lauantai 18. huhtikuuta 2020

Pullavohvelit


Vohvelirauta sopii moneen muuhunkin kuin vain vohveleiden paistoon. Viimekertaiselta laavuretkeltä jäi tikkupullan paistosta ylimääräistä pullataikinaa, jonka kokeilin sitten paistaa vohveliraudalla. Kivoja makeita leipomuksia tuli näinkin. Pullavohveleihin pullataikinan voi tehdä itse tai sitten käyttää kaupan valmista taikinaa. Jos vaikka haluaa viikonlopun paremmalle aamiaiselle tai brunssille pullavohveleita, kaupan valmistaikina on hyvä valinta. Pullavohveleista paistoin tällä kertaa ohuita, mutta seuraavalla kerralla taidan kokeilla millaisia tulee, kun pullavohvelit paistaa muhkeammiksi toisella raudalla, jolla saa paistettua belgialaisiakin vohveleita. Eri vohveliraudoilla saa erilaisen lopputuloksen. Nämä ohuet pullavohvelit sivelin heti paiston jälkeen kuumana voisulalla ja pyörittelin kanelisokerissa. Jos oikein kunnolla haluaa herkutella, voi pullavohvelit tarjoilla hillon ja kermavaahdon kera.

Pullavohvelit

pullataikinaa
voita
kanelisokeria

Kaulitse pullataikina ohueksi levyksi. Ota taikinasta muotilla tai vaikkapa juomalasilla pyöreitä ympyröitä. Voitele vohvelirauta voisulalla ja laita rautojen väliin taikinaympyrä. Paista, kunnes pinta saa väriä ja taikina kypsyy. Voitele pullavohveli heti kuumana voisulalla ja pyöräytä kanelisokerissa. Tarjoile lämpiminä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-