torstai 16. tammikuuta 2014

Arvotaan Pieni pullakirja


Kirjakerhosta tuli tilattua jokunen muukin kirja, joten tilaamieni kirjojen määrä oikeutti saamaan kaupan päälle pullanleipojan perusteoksen eli Pienen pullakirjan. Koska hyllyni jo pursuaa keittokirjoja, eikä pullan leivonta ole oikein alaani, taidan laittaa kirjan nyt jakoon teille lukijoilleni. Palkinto ei ole arvokas, ja kirja on nimensä mukaisesti pieni. Toivottavasti siitä kuitenkin on edes pientä iloa voittajalleen, ja antaisi uusia ideoita ja vinkkejä pullan leivontaan. Kirja sisältää 52 ohjetta, peruspullista pitkojen kautta bostonpulliin, unohtamatta pullapohjaisia piirakoitakaan. Arvontaan saavat osallistua ihan kaikki, jotka vain kyseisen kirjan itselleen haluavat. Riittää, kun jätät tähän postaukseen jotain kommenttia, ja jotain yhteystietoja, olkoon se sitten sähköpostiosoite tai blogiosoite, jotta saan voittajaan yhteyttä arvonnan suoritettuani. Annetaan nyt osallistumisaikaakin ihan reilusti, jotta kaikki halukkaat ehtivät varmasti mukaan. Tämän kuun loppuun mennessä, eli 31.1.2014, kun osallistut, niin kirja voi olla juuri sinun. Arvonnan suoritan heti tammikuun vaihtuessa helmikuuksi.

35 kommenttia:

  1. Jee, mulle ainakin kelpaisi eli pakkohan tähän on osallistua :) Pelkkään pullaan liittyvää kirjaa ei hyllystä löydy.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa herkulliselta leivontakirjalta ja mikä ihana nimikin toi Pieni pullakirja! :-) Mun lemppari herkkua on tuoreet korvapuustit ja tykkään muutenkin leipoa pullaa, joten pakko osallistua arvontaan! Hyllyssäkin olis just sopivasti tilaa pienelle pullakirjalle ;-)

    kaakaokermavaahdolla@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Pullakirjaa mulla ei olekaan vielä! Jos vaikka tärppäisi... ;)

    VastaaPoista
  4. Tätä pitää yrittää voittaa :))

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan :) Pullia onkin mukava leipoa :3
    jonna1997@msn.com

    VastaaPoista
  6. Leipuri-konditori opiskelijalle kelpaisi

    VastaaPoista
  7. Taidanpa minäkin koittaa onneani, pullaa kun tulee etenkin töihin leivottua aina silloin tällöin.

    VastaaPoista
  8. Pullanleivonta on terapiaa parhaimmillaan - mukana siis ollaan! Sposti: laura.ahava(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan, yleensä tulee peruspullia leivottua, korvapuusteja ja voisilmäpullia. Kiva olis kokeilla jotain muutakin :)

    VastaaPoista
  10. Voi, kunpa saisin pienen pullakirjan, perhekin ilahtuisi siitä varmasti, koska silloin olisi pullaa ja sen tuoksua useammin tiedossa :) Mukana siis minäkin!

    VastaaPoista
  11. Minä tahdon ! tiiakemppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa, auringonkukka3@wippies.fi :)

    VastaaPoista
  13. Taidampa minäkin kokeilla onneani:) ja sitähän tässä tarvitaan. Tämä olisi ihana voittaa meidän aloitteleville pienille leipureille kerhoomme. inkeri1980@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Minäkin mukana! Pulla maistuu aina :)

    VastaaPoista
  15. Pulla maistuu koko perheelle ja aina voi opettaa pienemmille miten se herkku tehdään. Arvontaan osllistun minäkin.

    VastaaPoista
  16. Oi, tämä kirjan onkin oikein kiva, olen sitä joskus selaillut! outivar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kokeillaan, jos vaikka voittaisin tämän ystävälle lahjaksi.;)

    VastaaPoista
  19. Pullaa leivotaan usein lasten kanssa. Arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  20. Jee mukaan mukaan arvontaan! :--) s-posti: johanna--r@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaa!
    paula.mattila1@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mulla ei olekkaan tällasta pullakirjaa joten ois kiva voittaa.. :) sähköpostini on maiku.savolainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kiva arvonta, ja pullaa on kiva leipoa aina joskus. Tämä olisi kiva lisä kirjahyllyyn. :) Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
  24. Vilijaanan linkistä tänne päädyin. Ihastelin just tuota Muttisoosia -pitäisköhän itsekin tehdä :D
    **Hyllyssä jo kahvikirjoja, tässä olisi niille kiva lisä** t.Miia
    miianblogi((AT))suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Pulla maistuis mulle, joten kokeillaan onnea :)

    VastaaPoista
  26. Oi nam! Tällästä kirjaa ei vielä löydykkään mun pienestä kokoelmasta. . :)
    Emma.tervala@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. En tiedä mitään toista yhtä ärsyttävää biisiä kuin tämä: http://www.youtube.com/watch?v=PrWTj6kF2k0 , ja juurikin tämä alkoi soimaan päässä, kun tätä postausta lueskelin. Joten osallistun siis arvontaan, jospa pääsisin leipomaan pullaa uudesta pullakirjasta ja kuuntelemaan samalla ko. biisiä :D
    -hannemarjut

    VastaaPoista
  28. Hihii, kohta arvotaan! Mulla on pyörinyt mielessä tää pieni pullakirja, vaikuttaa niin kivalta! :-)

    VastaaPoista
  29. Tää ois niin mulle, keräilen keitto- ja leivontakirjoja(kin).
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Maistuis kyl mullekin pulla ja kirja!

    Kirsi L.
    klsalmi@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Hauska palkinto!♡t: suklaa luumunkukka @ luukku.com (←kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  32. Ihastuttava arvonta! ♡
    relata.refero @ netti.fi (kirjoitetaan yhteen)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-