maanantai 22. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjaposset


Keräsin jo jokin aika sitten pihlajanmarjoja pakastimeen odottelemaan sopivaa hetkeä hillojen ja hyytelöiden tekemiseen. Tänään sopiva hetki koitti. Ulkona on syksyistäkin syksyisempi ilma. Tuulee ja vihmoo vettä. Kaiken lisäksi vaivana on kova flunssa, joten pihatöihin ei nyt ollut mitään asiaa. Otin siis pihlajanmarjat pakastimesta ja säilönnän ohessa mieleeni juolahti ajatus possetista eli kermavanukkaasta. Possetithan saadaan hyytymään jollain happamalla, useimmiten sitruunamehulla. Miksei myöskin hapan pihlajanmarja sopisi samaan tehtävään? Ei muuta kuin kokeilemaan. Ja hyvinhän ne vanukkaat hyytyivät pihlajanmarjoista keitetyllä mehullakin. Mehu antoi samalla posseteille hienon punertavan sävyn, ja lopputuloksena oli kivan syksyinen jälkiruoka. Lisää pihlajanmarjareseptejä on luvassa, kunhan ehdin tämän päiväisiä tuotoksia kuvaamaan.

Pihlajanmarjaposset

3 dl pihlajanmarjoja
1/2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria

Mittaa kattilaan pihlajanmarjat ja vesi. Kiehauta ja keitä n. 10 - 15 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja siivilöi mehu talteen. Mittaa kattilaan kuohukerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä 5 -7 minuuttia. Varo, ettei kerma kuohahda yli. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon pihlajanmarjamehu. Kaada vanukasmassa tarjoiluastioihin ja anna hyytyä viileässä muutama tunti.


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Ihmeesti välähti, vaikka flunssan vuoksi kaikki takkuaa.;)

      Poista
  2. Tosi hyvä idea. Itse olen just tehnyt mehua orapihlajasta. Oletko joskus kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Katselinkin äsken tuolta uusimpia blogipostauksia ja huomasin, että olet tehnyt mehua. En ole koskaan orapihlajaa kokeillut, eikä ole edes tullut mieleen, että nekin marjat olisi käyttökelpoisia. Jos joskus tulee sopivasti marjoja vastaan, pitää kokeilla. Meillä ei orapihlajaa kasva, eikä nyt tule mieleen ketään tuttuakaan, mistä voisi lähteä hakemaan.:)

      Poista
  3. Kyllä sä sitten olet nopea :) mää vasta suunnittelin phlajanmarjajuttuja :) ja nyt kun iski flunssa, en edes suunnittele, ihanat posset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en kyllä kovinkaan nopea.;) Pihlajanmarjat odotteli jo jonkun aikaa, mutta pihatyöt on viime aikoina vienyt voiton säilönnältä. Iso omenavuorikin on odotellut tuhoamista. Vihdoin aikaa keittiöhommille, kun ulkona on huono ilma ja itse kipeänä. Olo on kurja, muttei jaksa koko päivää huilatakaan. Jotain on tehtävä, ja hyvä, kun tuli otettua pihlajanmarjat työn alle, niin syntyi tällainenkin oivallus.:)

      Poista
  4. Happamia nuo pihlajanmarjat - ehdottoman nerokas idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happamiahan ne, joten hyvä kotimainen korvike ulkomailta tuoduille sitruunoille. Kiitos.:)

      Poista
  5. Pihlajanmarjaposset on kyllä jo mitä suurinta luovuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus vain välähtää ilman sen kummempaa yritystä.:)

      Poista
  6. Onpa taas niin kauniit kuvat! Vanukkaat ovat varmaan herkullisiakin :) Posset oli sanana ihan vieras, vaikka sellaisia on näimmä tullut tehtyäkin. Aina oppii uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eivät olleet mitään hirmuisen makeita ja pihlajanmarja maistui vanukkaissa hyvin. Olisi tietysti voinut jotain lisukettakin noille vielä kehitellä, mutta tällä kertaa ei jaksanut sen enempää.:) Lemon possetithan olivat suurta huutoa jossain vaiheessa myös blogimaailmassa. Posset ei sanana paljoa kerro, mutta noita samettisen pehmeitä kermavanukkaitahan ne ovat.:)

      Poista
  7. Onpa hempeän herkullisen väriset! Ihanan skandinaavinen resepti-idea. Söpöjä kun mitkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajanmarja mehu antoi kermalle kivasti väriä. Kotimainen vastine sitruunavanukkaalle.:)

      Poista
  8. Ihanan väristä! Miten mä luulin, että pihlajanmarjat on kypsiä vasta melkein talvella. :D Taisi tulla mulle oikein urakalla uutta tietoa Suomen luonnosta, kun on kokeiltu aroniahyytelöt ja nyt mahdollisesti vielä pihlajakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Varmaan johtuu juuri siitä, että usein pihlajanmarjoja kerätään juuri vasta, kun ovat vähän pakkasta saaneet. Mutta pakastin ajaa saman asian. Ja onhan noita paljon mukavampi kerätä lämpimämpään aikaan.;) Kannattaa kokeilla pihlajanmarjojakin johonkin. Vielä niitä näkyy hyvin olevan, kun tänä vuonna on ollut hyvä sato.:)

      Poista
  9. Sitä mieltää pihlajanmarjan niin kirpakaksi/karvaaksi ettei tohdi kokeilla mitään, vaikka mieli on tehnyt hyötykäyttää kauniita marjoja ...hienon jälkkärin olet keksinyt,possetit on edelleen kokeilematta muutenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne paljaaltaan aika happamia, niinkuin kettukin sanoo.;) Kivoja hilloja ja hyytelöitä kuitenkin tulee ja tähänkin sopi mainiosti.:) Possetteja kannattaa kokeilla. Helppo ja nopea jälkiruoka varsinkin sitruuna- tai limemehun kanssa tehtynä.:)

      Poista
  10. Kauniit kuvat ja herkän suloiset annokset!

    VastaaPoista
  11. replica bags ebay have a peek at this website l5t44v0h35 replica bags online shopping india web s5r42c2i31 high replica bags replica bags blog click this over here now b6z75a4a15 fake louis vuitton replica bags korea

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-