perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kanafileet & vuohenjuustodippi


Tänään tein ruoaksi Tyrniä ja tyrskyjä -blogin ohjeella kanafileitä ja vuohenjuustodippiä. Lisäksi laitoin uunissa oliiviöljyssä, cayennepippurissa ja suolassa pyöräytettyjä bataattilohkoja. Taisin innostua hieman liikaa paprikan kanssa, koska dippi jäi hieman ohueksi. Maku siinä kuitenkin oli kohdallaan, eikä dippi kuitenkaan niin juoksevaa ollut, että syömistä olisi haitannut. Kanafileistä tuli todella maukkaita. Annoin fileiden vielä maustua seoksessa muutaman tunnin ennen paistamista. Mausteseos täytyykin pitää mielessä kesän grillauksia ajatellen. Koko ateria valmistui tosi vähällä vaivalla ja nopeasti. Raikkaan vihersalaatinkin tein sillä välin, kun paistoin kanoja ja bataatit kypsyivät uunissa. Salaatti jäi kuitenkin myöhemmin syötäväksi, koska kanat ja bataatit tuli syötyä viimeistä murua myöten, eikä salaattia enää sen jälkeen jaksanut. Tätä kannattaa todella kokeilla!

Kanafileet & vuohenjuustodippi
(3 - 4 kanafileelle)
 
2 rkl oliiviöljyä (aurinkokuivattu tomaatti)
2 tl ruskeaa sokeria
1 tl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl pippuria

Sekoita mausteseoksen ainekset kulhossa ja pyörittele siinä kanafileet. Paista fileet pannulla kypsäksi.

Dippi:

vajaa 1 dl silputtua punaista paprikaa
50 g vuohenjuustoa
2 tl smetanaa
0,25 tl suolaa

Sekoita dipin ainekset tehosekoittimessa pehmeäksi seokseksi.

15 kommenttia:

  1. Varmaan tosi namia toi dippi. Ehdottomasti menee kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja uskon et dippi jäi ohueksi jos laitoit smetanan tehosekottimeen. Smetana menee iha lusikalla veivaamallakin veteläks. Lisää se viimeisenä äläkä vatkaa :)

      Poista
    2. Dippi oli hyvää, mutta meidän mielestä kanat oli vielä parempia. Hyvin käyttökelpoisia reseptejä kuitenkin molemmat. Kannattaa kokeilla.:) No, nythän sekin selvisi. Ajattelin, että paprikasta tuli sen verran nestettä, mutta saan siis jatkossakin käyttää reippaasti paprikaa.:) En ole ennen kiinnittänyt huomiota tuohon smetanajuttuun, mutta nyt kun kerroit, tajusin, että niinhän se usein vetelöityy, kun sitä sekoittaa tai levittää. Täytyy tästä lähtien muistaa tällaisia tehdessä.:)

      Poista
    3. Onneks kokkaaminen on yhtä oppimista :) uskotko että parhaimmat ruoat on opittu pahimmista virheistä :) kun esim menee keittiölle ja duuniin,mokaa kunnolla yhden asian,koko keittiö menee sekasin. Seuraavalla kerralla ei tee samaa virhettä :D parasta kokkaamisessa on jatkuva uuden oppiminen

      Poista
    4. Totta.:) Sehän se parhaiten pitää mielenkiintoa yllä, kun koko ajan oppii uutta. Muuten kävisi kamalan tylsäksi.:)

      Poista
  2. Hih, tämä on oikeasti hyvä resepti. Olisi varmaan tarvinnut korostaa tuohon dipin tekoon, että tosi vähän aikaa pyöräytin tehosekottimessa ja kannattaa varmaan pääasiassa möyhentää ne paprikat ja smetana vasta perästä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä oli, kiitos.:) Erityisesti nuo kanat oli meillä mieleen. Ensi kerralla olen jo paljon viisaampi ja lisään smetanan vasta lopuksi. Ei tälläkään kertaa silti suurta vahinkoa tullut.:)

      Poista
  3. Enpä tiennyt tuota smetanajuttua minäkään. Aina oppii uutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on yhtä oppimista.:) Vasta Jonesin kommentista tajusin kyllä huomanneeni aina jossain jutuissa smetanan käyttäytymisen, mutta aivot vain eivät ole sitä jotenkin rekisteröineet.;)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää, ainakin kanat menee kokeiluun.. Dippikin menisi, jos korvaisin tuon vuohenjuuston auralla tai fetalla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat kannattaa todellakin testata. Itsekin jo mietein, pitäisikö viikonloppuna taas kanoja laittaa.;) Voihan tuota vuohenjuustoa kokeilla korvata jollain muulla, tai tehdä jotain ihan muuta dippiä/kastiketta. Itse ajattelin viikonlopuksi mojo-kastiketta, jos tekisi pitkästä aikaa myös ryppyperunoita.:)

      Poista
  5. hih,hauskaa,juuri mietiskelin(siis kun pirkka tai joku muu lehti ilmestyi)että tässä ohje jota kokeilen seuraavaksi,(oli samantapainen)hyvältä näyttää =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset kanareseptit tulevat myös aina tarpeeseen.:) Tosi hyvä mausteseos oli tässä. Kannattaa kokeilla.:)

      Poista
  6. Heip! Kirjoitin sulle fb:ssä viestin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas. Olikin jäänyt vallan huomaamatta, kun olen vähän tumpelo tuossa fb:ssä.;) Nyt vastasin siihen. Tai ainakin yritin vastata. En aina noista uusista toiminnoista tiedä, osasinko...;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-