maanantai 20. lokakuuta 2014

Paahdetut punakaalilohkot pekonilla


Jääkaapissa oli vielä puolikas punakaali, ja siitä sain vihdoin aikaiseksi kokeilla uunissa paahdettuja kaalilohkoja. Lohkoille sekoittelin öljyisen mausteliemen ja sekaan paloittelin myös, mitäpä muutakaan kuin pekonia.  Paahdetut punakaalilohkot sopivat hyvin lisukkeeksi muille ruoille. Kaalin ei tarvitse välttämättä kypsyä ihan kokonaan pehmeäksi. Purutuntumaakin saa jäädä. Punakaalin sijaan voi käyttää myös valkokaalia.

Paahdetut punakaalilohkot pekonilla

1/2 pienehkö punakaali
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl Worcestershire -kastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä
2 - 3 siivua pekonia

Leikkaa punakaali neljäksi tai viideksi lohkoksi. Sekoita keskenään oliiviöljy, Worcestershire -kastike sekä punaviinietikka. Kuori valkosipulin kynnet ja raasta kynnet liemen joukkoon. Paloittele pekonisiivut ja sekoita liemen joukkoon. Aseta punakaalilohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Lusikoi lohkojen päälle puolet liemestä. Käännä lohkot toisin päin ja lusikoi loput liemestä lohkojen päälle. Paahda kaalilohkoja uunissa 225 asteessa 10 - 15 minuuttia. Ota pelti uunista ja käännä lohkot. Jatka paahtamista vielä toiset 10 - 15 minuuttia, kunnes kaali on sopivasti pehmennyt.

2 kommenttia:

  1. Aika harvoin tulee tehtyä mitään punakaalista, vaikka kaaleista ylipäätänsä tykkäänkin. Hienon väristä syötävää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän tulee kyllä käytettyä valkokaalia. Punakaalia voisi useamminkin ostaa, kun on niin kivan väristä ja vähän enemmän C-vitamiiniakin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-