tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kuusenkerkkä vodka sour


Kesähelteet innostavat sekoittelemaan drinkkejä, talvisin sitä korkeintaan tyytyy hieman terästämään kuumaa kaakaota tai glögiä. Kesäjuomissa meillä on vähän jämähdetty erilaisiin mojitoversioihin, joten oli jo aika kokeilla jotain muuta. Valmistin meille kuusenkerkkä vodka sourit. Nimensä mukaisesti sour on hapan drinkki. Ehkäpä vähän turhankin hapan omaan makuuni, kun makeampiin juomiin olen tottunut. Mutta toisaalta taas sour maistuu kesäkuumalla raikkaammalta kuin joku makeampi drinkki. Mies piti kuusenkerkkä vodka sourista paljonkin, joten tulee näitä varmaan kesän aikana toistekin tehtyä. Kuusenkerkkä antoi juomalle hienon metsäisen maun. Juomaan käytin Macu Gourmet & Gastron kuusenkerkkäkastiketta.


Sain Macu Gourmet & Gastrolta testattavaksi kastikkeita, jotka sopivat, ruoanlaittoon ja leivontaan, jäätelölle ja jälkiruokiin. Kastikkeet soveltuvat koostumuksensa puolesta hyvin myös erilaisiin juomasekoituksiin sekä smoothieihin ja pirtelöihin. Kastikkeita on montaa makua. Kuusenkerkän lisäksi löytyy lakritsi, mansikka, vadelma, mango, suklaa, karamelli sekä suolakaramelli. Herkullisen makuisia kaikki! Suosikkini ovat tällä hetkellä kuusenkerkkä sekä suolakaramelli. Lapsi taas tykkää kovin suklaakastikkeesta. Siitähän saa sekoitettua vaikka kaakaon. Näitä kastikkeita voi tällä hetkellä ostaa Mäntsälän ja Porin Mikkolan Citymarketeista. Toivottavasti pian jo useammastakin paikasta.


Kuusenkerkkä vodka sour

4 cl vodkaa
2 cl vasta puristettua sitruunamehua
1 cl Macu Gourmet & Gastro kuusenkerkkäkastiketta
1 kananmunan valkuainen

Lisäksi:
jäitä

Mittaa shakeriin tai kannelliseen lasipurkkiin vodka, sitruunamehu ja kuusenkerkkäkastike. Lisää joukkoon myös kananmunan valkuainen. Ravista voimakkaasti n. 15 sekuntia, kunnes ainekset on sekaisin ja valkuainen vaahtoutunut. Kaada juoma jäillä täytettyyn lasiin.

Kastikkeet saatu Macu Gourmet & Gastrolta tuotenäytteenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-