sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Huli Huli -kana


Huomasin viikolla lehdestä alunperin Me naiset -lehdessä olleen havaijilaisen kanareseptin eli Huli Huli -kanan. Resepti kuulosti niin herkulliselta, että sitä oli heti kokeiltava. Tällä reseptillä Huli Huli -kana valmistuu nopeasti ja helposti uunissa. Kastike vain keitetään nopeasti kasaan, kaadetaan vuokaan kanojen päälle ja vuoka uuniin. Kastikkeeseen ei montaakaan ainesta tule, mutta se on siitä huolimatta täynnä makua. Ananasmehu antaa kastikkeelle makeutta ja inkivääri potkua. Kana kypsyy kastikkeen joukossa todella meheväksi. Koska resepti kuulosti niin hyvältä, tein Huli Huli -kanaa heti tupla-annoksen. Kanaa syötiin riisin kera ja lisukkeeksi annokseen paistoin vielä parilapannulla ananasrenkaita. Helppo, mutta herkullinen ateria! Ulkomaisilta sivustoilta löytyy Huli Huli -kanaan reseptejä, joissa kana marinoidaan kastikkeessa, ja useimmissa kana grillataan kypsäksi. Pitää grillikauden alkaessa kokeilla muitakin versioita Huli Huli -kanasta. Varmaa kuitenkin on, että Huli Huli -kanaa syödään meillä jatkossakin muodossa tai toisessa.

Huli Huli -kana

3 valkosipulin kynttä
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 dl ananasmehua (lisää kastikkeeseen tarvittaessa ruskeaa raakaruokosokeria, jos mehussa ei ole riittävästi makeutta)
1/2 dl soijakastiketta
100 g tomaattipyreetä
600 g broilerin paistileikettä
2 kevätsipulin vartta

Hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri. Mittaa pieneen kattilaan ananasmehu, soija ja tomaattipyree. Sekoita hyvin ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää inkivääri sekä valkosipuli. Anna porista viisi minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Nostele broilerin palat uunivuokaan ja kaada kastike niiden päälle. Kypsennä 20 minuuttia. Nosta lämpötila 225 asteeseen ja ota vuoka ulos uunista. Hiero kastiketta broilerin palojen pintaan vuoan pohjalta pullasudin avulla ja paista vielä viisi minuuttia. Hienonna kevätsipulin varret ja ripottele pintaan ennen tarjoilua. Tarjoile Huli Huli Kanaa riisin kera.


12 kommenttia:

  1. Hauska nimi kanaruualla, ehdottomasti on kokeiltava. Voi vain luoda mielikuvia siitä miten hyvää kanasta tulee grillissä.
    Tein juuri inkiväärilohta vähän samanmallisella ohjeella. Ananasmehu vaihtuu appelsiinin mehuun, joka saa seurakseen sitruunan mehua ja fariinisokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Ja kesällä pitää ehdottomasti tehdä grillissä. Grillattuna kana on parasta! Tätähän voi tehdä sitten vaikka ihan koivistakin. Inkiväärilohi kuulostaa tosi herkulliselta! Pitää joku kerta kokeilla. En olekaan tainnut koskaan maustaa lohta inkiväärillä, vaikka nekin sopivat yhteen.

      Poista
  2. Olipas sattumaa! Yksi kaveri teki tuota juuri eilen ja laittoi kuvia fb:n! Ajattelin, että oli tuo nimi hänen keksimänsä kun oli niin hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko nähnyt myös ohjeen viikolla Iltasanomista?:) Ihan kulkee maailmallakin tuolla hauskalla huli huli -nimellä. Sen verran hyvää oli, että pitänee tutustua muihinkin havaijilaisiin ruokiin.:)

      Poista
  3. Onpa kivat värit ja herkulliselta näyttää muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit lautasella piristävät näin talvella. Ja tosi hyvää on.:)

      Poista
  4. Huli- Huli kana on nyt kokeiltu ja hyväksi havaittu.
    Hyvänmakuinen ja helppotekoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui. Tosi maukasta on hyvin pienellä vaivalla.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä, että varmaan pitäneen kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Ainakin meillä on tehty tätä jo useamman kerran. On arkiruokanakin mukavan vaivaton ja nopea.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-