keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Paahdettu peruna-pekonisalaatti


Viikonloppu sekä vappu meni grillaten erilaisia pihvejä, pekoniin käärittyjä juustotäytteisiä herkkusieniä sekä parsaa ja kirsikkatomaattiterttuja. Grilliherkkujen lisukkeeksi valmistin vielä paahdetun peruna-pekonisalaatin, josta riitti hyvin parille päivälle. Paahdettu peruna-pekonisalaatti ja grillattavat olivat juuri sopivaa vappuruokaa, koska ruoanlaittoon ei mennyt kauheasti aikaa eikä vaivaa, ja kaikki oli silti hyvin maukasta. Peruna-pekonisalaattiin käytin karamellisoitua kypsää pekonia. Sain juuri sopivasti vapuksi Atrialta näytepaketin kesän tuoteuutuuksia testiin, ja näytepaketti sisälsi myös tuota pekonia. Karamellisoidut kypsät pekonisiivut ovat reilun kokoisia ja ne ovat heti valmiita käyttöön. Halutessaan niihin voi silti vielä paahtaa pintaa uunissa tai pannussa. Paahdettu peruna-pekonisalaatti on parhaimmillaan juuri valmistettuna, mutta maistuu kyllä myöhemminkin jääkaappikylmänä.

Paahdettu perunasalaatti

1 kg perunoita
1 - 2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 - 3 siivua Atria karamellisoitua kypsää pekonia
1 pieni sipuli
2 rkl kapriksia
200 g ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 - 2 rkl sitruunamehua

Pese perunat huolellisesti. Älä kuori. Leikkaa perunat suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja sekoita kuutioihin ruokaöljy, suola ja mustapippuri. Levitä perunakuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa 200 - 225 asteessa n. 30 min., kunnes perunat on kypsiä ja pinta saanut väriä. Anna perunoiden hetki jäähtyä. Paloittele pekonisiivut pieniksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita ranskankerma ja majoneesi. Lisää joukkoon sitruunamehu. Yhdistä perunat, pekoni, sipuli ja kaprikset. Lisää joukkoon kastike ja sekoita ainekset sekaisin. Tarkista suola ja mustapippuri, ja lisää tarvittaessa.


Pekoni saatu tuotenäytteenä Atrialta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-