keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lime-syrnikit


Pääsiäiseltä jäi purkki maitorahkaa, ja se piti käyttää pois, ennen kuin pilaantuu. Venäläiset rahkaletut eli syrnikit ovat olleet kokeilulistallani jo pitkään, ja nyt oli hyvä tilaisuus saada listaa lyhenemään edes niiden osalta. Yksi limekin pyöriskeli pöydällä, ja siitä raastoin taikinan joukkoon kuoren ja pusersin toisesta puolikkaasta mehut. Paksuhkot rahkaletut syötiin sitruuna-limemarmeladin kera. Smetana olisi sopinut annokseen hyvin, mutta sen puuttuessa, maistui ne letut näinkin oikein hyvin. Näitä pitää paistaa toistekin!

Lime-syrnikit

250 g maitorahkaa
3 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 limen raastettu kuori
1/2 limen mehu

Paistamiseen:
voita

Sekoita rahka ja kananmunat keskenään. Lisää vehnäjauhot ja sokeri, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Mausta taikina vaniljasokerilla, suolalla ja limellä. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia. Paista letut lettupannulla voissa molemmin puolin varovasti matalalla lämmöllä, kunnes pinta saa kauniin värin.

22 kommenttia:

  1. Syrnikit ovat ihania! En ole itse tehnyt mutta entisen vuokra-isäntäni ukrainalainen tuontivaimo tekee tosi hyviä sellaisia;postasinkin siitä kerran.Lime varmaankin antaa kivasti niille makua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä lettusia olivat, ja lime sopi hyvin maustajaksi.:) Kävin vilkaisemassa sinun syrnikkejäsi muistin virkistämiseksi. Tämä on pikkaisen erilainen resepti, kun ei tarvitse käsin muotoilla. Rusinat sopiikin hyvin rahkan kanssa. Ehkä ensi kerralla laitan rusinoitakin.:)

      Poista
  2. mistä mä oon jäänyt paitsi! En oo ikinä saanu aikaseks syödä näitä. Ja aina jos ruokaan liittyy lime jossain muodossa,niin oon valmis kokeileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaisista letuista olet sitten jäänyt paitsi.;) En tiedä miten minullakin kesti näin kauan syrnikkejä paistella, kun monta kertaa on mielessä ollut. Onneksi nyt tuli tehtyä, ja varmasti paistan toistekin.:) Lime ei tuonne taikinaan mukaan kuulunut, mutta jotenkin nyt tekee mieli kaikkeen sitä tai sitruunaa lisätä. Ja hyvin sitrukset lettuihin sopii. Kesäisin paistetaan aina appelsiinin kuorta sisältäviä muurinpohjalettuja.;)

      Poista
  3. Voi voi, en ole edes kuulunt tästä. Onko se sama kuin blini? Olisiko sama, vai ei, hyvältä kuulosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole sama kuin blini. Blinitaikina kohotetaan hiivalla, ja siihen lisätään vielä lopuksi valkuaisvaahtoa. Nämä ovat kuin lettuja/pannukakkuja rahkapohjaisesta taikinasta. Hyviä on sekä blinit että syrnikit. Molempia kannattaa kokeilla.:)

      Poista
  4. Syrnikit on kyllä mainioita. Tuo sitruuna-limemarmeladikin houkuttelee! Onko se Sun omaa käsialaa? Tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun ei ole tullut tehtyä jo aiemmin. Hyvältä maistuivat.:) Marmeladi oli tällä kertaa kaupan hyllyltä. Lidlissä on välillä sitruuna-limemarmeladia myynnissä, ja tuli kokeeksi ostettua. Vähän kirpakampaa kuin appelsiinimarmeladi.;) Kiitos!:)

      Poista
  5. En ole kuullut tämmösistä herkuista, meneeköhän kokeiluun;) Ihanalta näyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Hyviä lettuja tulee rahkaankin tehtynä.:)

      Poista
  6. Kyllä maistuisi jälleen kerran =) Ja sitruunalime-marmeladi kuulostaa ihanan raikkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos.:) Ihan hyvää marmeladia, pitäisi loppupurkista kehitellä jotain.

      Poista
  7. Näitä minun piti tehdä tuossa talven lettukaudella, mutta jäivät silloin kokeilematta. Ehkäpä sitten ensi viikolla, kun palataan viikonlopun reissulta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä jäi lettuilut hieman kesken, mutta vielä syrnikkejäkin ehtii kokeilemaan.:) Itselläkin on vielä muitakin testaamatta, mutta kai se kaikkien aika joskus vielä vuorollaan tulee.;)

      Poista
  8. Syrnikkejä pitäisi ehdottomasti kokeilla, kuulostavat niin herkullosilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Kaikenlaiset letut ja pannukakut on herkkua.:)

      Poista
  9. Näyttää kyllä niin hyvältä! Voisin syhödä lettuja joka päivä, mutta onneksi olen laiska paistamaan niitä.;D Viime kerrasta on jo varmasti puoli vuotta.;) Minä olen tehnyt rahkalettuja vain sillä amerikkalaisella tyylillä, leivinjauheella kohottaen.. Venäläiset syrnikit on vielä tekemättä... Kaupasta ostin taas maitorahkaa, kun monta viikkoa on jo pitänyt lettuja paistella uudella lettupannulla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olivat hyviä.:) Sama vika, pikkaisen laiska lettujen paistaja olen. Melkein mieluummin tulee laitettua pannari uuniin. Tämä oli kuitenkin ihan pieni satsi ja paistui suht nopeaan. Aika miedolla lämmöllä vain saa hitaasti syrnikit paistaa, etteivät kärvähdä. Nyt vain lettupannu käyttöön!:)

      Poista
  10. Tosi ihanan kuuloinen ohje ja herkullinen kuva :-) Ja kuinka hyvältä voi kuulostaa sitruuna-limemarmeladi.. NAM!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Joku kerta voisi kokeilla itsekin tehdä sitruunoista ja limestä marmeladia. Varmasti tulisi parempaa kuin kaupan.;)

      Poista
  11. herkullisen näköisiä...ihan varsinaisia syrinkejä en olekkaan tehnyt,rahkapannaria kyllä sekä pellillä että pienempiä amerikkalaistyylisiä...ei sitä tiedä vaikka tänään yllättäisi perheen tällä herkulla ;)

    VastaaPoista
  12. hahhah,mikä lukihäiriö...nyt vasta tajusin että ne on syrnikit eikä syringit ;D

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-