torstai 16. toukokuuta 2013

Nokkosletut


Nyt on hyvä aika kerätä nokkosia ruoanlaittoon, kun versot ovat vielä nuoria. Nokkosia voi käyttää pinaatin tapaan mm. letuissa, keitoissa, leipätaikinoissa ja piirakoissa. Nokkonen sisältää rautaa paljon enemmän kuin pinaatti. Lisäksi siinä on mm. runsaasti C-vitamiinia sekä A-, B-, E- ja K -vitamiineja. Nokkosta voi säilöä talveksi joko ryöpättynä pakastamalla tai kuivaamalla. Eilen keräsin nokkosia lettutaikinaa varten, ja paistelin illalla iltapalaksi. Lettuihin käytin ternimaitoa, kun sitä vielä pakastimesta löytyy reilusti. Jos ternimaidon sijaan käyttää normaalimaitoa, pitää taikinaan lisätä pari kananmunaa sekä halutessaan tilkka voisulaa.

Nokkosletut

n. 1 l nokkosia
5 dl ternimaitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa

Paistamiseen:
voita tai juoksevaa kasvisrasvavalmistetta

Kerää nuoria nokkosen versoja tai vanhemmista nokkosista ylimpiä lehtiä puhtaalta paikalta. Huuhtele nokkoset hyvin ja keitä tai höyrytä 5 minuuttia. Hienonna ryöpätyt nokkoset pieneksi silpuksi. Lisää joukkoon puolet maidosta sekä jauhot, ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu maito sekä suola ja sokeri. Anna taikinan turvota pari tuntia huoneenlämmössä ennen paistamista. Kuumenna pannulla nokare rasvaa ja paista taikinasta ohuita lettuja.

18 kommenttia:

  1. Äiti-kultani toi kerran kotopuolesta minulle parvekkeelle nokkosentaimia, jotta saisin niistä satoa ja terveyttä itselleni. Jos parvekekasvatus tuntuu liian eksoottiselta, niin nokkosta löytyy kuivattuna kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkaisen eksoottiselta kuulostaa parvekekasvatus.;D Nokkosta löytyy myös kaupasta, mutta helppo sitä on itse kuivatakin, jos hyvät nokkosapajat löytyy.:)

      Poista
  2. Kyllä,viime kesän alussa tein nokkossipsejä. Ei pöllömpiä nekään. Nokkosletut oli varmasti hyviä. Nyt on melkein toivottu 4päivän kuumeesta. Jospa alkais oleen voimia nokkosten keräämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkossipsit kuulostaa mielenkiintoiselta.:) Letut on aina hyviä nokkosella, pinaatilla tai ilman.:)

      Poista
  3. Eilen katselin nokkosia pellonreunalla ja mietin että pitäisi tehdä niistä jotain..
    Nappaan ohjeen talteen ja teenkin lettuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykäyttöön vain nokkosetkin.;) Letut maistuu aina.:)

      Poista
  4. Aaahh..., nokkoslettuja ja muuta hyvää nokkosesta. Ei tässä auta muu kuin itsekin lähteä metsälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaiset luonnon antimet kannattaa käyttää hyväksi.:)

      Poista
  5. En ole koskaan syönyt nokkosia, mutta olen kuullut että maistuvat hieman pinaatille? Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla pinaatin oloista on ja samaan tapaan käytetään. Hyviä oli letut.:)

      Poista
  6. pakko tallentaa tää ohje itelle. nimittäin miulla on tehny nyt monta viikkoa mieli nokkos lettuja eikä mummo jouda miulle tekemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiäkös lettuja itsekin paistelee. Lettuja ja pannaria on aina välillä pakko saada.:)

      Poista
  7. Nokkosia tänään jo katselin sillä silmällä :D. Haaste odottaa sinua blogisani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on nokkoset juuri sopivia käytettäväksi, kun eivät ole vielä kovin vanhoja.:)

      Poista
  8. Näyttääpä hyvältä! Nokkonen on minulle ruoanlaitossa aivan tuntematon aines.:) Pinaattiletuistakin on hirmuisesti aikaa. Taidankin niitä pian paistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kun ei pinaattia vielä kasvimaalta saa, käytetään sitten nokkosta. Sitä löytyy vaikka kuinka. Letun paistoon vain, kun sinulla on hyvä lettupannukin.:)

      Poista
  9. Just lueskeltiin äidin kanssa nokkosista yhdestä keittokirjasta ja mietittiin et jotain niistä vois kyllä tehdä. Nää letut onkin tosi hyvä idea, kiitos! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hyödyntää nokkosiakin. Sopivat moneen käyttöön ja niissä on paljon erilaisia ravintoaineita. Nokkosletut ainakin on aina hyviä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-