torstai 23. elokuuta 2018

Minni Hiiri -kakku 3-vuotiaalle


Viime sunnuntaina meillä vietettiin tyttäremme syntymäpäivää. Pienestä nyytistä on jo kasvanut vilkas ja puhelias 3-vuotias neiti. Päivänsankari itse puhui jo pitkään, että pitää saada keltainen synttärikakku. Ihan viime metreillä sain sitten ajatuksen millaisen täytekakun tänä vuonna teen. Päätin hoitaa koristelun mahdollisimman helpolla ja tilasin kakkua varten kakkukuvan. Tällä hetkellä meillä on suuressa huudossa Minni Hiiri sekä palomies Sami. Kakkuun pääsi Minni ja reunapursotuksista löytyi sen toivotun keltaisen lisäksi myös vihreää ja valkoista. Kokeilin samalla ensimmäistä kertaa pursotuksessa tyllaliitintä (Wilton 3 Color Swirl), johon saa kiinni kolme pursotinpussia, ja pursotuksista tulee näin kolmeväriset. Ihan tyytyväinen olin noihin pursotuksiin ottaen huomioon, että vihreä pussi oli vähän huonosti kiinni ja alkoi pursottaessa irrota ja vaahtoa pursusi samalla väärästä välistä. Pitää olla ensi kerralla huolellisempi pussien kanssa. Kakkukynttilän tilalla kakussa oli tällä kertaa kolmosen mallinen tähtisadetikku. Kaikkia kivoja juttuja kakkuihin nykypäivänä saakin. Kakkua varten leivoin kaksi kakkupohjaa. Toinen vaalea, toinen tumma. Kuuden munan pohjat leikkasin kolmeksi levyksi ja käytin molemmista pohjista kaksi levyä. Ylimääräisistä levyistä saa joskus myöhemmin äkkiä kakkunälkään pienen kakun. Kakku saa kahdesta eri pohjasta hyvin lisämakua. Täytteenä kakussa oli paljon käyttämäni jogurttipohjainen marjamousse, tällä kertaa mansikoista. Harmi, ettei kakun sisällöstä tullut otettua kuvaa. Ei siinä kiireessä, kun liki pitäen yksin hoidat kaikki järjestelyt ja valmistelut lasta samalla hoitaen, muista ottaa ihan kaikkia asioita huomioon. Mutta parasta oli, että täytekakku oli synttärisankarille mieleinen, vaikkei kokonaan keltainen ollutkaan.

Minni Hiiri -kakku

Vaalea pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Tumma pohja:

6 kananmunaa
sokeria
1 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Kostutukseen:
n. 2 1/2 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa

Täyte:
2 1/2 dl vispikermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
6 dl pakastemansikoita
tomusokeria maun mukaan
1/2 dl mansikkamehua
4 liivatelehteä

Päälle ja reunoille:
kermavaahtoa

Reunapursotukset:
4 dl vispikermaa
maun mukaan tomusokeria
4 rkl vaniljakreemijauhetta
vihreää pastaväriä
keltaista pastaväriä

Koristeeksi:
kakkukuva (22 cm)

Leivo vaalea kakkupohja. Voitele irtopohjainen kakkuvuoka (24 cm) ja jauhota se vehnäjauhoilla. Riko lasiin kananmunat. Mittaa samanlaiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin muniakin toisessa lasissa on. Mittaa kolmanteen lasiin vehnäjauhot ja leivinjauhe. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa keskitasoa hieman alempana n. 35 - 40 min. Leivo tumma kakkupohja samalla tavalla, mutta korvaa osa vehnäjauhoista kaakaojauheella. Leikkaa jäähtyneet kakkupohjat kolmeen osaan. Laita molemmista pohjista yksi kakkulevy pakastimeen odottamaan jotain muuta käyttöä. Kostuta loput kakkulevyt vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti sekä mansikat. Makeuta tomusokerilla oman maun mukaan. Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi ja liuota mehuun liivatteet yksitellen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden ainesten joukkoon. Kasaa kakku irtopohjavuokaan. Laita kostutettu tumma kakkulevy vuoan pohjalle. Kaada päälle kolmasosa täytteestä ja laita päälle kostutettu vaalea kakkulevy. Kaada puolet lopusta täytteestä vuokaan, ja laita taas kostutettu tumma kakkulevy vuokaan. Kaada lopputäyte vuokaan ja päällimmäiseksi kostutettu vaalea kakkulevy. Peitä vuoka tuorekelmulla. Anna kakun hyytyä ja tekeentyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Poista kakku vuoasta tarjoiluvadille. Levitä kakun päälle ja reunoille ohut kerros kermavaahtoa. Lisää kakkukuva kakun päälle kuvan mukana tulleiden ohjeiden mukaan (laitoin tämän kuvan n. 4 tuntia ennen tarjoilua). Vaahdota pursotuksiin tuleva kerma. Makeuta maun mukaan tomusokerilla ja sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe. Laita yhteen pursotinpussiin kolmasosa vaahdosta, värjää lopusta vaahdosta puolet vihreällä pastavärillä, puolet keltaisella pastavärillä. Laita vaahdot omiin pursotinpusseihinsa ja liitä kaikki pussit liittimellä haluamaasi tyllaan ( minulla Wilton 1M). Pursota kakun reunat ja anna kakun olla jääkaapissa tarjoiluun asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-