tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sitruunaruohoinen crème brûlée


Pääsiäisen pääruoan jälkeen alkoi vatsat olla jo täpösen täynnä, mutta ainahan tilaa on vielä pienelle jälkiruoalle. Jälkiruoaksi tein jo hyvissä ajoin aamulla Etiketti -lehden ohjeella sitruunaruoholla maustettua crème brûléeta. Tuossa Alkon ilmaislehdessä on usein todella hyviä reseptejä, eikä tälläkään kertaa koettu pettymystä. Päin vastoin.  Parasta paahtovanukasta ikinä! Vanukkaan koostumus meni ihan nappiin. Meidän uunissa riitti 50 minuutin kypsennys pikkuruisissa annosvuoissa. Ja maut olivat niin kohdillaan, täydellisessä suhteessa maistui sekä sitruuna että kookos. Siihen vielä kermaisen pehmeä koostumus ja rapsakka paahtunut sokeri... Jälkiruokaa olisi mennyt isompikin annos alas, vaikka alkoikin olla jo aika ähky olo. Reseptistä poikkesin sen verran, että ennen sitruunaruohojen pilkkomista murskasin varsia hieman veitsen kahvalla. Lisäksi keittelin seosta ennen siivilöimistä n. 5 - 10 minuuttia, jotta sitruunaruohoista irtoaisi kunnolla maut, koska käyttämäni ruohot olivat aika pieniä.

Sitruunaruohoinen crème brûlée
(4 annosta)

1 1/2 dl kookosmaitoa
1 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa
2 kpl sitruunaruohoa
1/2 dl sokeria
4 keltuaista
1 tl limetin mehua

Pinnalle: ruokosokeria

Paloittele sitruunaruohot noin senttimetrin mittaisiksi paloiksi ja yhdistä ne kookosmaidon, kerman ja kevytmaidon kanssa. Kuumenna seos kiehuvaksi kattilassa. Sekoita keltuaiset ja sokeri keskenään tasaiseksi. Vältä turhaa vaahdottamista. Siivilöi sitruunaruohon palat pois kerma-maidosta ja yhdistä neste varovasti sekoittaen keltuais-sokeriseokseen. Mausta limetin mehulla. Kaada seos pieniin vuokiin. Kypsennä vuokia 110 -asteisessa uunissa 50 – 60 minuuttia eli kunnes vanukkaat ovat kauttaaltaan kypsiä. Vanukasseos saa olla hiukan tytisevä muttei juokseva. Jäähdytä vuokia viileässä vähintään neljä tuntia, mieluiten yön yli. Ripottele ennen tarjoilua vanukkaan pintaan ruokosokeria ja paahda sokeri kauniin ruskeaksi joko grillivastuksen alla tai nestekaasupolttimella. Tarjoa heti.

18 kommenttia:

  1. Nam,sitruunaruohoa en olekaa bruleessa koittanut,mutta rosmariini taas sopii aivan loistavasti! Pitää kokeilla myös tätä sinun versiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kokeilulistalla rosmariininen brulee. Kokeile sinä puolestasi sitruunaruoholla.:)

      Poista
  2. Ihania! Koskahan saan aikaiseksi.. Kaasupoltin on vielä paketissaan.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen, ja ottaa kaasupoltin paketista. Bruleet on hyviä ja esivalmistelut tosi nopeasti tehty. Jälleen kerran ihmettelin, miksei vanukkaita tule tehtyä useammin, kun aika vaivattomasti valmistuu niin hyvä jälkiruoka.:)

      Poista
  3. Koskahan näitä kaikkia ihanuuksia kerkeää kokeilemaan? Sain joululahjaksi polttimen ja bruleevuokia, mutta on vielä kokeilematta. Tässä saisi samalla kokeiltua sitruunaruohoakin kun sekin kiinnostaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Creme bruleeta kannattaa ehdottomasti tehdä, kun kerran vuoat ja poltinkin löytyy. Ihana ja suht vaivaton jälkkäri.:) Olen sitruunaruohoa käyttänyt nykyään paljon kanakeiton maustamiseen. Kiva oli löytää uusi käyttötapa, ja mukava huomata, että se sopii niin suolaiseen kuin makeaankin.:)

      Poista
  4. hyvältä näyttää =P tämä jälkkäri on vielä kokeilematta,en ole uskaltanut tehdä, kun en omista sitä poltinta,mutta nyt olen ymmärtänyt, että sen voi paahtaa myös uunissa?!sitruunaruohoakaan en ole missään kokeillut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli todella ihanaa vanukasta.:) Uunissakin sokeripinnan voi paahtaa, jos ei ole poltinta käytössä. Joskus olen itsekin uunissa paahtanut, mutta nykyään saan polttimen autotallista lainaan.;) Sitruunaruoho antaa kanakeitollekin hyvää makua. Kannattaa kokeilla.:)

      Poista
  5. Oi nam. Ihastelin just eilen jossain kokkiohjelmassa tätä jälkkäriä, tekis mieli itsekin kokeilla. Toi pinta näyttää niin ihanalta ja tekis mieli vaan painaa lusikka siitä läpi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemaan vaan!:) Creme brulee on tosi hyvää. Rapsakaksi paahtunut sokeripinta kruunaa kaiken. Muuten vanukas jäisi vähän tylsäksi.;)

      Poista
  6. Nam! Just mun makuun olisi tämä. Menee kokeiluun. :p

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile. Toivottavasti tykkäät yhtä paljon kuin me!:)

      Poista
  7. Tämä on aina takuuvarma menekiltään, tuo sitruunaruoho onkin sitten ihan uusi tuttavuus, mielenkiintoista, pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset paahtovanukkaat kyllä maistuvat.:) Sitruunaruoholle löytyi kivasti uutta käyttöä. Kannattaa kokeilla.:)

      Poista
  8. Tämmöistä herkkua ei meilläkään ole aikaisemmin syöty, joten sieppaan ohjeen heti mukaani tuohon tehtävien nippuun. Olen huomannut että monet herkut kukkuvat bittiavaruuteen, jos ei niitä heti tulosta paperiversiona tai laita kokeiltavien kansioon työpöydälle koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahtovanukasta kannattaa ehdottomasti testata. Ja varsinkin tämä versio oli tosi hyvää.:) Äkkiä osa kokeiltavista unohtuu, jos ei laita johonkin muistiin. Koko ajan kuitenkin niitä kokeiltavia tulee lisää.;)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen versio! Pakko testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa!:) Meistä tämä oli ihanaa. Mieli tekisi tehdä jo uudelleen.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-