Erilaiset focacciat ovat suosikkejani suolaisten leipomusten puolelta. Focacciat ovat helppotekoisia, ja runsaiden täytteiden ansiosta leivät ovat ruokaisia. Ruokaisuutensa ansiosta focaccia sopiikin hyvin herkulliseksi välipalaksi.
Tomaatti-fetafocaccia
Taikina:
3 dl vettä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl kuivattua basilikaa
2 tl kuivahiivaa
6 - 7 dl Sunnuntai Rouheinen -sämpyläjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
Voiteluun:
n. 1/2 dl oliiviöljyä
Pinnalle:
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
sitruunasormisuolaa
rouhittua mustapippuria
pala fetajuustoa
2 - 3 valkosipulin kynttä
tuoretta rosmariinia
Sekoita +42-asteiseen veteen suola, sokeri
ja basilika. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin
kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten.
Lisää taikinan teon loppuvaiheessa öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi ja
kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30
- 60 min. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä pyöreäksi
leiväksi ja anna kohota lämpimässä paikassa n. 20 min. Laita
kirsikkatomaatit leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskottele
tomaattien päälle ruokalusikallinen öljyä ja mausta sormisuolalla sekä
mustapippurilla. Paista tomaatteja 140 -asteisessa uunissa puoli tuntia
tai kunnes ne ovat pehmenneet. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen. Voitele
leivän pinta öljyllä. Painele kohonneeseen leipään kuoppia ja täytä
kuopat kirsikkatomaateilla, fetan paloilla sekä valkosipulin siivuilla.
Ripottele pinnalle rosmariinia, sormisuolaa sekä mustapippurirouhetta.
Paista uunin keskitasolla 15 - 20 min.
Focaccia on kyllä niin hyvää! Tahtoo kanssa!
VastaaPoistaParhaimpia leipiä mitä on, ja niin hyvin muunneltavissa.:)
PoistaHyvän näköistä!
VastaaPoistaKiitos.:)
PoistaNäyttää hyvälle, pitääkin joskus testata :>
VastaaPoistaPs. ei saisi lukea ruokablogeja nälkäisenä, pakko mennä jääkaapille.. :D
Kannattaa kokeilla. On hyvää!:)
PoistaKuvien katselusta tulee aina äkkiä nälkä.;)
Herkullisen näköistä!
VastaaPoistaKiitos.:)
PoistaTodella herkullisen näköistä! Kauniin värikäs ja runsas herkkupala! :)
VastaaPoistaKiitos.:)
PoistaTodella herkullista, mmmmmmm
VastaaPoistaKiitos, on.:)
PoistaFocaccia on kyllä niin herkullista, teimme juuri viikonloppuna hiukan vastaavia, mutta ilman fetaa, on niin hyvää :)
VastaaPoistaFocaccia on ihan älyttömän hyvää.:)
PoistaTodella herkullisen näköistä!:) Pitäisi itsekin tehdä useammin!
VastaaPoistaKiitos.:) Kyllä focacciaa söisi vaikka kuinka usein.
PoistaFocaccia, nam. Tätä on tullu kans pari kertaa tehtyä. huippu hyvää, vaatii vaan plajon vaivaamista
VastaaPoistaFocacciat on niin hyviä, että pitää ihan vakituiseen tehdä. Eri täytteillä saa aina vähän eri makuista.:)
PoistaFocaccia on vähän turhankin hyvää. Pellillinen menee yhdessä hujauksessa.;) Perunaa olen paljon focacciassa käyttänyt. Sopii todella hyvin. Vuohenjuusto on käväissyt vasta vain mielessä. Ehdottomasti pitää joskus vielä testata.:)
VastaaPoistaOsallistuttu.:)
VastaaPoistano on kyllä niiiiiiiin kaunis!
VastaaPoistaKiitos.:)
PoistaOih! Just jotain tällaista tekis mieli syödä ja mielellään nyt heti! Kaapissa olis fetaa ja kirsikkatomaattejakin.. kukahan leipois mulle tämmösen :-)
VastaaPoistaKyllä vain itsellekin taas focaccia maistuisi.:) Sinähän se aikamoisena jauhopeukalona saat äkkiä herkkufocaccian leivottua.:D
Poistago to website replica dolabuy advice Valentino Dolabuy Visit Website dolabuy.su
VastaaPoistahop over to here replica bags from china click resources best replica bags online this website best replica designer bags
VastaaPoistal5w42a4g95 o4y09w9a43 b8c31j2n77 q0s28v9o65 u4f26k4u44 a4d62i8a76
VastaaPoista