tiistai 30. tammikuuta 2018

Täytetyt minipaprikat


Pienet, makeat minipaprikat ovat herkkua sellaisenaankin, mutta niistä saa myös hyviä muutaman suupalan pikkupurtavia vaikka illanistujaisiin. Näitä täytettyjä minipaprikoita napostelimme uuden vuoden aattona. Täytin pienet halkaistut paprikat rapeaksi paistetulla pekonilla, jalapenotuorejuustolla sekä ranskankermalla. Päälle ripottelin vielä raastettua mozzarellaa. Täytetyt minipaprikat ovat helppoja ja herkullisia. Täytteeksi voi keksiä vaikka mitä ja eri täytteillä paprikoihin saa helposti vaihtelua.

Täytetyt minipaprikat

10 - 12 minipaprikaa
1 pkt pekonia
n. 1/3 rs jalapenotuorejuustoa
1 - 2 rkl ranskankermaa

Päälle:
mozzarellaraastetta

Halkaise pestyt minipaprikat ja poista siemenet. Laita paprikoiden puolikkaat uunivuokaan leikkuupinta ylöspäin. Paloittele pekonisiivut ja paista pannulla rapeaksi. Nosta pekonipalat talouspaperin päälle jäähtymään. Sekoita keskenään jäähtynyt pekoni ja tuorejuusto. Lisää joukkoon ranskankermaa sen verran, että seos sopivasti notkistuu. Täytä seoksella paprikan puolikkaat ja ripottele pinnalle mozzarellaraastetta. Paista uunissa 200 asteessa n. 20 min., kunnes paprikat saavat väriä.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Minipaprikat on ihania täytteillä tai ilman.:)

      Poista
  2. Ihanan värikästä ruokaa! Meillä ei oo kyllä näkynyt tuollaisia minipaprikoita kaupassa! Harmi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti saa väriä lautaselle, kun käyttää sekä punaisia että oransseja paprikoita. Joulun alla Citymarketissa oli minipaprikoita irtomyynnissä 2,49 €/kg. Nuohan ei paina paljon mitään, niin ison pussillisen sai tosi halvalla. Ainakin Lidlissä näkyy olevan valmiita pakkauksia myynnissä. Kilohintaa vain aikalailla enemmän. Olisi kyllä kiva, kun näitä löytyisi aina irtomyynnistä.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-