lauantai 22. elokuuta 2020

Frozen -täytekakku


Viime viikonloppuna meillä vietettiin pikkuneidin 5-vuotissyntymäpäivää. Taataksemme oman sekä vieraiden turvallisuuden, järjestimme juhlat ulkona. Ulkorakennuksen isoon katokseen toimme useamman pöydän, jotta kahvittelun aikanakin väljyyttä riittäisi ja turvavälit pysyisi. Onneksi säät suosi juhlapäivää ja ilma oli lähes yhtä lämmin ja aurinkoinen kuin viisi vuotta sitten lapsen syntyessä. Pihalla oli ihan mukavaa kahvitella. Ja näin juhlien järjestäjän kannalta, ulkojuhlat säästivät isolta vaivalta, kun sisällä ei tarvinnut tehdä suursiivousta. Viime viikot ovat olleet muutenkin niin kiireisiä, niin onneksi juhlat järjestyivät hieman pienemmällä vaivalla.

Syntymäpäivänähän pitää olla täytekakkua, ja tänä vuonna lapsen toiveena oli, mikäpäs muukaan kuin Frozen. Siinä lisää äidille aihetta harmaisiin hiuksiin... Pitkään mielessäni mietein miten ja millaisen kakun tekisin, ja loppujen lopuksi toteutus olikin sitten ihan helppo. Koska en ole mikään kakunleipoja ja kakkuja teen vain jokusen vuodessa, en edes lähtenyt yrittämään mitään yli taitojen menevää toteutusta. Katselin netistä Frozen -kakkukoristeita, mutta ostin lopulta pienet figuurinuket. Kakkukoristeet olisivat olleet kerran käytössä, nyt juhlien jälkeen nuket taas sai leikkeihin mukaan, niin rahalle sai paljon enemmän vastinetta. Kakku oli muuten ihan perustäytekakku mustikkamoussetäytteellä. Frozen -figuureilla kakusta sai helposti teeman mukaisen. Lisäksi tein Dansukkerin ohjeella syötävää jäätä, jotka nekin olivat helppotekoisia, kunhan on varovainen, koska kuuma sokerimassa on todella polttavaa! Lapsi oli Frozen -täytekakkuun tyytyväinen, mikä on pääasia. Nyt sitten jännitetään millaisen kakkuhaasteen lapsi ensi vuonna keksii...


Frozen -täytekakku

Pohja:
10 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Kostutukseen:
vaniljasokerilla maustettua maitoa

Mustikkamousse:
2 1/2 dl vispikermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
3 dl pakastemustikoita
tomusokeria maun mukaan
1/2 dl mustikoiden sulamismehua tai sitruunamehua
4 liivatelehteä

Päälle ja reunoille:
n. 4 dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan

Jää:
2 1/2 dl taloussokeria
1/2 dl glukoosisiirappia
1/2 dl vettä
sinistä karamelliväriä

Lisäksi:
Frozen -figuurinukkeja
marenkeja
pensasmustikoita
lumihiutalerakeita
sokerihelmiä

Leivo kakkupohjat. Riko lasiin kananmunat. Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin saman verran sokeria kuin kananmunia on toisessa. Mittaa kolmanteen lasiin sama määrä vehnäjauhoja ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin irtopohjavuokiin (n. 25 cm ja n. 14 cm) ja kypsennä pohjia 175 asteessa, kunnes taikina ei enää tartu tikkuun kokeiltaessa. Jäähdytä pohjat ja kumoa ne pois vuoistaan. Leikkaa kakkupohjat levyiksi ja kostuta levyt vaniljamaidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti sekä mustikat. Makeuta tomusokerilla oman maun mukaan. Kuumenna mustikka- tai sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota mehuun liivatteet yksitellen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden ainesten joukkoon. Kasaa kakut irtopohjavuokiin. Laita yksi kostutettu kakkupohja vuoan pohjalle. Levitä päälle mustikkamoussea ja laita päälle toinen kostutettu kakkupohja. Jatka ja laita viimeinen kostutettu kakkupohja päällimmäiseksi ja peitä vuoat tuorekelmulla. Anna kakkujen hyytyä ja tekeentyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Poista isompi kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Poista pienempi kakku vuoasta, leikkaa halutessasi kakusta pieni siivu kyljestä pois, jos haluat siitä muuta kuin tasaisen pyöreän. Nosta pieni kakku isomman kakun päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Levitä kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Valmista jää. Mittaa sokeri, glukoosisiirappi ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä poreillen, kunnes seos on saavuttanut 150 asteen lämpötilan (n. 10 min.). Värjää seos sinisellä karamellivärillä (varo, kuuma sokeriseos räiskähtää helposti, kun väriä kaataa joukkoon!), sekoita hyvin ja kaada seos leivinpaperin päälle ja levitä ohueksi levyksi. Jäähdytä. Riko jäälevy ja koristele kakku jääpaloilla, figuurinukeilla, marengeilla, pensasmustikoilla, lumihiutalerakeilla sekä sokerihelmillä.

2 kommenttia:

  1. Hieno kakku, ja onnittelut synttärisankarille.Kylläpä aika tuntuu menneen nopeasti,muistan kun vasta kirjoitit hänen syntymästään,pitkän odottelun jälkeen:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-