lauantai 8. syyskuuta 2018

Viikunafocaccia


Tuoreita viikunoita oli vielä jokunen jäljellä, joten leivoin uudelleen viikuna-vuohenjuustopiiraita sekä pitkästä aikaa focacciaa. Focaccia on yksi suosikkileivistäni. Helppo leipoa ja ihan mielettömän hyvää. En vain ole sitä leiponut ties koska viimeksi. Nyt sitten viikunoista sain inspiraation ja päällystin focaccian viikunan siivuilla. Focaccian päälle sopii vaikka mikä, melkeinpä vain mielikuvitus on rajana. Niin myös viikunat olivat hyviä focacciassa, ja aika nopeasti herkkuleipä katosi pöydältä parempiin suihin.

Viikunafocaccia

Taikina:
3 1/2 dl vettä
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 ps kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Pinnalle:
oliiviöljyä
2 tuoretta viikunaa
timjamia
sormisuolaa

Lämmitä taikinaa varten vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon suola, hunaja sekä jauhotilkkaan sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput jauhot vähitellen ja lisää loppuvaiheessa oliiviöljy. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia. Levitä taikina jauhon avulla leivinpaperin päälle pyöreäksi, ohuehkoksi leiväksi. Kohota vielä liinan alla noin 20 minuuttia. Voitele taikinan pinta oliiviöljyllä. Leikkaa viikunat siivuiksi ja painele ne leivän pinnalle. Ripottele pinnalle lopuksi sormisuolaa ja timjamia. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 - 30 min., kunnes leipä on kypsä. 


2 kommenttia:

  1. Eipä oo tullut mieleen ikinä viikunoita mieleen laittaa focaccian päälle! Nerokasta! 😄👍🏻😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Focaccian päälle sopii melkein mikä vain ja viikunat sopivat hyvin sekä makeaan että suolaiseen.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-