maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kukkakaaligratiini


Uuden sadon kotimaiset kukkakaalit näyttivät kaupan vihannestiskillä niin hyviltä, että piti taas pitkästä aikaa ostaa gratiinia varten yksi iso kukkakaali. Meidän kukkakaaligratiinissa pitää aina olla runsaasti juustokastiketta ja vielä reilusti juustoraastetta päällä. Usein gratiinin kastiketta tulee maustettua vähän reilummin tai sitten käytän kastikkeeseen esimerkiksi maustettuja Koskenlaskijan sulatejuustoja. Tällä kertaa gratiini sai vain simppelin juustokastikkeen, mutta maukasta oli silti, koska kukkakaalissahan riittää makua aivan tarpeeksi.

Kukkakaaligratiini

iso kukkakaali

Juustokastike:
n. 50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl ruokakermaa
2 dl kevytmaitoa
3 dl juustoraastetta
suolaa
jauhettua valkopippuria

Pinnalle:
reilusti juustoraastetta

Paloittele hyvin huuhdeltu kukkakaali sopiviksi paloiksi. Höyrytä kukkakaali lähes kypsäksi ja siirrä kukkakaali uunivuokaan. Sulata kattilassa voi ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Kypsennä hetki ja lisää sitten pienissä erissä ruokakerma ja maito koko ajan hyvin sekoittaen. Sulata kastikkeen joukkoon juustoraaste ja mausta kastike suolalla ja valkopippurilla. Kaada kastike uunivuokaan kukkakaalin päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja gratinoi uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

9 kommenttia:

  1. Oi nam, minun suurta herkkuani! :P Rakastan kukkakaaligratiinia. Nytkin odottelee jääkaapissa yksi kukkakaali, tosin tällä kertaa se taitaa päätyä jonkinlaisina nyytteinä grilliin, kun mökin uunia en mielelläni käytä. Levyillä perunat keittää, mutta uuni ei ole kovin hyvä enää. Syksyllä teen taas gratiinia kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! :D Mietein kirjoittavani aivan samalla lailla! Minäkin rakastan kukkakaaligratiinia ja jääkaapissa odottaa yksi kukkakaali, teen siitä gratiinin :) Huomasin myös että Katja tekee gratiinin aivan samalla tavalla kuin minä! :) Ihanaa ruokaa :D

      Poista
    2. Melody: Gratiinit on hyviä, mutta tulee kukkakaalia välillä johonkin muuhunkin käytettyä. Grillinyyteissäkin varmasti hyvää.:)

      Taru: Ainekset aina vähän muuttuvat sen mukaan, mitä kotona aina milloinkin sattuu olemaan, mutta pääperiaattein suurin piirtein tuohon tapaan tulee aina tehtyä. Herkkua on.:)

      Poista
  2. minun herkkua,tykkään...itse tein joku aika sitten ja käytin kolmen juuston ruokakermaa siihen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maustetuilla ruokakermoillakin saa helposti uutta makua gratiiniin.:)

      Poista
  3. Kuuluu myös minun lemppariruokiin. ja nimenomaan oikealla kastikkeella (ihan noin kermaisena en tee) .... juusto-ruokakerma hömpötykset eivät ole oikeita gratiineita....hyviä toki nekin. Minä joskus riiustelun alkuaikoina tein kukkakaaligratiinia miehelle, kun kuvittelin kaikkien siitä tykkäävän....no, eihän hää ees suostunut sillon sitä maistelamaan. Nyt kun olen lähes 20 v häntä "kouluttanut" syö kiltisti kukkakaaligratiiniakin vähän... kyllä sillä on iso vaikutus mitä on tottunut lapsena koti-kotona syömään...niin hyvässä kun pahassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin gratiiniin olisi varmaan tullut maito ja ruokakerma toisessa suhteessa, mutta maito oli vähissä, enkä malttanut kaikkea kahvimaitoa gratiiniin uhrata. Seuraavasta päivästä olisi tullut huono päivä, kun olisi jäänyt ilman kahvia.;) Toisaalta ruokakerman kanssa ei kastike pala niin helposti pohjaan kuin pelkkään maitoon tehty. Maitopohjaisen kanssa saa olla tarkkana ja koko ajan sekoittamassa. Vaikea on kuvitella, ettei joku pitäisi kukkakaaligratiinista, mutta onhan niitä sellaisia, ettei kukkakaali maistu. Kouluttamalla sentään saa onneksi monesta ruoka-aineesta pitämäänkin.;)

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta ja nostalgiselta. Yksi lähtikin torilta mukaan, vielä en ole saanut päätettyä mitä siitä valmistetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaaligratiini on ihanaa, vuodesta toiseen.:) Pitää ostaa kukkakaalia taas lisää ja tehdä jotain muutakin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-