keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Grillattu fenkoli halloumin kera


Aika ei meinaa tällä hetkellä riittää ollenkaan bloggaamiseen. Kasvimaan laittoa ja muuta pihatyötä riittää niin paljon, ettei koneella oikein ehdi olemaan, eikä iltaisin enää jaksa. Nukkumatti saapuu usein jo ennen kymmentä, ennen kuin on ehtinyt edes makuuhuoneeseen asti. Tässä nyt kuitenkin pikaisesti lisää ideoita grillattavaksi. Fenkoliakin tuli vähän aikaa sitten grillattua halloumin kanssa, ja kiva lisuke siitäkin syntyi. Fenkoli kannattaa esikypsentää keittämällä, niin grillausaika lyhenee huomattavasti ja lohkot grillaantuvat yhtä aikaa halloumin kanssa.

Grillattu fenkoli halloumin kera

1 fenkoli
1 pkt halloumia
0,75 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 - 2 tl jauhettua korianteria
mustapippuria
suolaa

Leikkaa fenkolista tillimäiset varret talteen. Leikkaa fenkoli pituussuunnassa lohkoiksi ja keitä lohkot napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä n. 10 minuuttia. Hienonna fenkolin tillimäiset varret hienoksi silpuksi. Lisää joukkoon öljy, sitruunan mehu ja mausteet. Laita keitetyt fenkolilohkot ja paloiteltu halloumi maustettuun öljyyn ja anna maustua viileässä ennen grillaamista pari tuntia. Grillaa fenkolilohkot ja halloumi molemmin puolin, kunnes pinta saa väriä.

14 kommenttia:

  1. Tätä mä kokeilen! Siis fenkolia. Halloumi on meiän perheen nopea suolainen iltapala :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan fenkolia. Meillekin se on aika uusi tuttavuus. Siinä on kiva aniksen maku.;) Halloumi on ihanaa.:)

      Poista
  2. Fenkoli on mulle ihan tuntematon, täytyykin kesällä kokeilla, kun rillataan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään vielä montaa fenkolia ole syöty. Hyvää se on, joten pitää vain enemmän siihen tutustua. Grilliin sopi mainiosti, kunhan ensin esikypsensi.:)

      Poista
  3. Kiva, että ehdit nyt päivittämään blogia.:) Halloumin kanssa tuntuu sopivan mikä vain yhteen. Vasta viime kesänä ihastuttiin siihen täysin ja grillattiin sitä sitten melkein joka kerta eri lisukkeiden kanssa.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan monen päivän tauko jo olikin, mutta kun ei ole millään jaksanut koneella olla.;) Halloumi on tosi hyvää, ja kiva, kun sitä voi paistella/grillata. Sopii melkein mihin vain.:)

      Poista
  4. Herkullista:) Itse pidän fenkolista enemmän kypsennettynä vaikka olen oppinut pitämään siitä raakanakin salaateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Minustakin fenkoli on kypsennettynä parempaa.

      Poista
  5. oi mitä herkkua,vaikka en ole fenkolia grillannutkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli hyvää. Ensimmäistä kertaa meilläkin fenkoli grilliin joutui.:)

      Poista
  6. Kiirettä pitää täälläkin. Tuntuu, että kaikki aika menee pihahommissa ja silti työt ei tunnu loppuvan! Mutta saapa sitten loppukesästä nauttia omista vihanneksista ja marjoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireisintä vuodenaikaa tämä. Ei oikein vieläkään kiireet helpota, ja hienoina päivinä ei sisällä edes malta olla.:) Oma sato on kaikkein parasta.:)

      Poista
  7. fenkolin kanssa on viime aikoina tullut värkkäiltyä enemmänkin mutta grillaamaan en ole vielä keksinyt ryhtyä! kiitos vinkistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä fenkoli on vielä aika vieras, mutta hyvin sopi grilliinkin. Pitää koittaa fenkolia käyttää enemmänkin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-