lauantai 23. helmikuuta 2013

Tummat appelsiinileivokset


Piti tulla kääretorttu, mutta tulikin leivoksia... Eli tarkoituksenani oli eilen leipoa kääretorttu. Pitkästä aikaa hankein siihen tarkoitukseen myös paketin Ohrakas -ohratärkkelystä, kun Herkkuhovi -blogin myötä mieleeni muistui kuinka ihanan kuohkeita leivonnaisia Ohrakkaalla tulee. Sattui vain olemaan rähmäkäpäläpäivä, tiedättehän sellainen päivä, kun mikään ei tahdo pysyä käsissä. Kääretorttupohja lipsahti käsistäni, kun olin siirtämässä sitä pelliltä sokeroidun leivinpaperin päälle. Siinä vaiheessa pohja meni jonkun verran palasiksi, ja hajosi vielä enemmän, kun koitin siirtää sitä työpöydältä leivipaperin päälle. Koska pohjasta ei enää pystynyt kääretorttua rullaamaan, piti keksiä muita vaihtoehtoja. Cakepopsit kävi mielessäni, kun ne ovat kokeilulistallani jo olleet. Suklaata vain ei ollut kuorruttamista varten, joten tein lopulta perunaleivosten tyyppiset leivokset. Leivoksista tuli pehmeitä ja meheviä, ja niissä maistui kivasti tumma kaakao ja appelsiini, sekä vienosti hedelmäinen kermalikööri. Loppujen lopuksi ei ollut ollenkaan huonompi juttu, että alkuperäinen suunnitelma meni pieleen. Näitä voisi hyvin tehdä toistekin. Leivosten sisälle voisi olla myös kiva laittaa jotain hyvää yllätykseksi, mutta nyt ei vain kotoa sattunut löytymään mitään sopivaa.


Tummat appelsiinileivokset
(8 kpl)

Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl Ohrakasta
1/2 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
200 g Viola -appelsiinituorejuustoa
n. 1/2 dl Amarula -kermalikööriä

Pinnalle:
tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kypsennä 225 -asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä levy sokeroidun leivinpaperin päälle jäähtymään. Murustele torttupohja kulhoon, lisää joukkoon tuorejuusto ja kermalikööri. Sekoita aineksista tasainen massa. Pyörittele massasta pyöreitä palloja, ja pyörittele pallot kaakaojauheessa. Anna makujen tasaantua viileässä ennen tarjoilua.

22 kommenttia:

  1. voi kun kuulostaa herkulliselta !

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran,todella herkullista. Maistuis varmaan mullekin :D

    VastaaPoista
  3. Upean näköisiä ja lempparijuustoakin on näköjään makua antamassa ja sitomassa ja vielä liköörit seassa... mää käytän appelsiinituorejuustoa ihan sellaisenaan käärötortun täytteenä. Minä en tykkää ohrakkaalla tehdystä kääriksestä....siis sen rakenteesta.... höttöisyydestä. Vannon vehnäjauho-perunajauhoyhdistelmään edelleenkin. Makuasia tietenkin tämäkin asia. Onneksi ei tartte olla kaikkien aina samaa mieltä näissä köökkihommissakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä leivoksia oli tosi nopea ja näppärä tehdä. Appelsiinituorejuusto on hyvää. Sitä oli tarkoitus kääretortunkin väliin laittaa, mutta meni sitten näin tällä kertaa.;) Minä taas tykkään enemmän höttöisistä kääretortuista, perunajauhoilla tai ohrakkaalla tehdyistä. Mutta makuja on monia, ja hyvä niin.:)

      Poista
  4. Kauniita ja hyvänmakuisia leivoksia.

    VastaaPoista
  5. Houkuttelevan näköisiä leivoksia, voin vain kuvitella kuinka hyviä ovat! Onneksi onnettomuus johti kuitenkin herkulliseen lopputulokseen :)
    Rähmäkäpäläpäivät on hyvinkin tuttua, on se kumma miten yleensä silloin aivan kaikki menee pieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oikein hyviä olivat.:) Jotain väkevämpääkin alkoholia olisi voinut joukossa käyttää (esim. rommia), mutta nyt ainakin kaakaon ja appelsiinin maku oli hyvin esillä.:) Rähmäkäpäläpäivät on aika ärsyttäviä. Tulee aina paljon siivottavaakin.;)

      Poista
  6. Ihana kuva leivoksista;tekee mieli maistaa:)

    VastaaPoista
  7. oho,onni onnettomuudessa,kun näin kiva idea siitä syntyi...ihanan näköisä =P tykkään kans hirmuisesti appelsiinituorejuustosta,on lemmpparini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jotkut pieleen menneet jutut pystyy korjaamaankin. Appelsiinituorejuusto sopii hyvin leipomuksiin ja jälkiruokiin.:)

      Poista
  8. Herkullisen näköisiä, ja appelsiini on suosikkilistalla sitruunan kanssa ykkösenä tällä hetkellä, niin raikasta ja keväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Sitruksiset leivonnaiset on aina ihania, ja varsinkin keväällä sellaisia tekee mieli tehdä ja syödä.:)

      Poista
  9. Siis, mustahan tuntuu, että vaikka sulle annetas kapallinen kiviä, niin sä taijot niistäkin jotakin suussasulavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain luottamuksesta, mutta luulen, että kivet olisi liian suuri haaste.;D

      Poista
  10. Hätä keinot keksii. Olisi ollut hauska nähdä leivoksista sellainen poikkileikkauskuva. Haluaisin nimittäin nähdä, että kuinka tasaiseksi tuo leivosmassa todellakin muokkautuu, ja millainen sisus on. Tai no, mielummin MAISTAISINKIN kuin vain näkisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi.:) Jälkeen päin tulikin mieleen, että olisi voinut vielä sisuksestakin jonkun kuvan ottaa, mutta myöhäistä silloin, kun kaikki on jo syöty.;) Todella tasaista massaa tulee. Massan voi sekoittaa koneellakin, mutta itse sekoittelin vain käsin käsineet kädessä, ja helposti ja nopeasti massan saa sileän tasaiseksi.:)

      Poista
  11. Ei ainakaan mitään suunnatonta katastrofia päässyt syntymään.:) Ohrakkaalla saa hyvin kohonneen ja kuohkean pohjan. Monessa muussakin ohrakas on hyvä.:) Aina välillä noita päiviä on. Usein tietää jo etukäteenkin, että tipahtaa, vaikka koittaakin olla varovainen ja ottaa kunnon otteen. Auts, posliinin palaset on teräviä. Varovainen saa olla sirpaleita kerätessäkin. Kakun tippuminenkaan ei kauhean kivalta kuulosta. Ja miksiköhän voileipäkin tipahtaa aina voideltu puoli alaspäin?:D

    VastaaPoista
  12. Hienosti pelastettu, nämä saattaisivat itselleni maistua miltei paremmin kuin kääretorttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei ollenkaan ollut hassumpi vaihtoehto kääretortulle.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-