perjantai 27. maaliskuuta 2020

Helpot köyhät ritarit nuotiolla


Viikonloppuna laavunuotiolla valmistimme tietenkin myös lopuksi jälkiruokaa. Jälkiruoka oli helppoakin helpompi, mutta maistui hyvälle siellä luonnon keskellä. Paistoimme nuotiolla voileipägrillissä köyhiä ritareita. Pullapitko oli ihan vain kaupasta. Leikkasin sen jo kotona siivuiksi ja voitelin leikkuupinnat voilla. Normaalistihan köyhissä ritareissa viipaleet kastetaan munamaidossa, mutta tuon nuotiovoileipägrillin kanssa ajattelin olevan parasta jättää munamaidot pois, ettei pullaviipaleet tartu kiinni. Kaiken lisäksi se munamaitoseos olisi pitänyt myös kantaa metsään mukaan ja siellä kastella viipaleet juuri ennen paistoa. Voitelemalla pääsi helpommalla ja oikein kelvollisia, rapeapintaisia köyhiä ritareita tuli tälläkin menetelmällä. Kun jälkiruoan seurana oli vielä kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla, niin ihan täydellinen päätös se nuotioaterialle oli.


Helpot köyhät ritarit nuotiolla

pullapitko
voita

Lisäksi:
hilloa
kermavaahtoa

Leikkaa pullapitko siivuiksi. Voitele siivujen leikkuupinnat voilla. Paista siivut voileipägrillissä, kunnes siivujen pinta on rapea. Nuotiolla paistettaessa käännä voileipägrilliä muutaman kerran paiston aikana, ja pidä huoli, ettei grilli ole kiinni nuotiossa. Tarjoile paistuneet pullasiivut hillon ja kermavaahdon kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-