perjantai 5. heinäkuuta 2013

Mansikka-sinihomejuustosalaatti


Nyt pitää ottaa mansikoista kaikki hyöty irti, koska tuoreenahan ne kaikkein parhaimmillaan ovat. Siksipä mansikat päätyivät eilen myös salaattiin. Mansikoiden lisäksi salaattiin pääsi kasvimaalta itse kasvatettuja salaatin lehtiä ja vuonankaalikin oli jo kasvanut sellaisiin mittoihin, että sitä malttoi jo hieman käyttöön kerätä. Kanelibasilikaa kasvihuoneesta ja jääkaapista loppupalanen kaupan jäävuorisalaattia sekaan. Sinihomejuustolla salaattiin sai sopivaa suolaisuutta. Castello sopikin mansikan kanssa todella hyvin yhteen. Sinihomejuustossa on sopiva suola ja koostumus on ihanan kermaisen pehmeää. Toki Aurajuustokin salaattiin sopisi myös.  Jotain pähkinöitäkin tai pinjansiemeniä olisin salaattiin laittanut, jos niitä vain olisi kaapissa ollut. Nyt jouduttiin olemaan ilman, mutta maistui se salaatti kuitenkin, ja balsamikastike antoi vielä viimeisen silauksen.

Mansikka-sinihomejuustosalaatti

tuoreita mansikoita
lehtisalaattia
tammenlehtisalaattia
vuonankaalia
jäävuorisalaattia
kanelibasilikaa
Castello -sinihomejuustoa

Tarjoiluun:
Rajamäen Tummaa Balsamikastiketta

Revi tai hienonna salaatit tarjoiluastiaan. Paloittele päälle mansikat ja sinihomejuusto. Tarjoile balsamikastikkeen kanssa.

13 kommenttia:

  1. Yksinkertaisesti kaunista ruokaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noin hyvistä, tuoreista aineksista muunlaista voi tullakaan.:)

      Poista
  2. Näyttää kerrassaan ihanalta! Tänä kesänä en mansikoita ole salaattiin laittanut ja tätä katsellessani ihmettelen, että miksi en. Ensi viikolla täytyy korjata tilanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa korjata tilanne. Hyvin mansikat menee salaatissa ja antavat myös kaunista ulkonäköä.:)

      Poista
  3. Kyllä on taas kaunista ja maistuva resepti! Tein juuri eilen mansikkaista salaattia sipuleideni kanssa, homejuustoa kaipailin, mutta kun ei jääkaapissa ollut :)

    Kanelibasilika on minulle uusi tuttavuus, poikkeaako maku perinteisestä paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Homejuusto tai joku muu suolainen juusto on kyllä ihan piste i:n päällä tällaisessa salaatissa. Mutta joskus käy niin, ettei olekaan juuri silloin saatavilla, kun tarvitsisi.

      Ei kanelibasilika mahdottomasti tavallisesta poikkea. Ehkä pikkaisen aromikkaampi maku. Ulkonäöltään nättiä, kun on violettiin vivahtavat lehtiruodit.

      Poista
  4. Kiitos.:) Ei pakastetut ole enää lähellekään niin hyviä kuin tuoreet mansikat, joten nyt pitää tuoreita syödä muodossa jos toisessa.:) Mansikka-halloumisalaattisi oli oikein herkullisen oloista myös. Halloumikin sopii hyvin mansikan seuraksi.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-