lauantai 5. tammikuuta 2019

Bataattilaatikko


Onneksi olen jo useampana vuotena osannut tehdä jouluruokia sopivan määrän. Tänäkin jouluna määrät menivät ihan nappiin ja viimeiset jouluruoat syötiin pois viimeisenä joulupäivänä. Niin hyviä kuin jouluruoat ovatkin, ei niitä silti halua syödä vuoden vaihtumiseen saakka. Joulunpyhien ajan on silti mukavaa, kun joka päivä ei tarvitse kokata, vaan ruoka on lämmitystä vaille valmiina. Siinä jää kivasti aikaa ulkoilulle sekä sukulaisten luona vierailemiselle.

Lanttulaatikko ja imelletty perunalaatikko ovat meidän joulupöydän pakolliset laatikot. Niitä pitää olla joka joulu. Muita laatikoita on sitten sen mukaan, jos vain innostun tekemään ja kokeilemaan. Aikomukseni oli kokeilla jotain ihan uutta laatikkoa, mutta raaka-aineen saamattomuuden vuoksi kokeilu jää ensi jouluun. Sen sijaan tein sitten bataattilaatikkoa pienen vuoallisen. Bataattilaatikkoa olen joinain muinakin jouluina tehnyt. Nyt tein hyvin miedosti maustetun lempeän makuisen bataattilaatikon, joka sopi hyvin sinne muiden laatikoiden rinnalle.

Bataattilaatikko

600 g bataattia
2 dl täysmaitoa
1 rkl voita
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
ripaus valkopippuria
1/2 - 1 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää

Pinnalle:
mantelilastuja

Kuori ja lohko bataatit kattilaan. Lisää kattilaan vettä niin, että lohkot peittyvät. Keitä, kunnes bataatit on pehmeitä. Kaada keitinvesi pois ja soseuta bataattilohkot sileäksi soseeksi. Lisää joukkoon voi, maito ja kananmuna. Mausta suolalla, valkopippurilla, kanelilla ja muskottipähkinällä. Kaada sose uunivuokaan ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunissa 150 asteessa n. 1 - 1 1/2 tuntia.


2 kommenttia:

  1. Minäkin tein itse bataattilaatikot jouluksi. Olisi pitänyt tosiaan tehdä ne nättiin vuokaa eikä tavalliseen foliovuokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen nykyään niin jämptit määrät laatikoita, että kuluvat joulunpyhinä, ja saan tehtyä ne siksi kunnon vuokiin. Jos tekisin runsaammin ja pitäisi pakastaa, niin sitten käyttäisin ennemmin foliovuokia. Nyt ei ole tarvetta pakastamisellekaan, kun laatikot teen ihan viimeiseksi valmiiksi.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-