keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Ruusukaali-pekonipaistos


Sesongissa olevat ruusukaalit ovat nyt niin laadukkaita ja edullisia, että meillä on syöty niitä tämän tästä. Vaikea uskoa, että tätä pientä herkkukaalia suomalaiset syövät vain noin yhden kaalin verran vuodessa, kun meillä sitä kuluu monta rasiallista pelkästään muutamassa viikossa. Pekonin kanssa ruusukaali on erityisen hyvää. Tai mikäpä ei pekonin kanssa hyvää olisi. Kun ruusukaali-pekonipaistoksen kruunaa vielä kermalla, tulee paistoksesta mehevä ja herkullinen lisuke aterialle. Tai käyhän se pelkkä paistoskin ateriasta, jos syö reilumman annoksen.

Ruusukaali-pekonipaistos

400 g ruusukaaleja
170 g pekonia
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 1/2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta persiljaa

Leikkaa ruusukaaleista kannat ja halkaise ne kahtia. Höyrytä ruusukaalit kypsiksi. Paloittele pekoni pannulle, kuumenna ja paista pekoni rapeaksi. Nosta pekonipalat lautaselle talouspaperin päälle. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit pehmeiksi pannulla pekonista irronneessa  rasvassa. Lisää pannulle ruusukaali ja paista hetki. Kaada joukkoon kerma ja anna kerman kiehua, kunnes se sakenee ja kiehuu sopivasti kasaan. Mausta paistos suolalla ja mustapippurilla. Hienonna päälle lopuksi tuoretta persiljaa.


5 kommenttia:

  1. Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan edes maistanut ruusukaalia... :0
    Olen kuullut siitä niin monenlaisia mielipiteitä että ehkä sen pelästyttämänä se vaan on jostain syystä jäänyt.
    Mutta sain tuon isännän syömään parsakaaliakin sekoittamalla siihen pekonia, niin ehkä mun pitää kokeilla tätäkin... ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana resepti, löysin nyt :) En vain käsittänyt ohjeesta, missä välissä se pekoni sitten lisätään. Laitain heti kerman jälkeen.Taivaallista, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tykkäsit!:) Kappas, minulta on jäänyt ohjeesta se paistetun pekonin lisääminen joukkoon. Ihan oikein laitoit kerman jälkeen.:)

      Poista
  3. Ruusukaaleja voi myös vaihtoehtoisesti keittää 5-10 min, kaataa vedet pois ja jättää höyryämään kattilaan, jos ei pysty höyryttämään. Ihanan herkullinen resepti, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tietenkin voi myös keittää, jos ei ole vaikkapa sellaista höyrytysritilää käytössä.:) Ja resepti onkin taas ajankohtainen, kun ruusukaalit ovat sesongissa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-