tiistai 14. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen keksikakku


Koska pääsiäisen vietto sujui tänä vuonna täysin oman perheen kesken, en sen kummemmin alkanut pääsiäiseksi leipomaan. Keksikakun kuitenkin halusin tehdä. Olen ihastunut keksikakkuihin, koska niiden ulkomuoto on ihastuttava ja maku herkullinen. Pääsiäisen keksikakkuun maustoin keksitaikinan sitruuna-aromilla. Tuolla taikinamäärällä saa halutessaan vaikka kolmikerroksisen keksikakun, mutta minä tein nyt kaksikerroksisen, koska syöjiä oli vähän. Lopun taikinan leivoin vain pieniksi kekseiksi. Kakkuun pursottelin sitruunatuorejuusto-kermavaahtoa, joka loppui kesken, mutta tein sitten loput pursotukset italialaisesta marengista. Jos kakkuun haluaa pelkästään sitruunaisen pursotuksen, kannattaa sitruunatuorejuusto-kermavaahtoa tehdä tupla-annos. Mutta marenkikin sopi kakkuun silti hienosti. Vähän pelkäsin, että keksikakusta tulee liian makea, koska koristeena oli vain makeita herkkuja, mutta ei tästä kuitenkaan ihan ällömakeaa tullut. Kahvin kanssa maistui reilumpikin kakun pala. Halutessaan kakkua voi raikastaa käyttämällä koristeena myös hedelmiä ja marjoja.


Pääsiäisen keksikakku

Keksitaikina (riittää halutessa kolmeen pohjaan):
2 dl pehmeää voita
2 dl tomusokeria
1 iso kananmuna
2 tl sitruuna-aromia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi vaaleaksi. Lisää tomusokeri ja jatka vaahdottamista, kunnes vaahto on vaaleaa ja ilmavaa. Lisää kananmuna ja sitruuna-aromi. Jatka vaahdottamista pari minuuttia. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään sekaisin. Lisää ne siivilän läpi desi kerrallaan. Jatka vatkaamista pienellä teholla, kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin. Laita taikina muovikelmun päälle ja taputtele litteäksi paketiksi. Anna olla jääkaapissa jähmettymässä 2 - 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Kauli jääkaappikylmä taikina ohueksi levyksi ja ota muotilla kakkupohjat. Paista uunin keskitasolla 175-asteessa n. 5 - 8 min, kunnes taikina on kypsää ja pinta saa vähän väriä.

Sitruunatuorejuusto-kermavaahto (tee tuplamäärä, jos et halua käyttää kakussa myös marenkipursotuksia):
2 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
maun mukaan tomusokeria
 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunatuorejuusto. Makeuta tomusokerilla. Laita kerma pursotinpussiin, jossa on pyöreä tylla.
 
Italialainen marenki:
3 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl sokeria
1 dl vettä
 
Vaahdota valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes liemi on 120-asteista (n. 5 - 8 min.). Kaada sokeriliemi ohuena nauhana koko ajan vatkaten valkuaisvaahtoon. Vatkaa, kunnes seos on paksua. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on huoneenlämpöistä. Laita marenki pursotinpussiin, jossa on mieleisesi tylla.

Koristeeksi:
macaron-leivoksia
pääsiäismakeisia

Leivo keksipohjat ohjeen mukaan ja anna niiden jäähtyä täysin. Voit tehdä 2 tai 3 kerroksisen keksikakun. Aseta keksipohja tarjoilualustalle tai kakkualustalle. Pursota sitruunatuorejuusto-kermavaahtoa tasaisesti pohjan päälle – ensin reunat ja sitten keskelle. Nosta toinen keksipohja varovasti täytteen päälle (jos teet 3 kerroksisen toista vielä kerran). Pursota päällimmäisen keksin päälle sitruunatuorejuusto-kermavaahtoa sekä halutessasia marenkia samaan tyyliin kuin muihin kerroksiin. Polta marenkipursotusten pinta varovasti pienellä polttimella. Asettele lopuksi kaikki koristeet päälle


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-