sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Kevyt mutta ruokaisa texmex-salaatti

Kaupallisessa yhteistyössä Rosten Siemenrapeat ja Indieplace kanssa.


Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Rosten Siemenrapeat kanssa ja postauksen lopusta löytyy myös kiva arvonta.

Vuosi vaihtui ja monella on taas näin alkuvuodesta mielessä jonkinlainen dieetti tai kunnon pidempiaikainen ruokaremontti. Meilläkin joulun herkuttelujen jälkeen palattiin takaisin ruotuun ja syömme taas kevyemmin ja terveellisemmin. Ruokaremonttihan meillä alkoi jo reilu vuosi sitten ja olemme jo omaksuneet uuden ruokailutavan ihan elämäntavaksi. Ruokaremontin ansiosta olenkin saanut karistettua jo 25 ylimääräistä kiloa pois, puoliso 30 kiloa. Ja siis ihan vain syömällä järkevästi. Mitään teholiikuntaa ei ole tarvittu, terveelliset ruokailutavat ja hyötyliikunta ovat riittäneet pudottamaan painoa, puhumattakaan muista terveysvaikuitteista, joita painon putoaminen ja terveellinen ruokavalio ovat saaneet aikaiseksi. Oli ehdottomasti yksi elämämme parhaimmista päätöksistä ottaa itseämme niskasta kiinni ja lähteä muuttamaan ruokailutapojamme terveellisempään suuntaan.


Ruokaremontin myötä on ollut ilo huomata, ettei kevyemmän ja terveellisemmän ruoan tarvitse olla tylsää ja mautonta. Ja miksi se olisikaan? Saahan kasviksista, hyvistä hiilihydraatin lähteistä ja laadukkaista proteiineista loihdittua vaikka minkälaisia aterioita. Vaikka olen ikäni ollut kovasti makean perään, ei uusi elämäntapa ole tehnyt oikein missään vaiheessa tiukkaa. Viisi säännöllistä ateriaa päivässä pitää nälän ja mielihalut loitolla, joten hyvästä ateriarytmistä kannattaa pitää kiinni. Säännöllisillä ateriaväleillä olen saanut vihdoin ylimääräisen napostelunikin kuriin, joka on aina ollut yksi ruokaongelmistani. Tottakai meillä edelleen välillä herkutellaankin, mutta kun ruoka-asiat ovat muuten kunnossa, kestää paremmin myös silloin tällöin poiketa siitä terveellisyydestäkin. Kunhan kuitenkin pääasiassa syö järkevästi ja terveellisesti. Jos olisin tiennyt elämäntapamuutoksen olevan näin helppoa, olisin tehnyt sen jo paljon aiemmin. Tuntuu, ettei tässä ole kuitenkaan tarvinnut oikein mistään luopua, mutta saanut on vastineeksi sitäkin enemmän.


Rosten Siemenrapeat -tuotteisiin kuuluvat sekä siemennäkkileivät että siemenlastut. Siemenrapeat ovat kotimaisia, koko perheelle sopivia, erittäin ravintorikkaita tuotteita. Siemennäkkileipiä on saatavilla kuusi herkullista makuvaihtoehtoa, joista kaksi täysin gluteenitonta. Siemenlastuja löytyy neljä makuvaihtoehtoa, joista kolme on kaurapohjaisia ja yksi maissipohjainen. Rosten Siemenrapeat -tuotteista on tosi vaikea valita oma suosikkimaku. Meillä nämä kaikki ovat maistuneet hyvin myös nirsolle 4-vuotiaallemme, eli sekä siemennäkkileivät että siemenlastut ovat kaikki tosi maukkaita ja herkullisia. Siemennäkkileivät ja siemenlastut ovat monikäyttöisiä ja ne sopivat hyvin terveelliseksi, mutta herkulliseksi välipalaksi, illanistujaisten pikkupurtavaksi, leffailtoihin ja retkievääksi. Jos ateriaväli pääsee joskus vähän venähtämään, Rosten Siemenrapeat -tuotteet on hyvä ensiapu selättämään nälkäkiukkua. Siemenlastupussia voi pitää vaikka matkassa mukana, niin ei tule niin helposti retkahdettua johonkin epäterveelliseen, jos nälkä yllättää. Rosten Siemenrapeat -tuotteet sopivat mainiosti kevyempäänkin ruokavalioon sekä painonhallintaan.


Ruokaisat salaatit ovat suosikkejani lounaaksi. Ne ovat kevyitä ja terveellisiä, mutta pitävät silti nälän hyvin loitolla seuraavaan ateriaan saakka. Texmex-salaatti on ihanan mausteinen ja proteiini- ja kuitupitoiset Rosten Siemenrapeat Inkivääri & maissi -siemenlastut tuovat salaattiin hyvää purutuntumaa sekä lisämaukkautta. Texmexsalaatti viimeistellään korianteri-avokadokastikkeella, joka sisältää hyviä rasvoja. Kun ateriat eivät ole tylsiä ja mauttomia, maistuvat dieetit ja ruokaremontitkin paremmilta, ja motivoivat jatkamaan. Palasin jo itsekin mielelläni jouluherkuttelujen jälkeen terveellisen ruoan pariin, koska kevyemmällä ja terveellisemmälläkään ruokavaliolla ei mausta tarvitse tinkiä!


Texmex-salaatti
(neljälle)

400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa tai broilerin jauhelihaa
tilkka ruokaöljyä
1 tl jeeraa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1/2 tl jauhettua korianteria
mustapippuria myllystä
suolaa

Lisäksi:
1 kerä jäävuorisalaattia
250 g kirsikkatomaatteja
1 kurkku
1 punasipuli
1 rs mustia papuja
1 chili
1 ps Rosten Siemenrapeat Inkivääri & maissi -siemenlastuja

Korianteri-avokadokastike:
1 avokado
kourallinen tuoretta korianteria
1 valkosipulin kynsi
2 rkl turkkilaista jogurttia
1 - 2 rkl limetin mehua
suolaa

Valmista ensin korianteri-avokadokastike. Halkaise avokado, poista siemen ja paloittele sisus blenderiin. Lisää joukkoon korianteri, kuorittu valkosipulin kynsi sekä turkkilainen jogurtti. Aja kastike sileäksi ja mausta limetin mehulla ja suolalla. Anna kastikeen tekeytyä viileässä salaatin valmistamisen ajan. Ruskista jauheliha pannulla tilkassa ruokaöljyä. Lisää mausteet. Paloittele jäävuorisalaatti, kirsikkatomaatit ja kurkku. Kuori ja hienonna punasipuli. Valuta ja huuhtele pavut. Leikkaa chili ohuiksi siivuiksi. Lado salaatin ainekset yhdelle isolle vadille tai tee yksittäiset annokset. Voit halutessasi sekoittaa ainekset keskenään tai asetella aineksittain. Tarjoile salaatin kanssa korianteri-avokadokastiketta.


Millaiselle Siemenrapeat -tuotteelle olisi mielestäsi kysyntää? Kommentoi tähän postaukseen ja osallistut Siemenrapeat -tuotepaketin arvontaan. Osallistua voit 12.1.2020 asti. Arvonnan säännöt löytyy täältä.


19 kommenttia:

  1. Kauralastut ��
    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Wau, näyttääpäs salaatti hyvältä ��

    VastaaPoista
  3. Sesame&chia lastut ovat mun lempparit ��. Toi salaatti on kyllä tosi kiva idis!!

    VastaaPoista
  4. Unikonsiemenet olisivat taatusti hyvä lisä.
    lyylin4@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Nuo näkkileivät ovat kyllä suosikkeja. Niistä erilaiset variaatiot. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kookoksenmakuista, voisi käyttää makeassa leivonnassa 🥰

    VastaaPoista
  7. Joku yrttinen voisi olla hyvä: esim. tilli + ruohosipuli.

    Nää vaikuttaa tosi herkullisille!

    VastaaPoista
  8. Näkkileipä olen käyttänyt ja yrttimausteinen tois vaihtelua.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kaikenlaiset salaatin kanssa nautittavat herkut ois mieluisia! Koitan parantaa vointiani ja pudottaa painoa syömällä enemmän salaattipainoisesti. Salaaatin kaveriksi käy kaikki rapsuvat herkut ja krutongit, sellaisia tuotteita toivon lisää :) Myös sellaiset rapeat kuperammat herkut, joita voi dippailla keittoon ois tosi kivat! minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Maustetut näkkärit ja pienemmät keksit, jotka sopisivat juustolautasen kaveriksi :)
    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Ehkä sellaiset vielä ohuemmat ja enemmän sipsin näköiset houkuttaisivat myös kokeilemaan. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  12. Kylläpä näyttää herkulta!

    VastaaPoista
  13. Paahdetut auringonkukansiemenet olisivat kivat ja myös ohuempi muoto. Olisi kiva jos näkkäreistä olisi saatavissa kevyempi versio. Siemenissä on toki paljon hyviä rasvoja, mutta joskus kaipaisi vähempikalorista versiota.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Rostenin tuotteet on ihan mun lemppareita! Joku yrttinen makuvivahde olisi kiva saada tuotevalikoimiin, esim. ruohosipuli - hampunsiemen-kombo voisi toimia..

    riikka.s.turunen a gmail.com

    VastaaPoista
  15. 100%kauralastuja , siemen-maissikakkuja
    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Itse kaipaan luontaisesti gluteenittomia ja kaurattomia. Merisuola+timjami ja merisuola+rosmariini maistuisi ainakin omassa suussa.

    laura.honkala(at)gmail.com

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-