitten päätin, että vihdoin on aika kokeilla, jos milloinkaan, kun sopiva lihapala löytyi pakastimesta. Suosittelen kokeilemaan.:)

      Poista
  8. Meillä on nyhdetty possun lisäksi lammasta ja poroa. Hyvältä kuulostaa ohjeesi ja jos sitä taas nyhtäisi jotain :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ehtinyt nyhtämään jo monenlaista.:) Täytyy itsekin kokeilla erilaisia versioita ja eri lihoja. Hirvestäkin voisi tulla hyvä.:)

      Poista
  9. oi että,on herkkua =P nyt minulla on mennyt ihan ohi,saako edes kysyä,milloin ihmeessä olet alkanut syömään lihaa?vai olenko käsittänyt jotain väärin ja pakko ei tietty ole vastata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli, ei ihme, että nyhtöpossu on tullut niin suosituksi.:) Ei tässä mitään salattavaa ole.;) Viime kesän lopulla aloitin hiljalleen kanalla, ja nyt olen vähän muitakin lihoja maistellut. Ihan kaikessa muodossa liha ei maistu, eikä varmaan tule maistumaankaan, esim. jauheliha, makkarat, mutta kokolihat alkaa jo aika hyvin menemään. Jotenkin vaikea vain toisten arvion varassa olla, itse maistamalla pystyy paremmin arvioimaan missä onnistui tai missä meni vikaan, ja ehkä sitä myötä pystyisi vielä ruoanlaitossa pikkaisen kehittymään. Ja onhan se helpompaa, jos molemmat syö useimmiten samaa ruokaa.;)

      Poista
  10. Ok :D no oikein muistin kuitenkin,että jossain vaiheessa et lihaa syönyt...totta ja kyllähän se helpottaa :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-