tiistai 1. tammikuuta 2019

Paahdettu rosolli


Joulu tuli ja meni, ja vuosikin ehti jo vaihtua. Palataan silti vielä jouluun parin reseptin verran. Joulu sujui rauhallisissa merkeissä, rennosti ottaen ja syöden herkullisia jouluruokia. Olemme jo monta vuotta viettäneet aattoa ainoastaan perheen kesken, mutta nyt siis kutsuimme minun vanhempani meille syömään ja aattoa viettämään. Onhan se jo oikeus ja kohtuus, että seitsemänkymppiset pääsevät jouluna valmiiseen pöytään eivätkä ainakaan vain joudu passaamaan nuorempiaan joulunpyhät. Sen verran monta joulua kuitenkin ehtineet jo järjestämään, että on korkea aika päästä vähemmällä. Joulusaunakin oli tietenkin lämpimänä, ja kaikkein odotetuin oli tietysti joulupukin käynti. Sitä oli isovanhempienkin hieno olla katsomassa, miten reippaasti 3-vuotias lapsenlapsi otti joulupukin ensimmäistä kertaa vastaan. Joulupukki sai jopa kuulla joululaulun ja lopuksi vieläpä suukon poskelleen. Lapsi sai ihan mahdottomasti lahjoja, ja olipa siellä jokunen paketti myös meille vanhemmille. Itse en enää niinkään lahjoja kaipaa, mutta onhan se aina mukavaa, jos läheisimmät ovat pukin apureina hankkineet jotain, jonka tietävät lahjan saajaa miellyttävän. Lahjan ei tarvitse olla kalliskaan, kunhan se vain on ajatuksella valittu. Ja muutama mukava lahja sieltä paketeista taas paljastuikin.
 

Joulupöytä on meillä aina aika perinteinen. Koko vuosihan on aikaa kokeilla kaikkea uutta ja trendikästäkin, niin kerran vuodessa joulupöydän pitää olla se perinteinen, mihin ollaan totuttu, ja mitä kovasti odotamme ja siitä kovin pidämme. Jotain uuttakin silti aina joulupöydästä löytyy niiden perinteisten ruokien rinnalta. Jotkut uudet kokeilut näkyvät joulupöydässä vain kerran, jotkut taas tulevat jäädäkseen. Perinteinen rosolli ei ole oikein meidän mieleemme, joten tänä jouluna tein rosollin uunissa paahtaen. Paahdettu rosolli tuli ehdottomasti jäädäkseen!

Paahdettu rosolli

3 - 4 punajuurta
4 - 5 porkkanaa
1 - 2 sipulia
2 - 3 rkl ruoka- tai oliiviöljyä
1 - 2 rkl juoksevaa hunajaa
1 - 2 rkl balsamicoa
suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
muutama pieni cocktailkurkku

Kuori punajuuret, porkkanat ja sipulit. Leikkaa kaikki reiluiksi lohkoiksi ja pyöräytä juurekset sitten öljyssä, hunajassa ja balsamicossa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä juurekset sitten uunipellille leivinpaperin päälle. Jos et halua punajuuren värjäävän liikaa muita aineksia, mausta ne erikseen ja laita uunipellille omaan laitaansa. Paahda uunissa 200 asteessa noin tunti. Sekoita pari kertaa paahtumisen aikana. Ota pelti uunista ja sekoita joukkoon halkaistuja cocktailkurkkuja. Tarjoile lämpimänä tai haaleana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-