keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Etikkakurkut


Kesän mittaan tulee säilöttyä avomaankurkkuja etikkakurkuiksi sitä mukaa, kun kurkut kypsyvät. Käytän kurkkujen säilönnässä kaupan valmiita säilöteaineita, ja lisään kurkkuihin muita aineksia oman mielen mukaan tuomaan hieman vaihtelua, ettei kaikki kurkut sitten ole vain sitä yhtä ja samaa makua. Meillä tykätään kurkkuliemestä, jossa on vähemmän määrän mukaisesti etikkaa, ja sokeria taas hieman reilummin. Lientä kannattaa valmistusvaiheessa vaikka hieman maistella, jotta saa omaa makua parhaiten vastaavan tuloksen.

Etikkakurkut

4 - 5 kg avomaankurkkuja
6 - 8 dl väkiviinaetikkaa
400 - 600 g sokeria
2 - 2,5 l kiehuvaa vettä
1 ps Hillox -kurkkusäilötettä
(tilliä, piparjuurilastuja, mustaherukanlehtiä, valkosipulin kynsiä kokonaisina tai hienonnettuna, tuoretta chiliä, inkivääriä jne.)

Huuhdo kurkut. Leikkaa kurkut lohkoiksi tai viipaleiksi, pienet kurkut voi säilöä kokonaisina. Lisää sokeri ja etikka kiehuvaan veteen, sekoita. Laske kurkut hetkeksi pienissä erissä kuumaan liemeen. Lado tölkkeihin haluamasi ainekset kurkkujen kanssa kerroksittain. Lisää kiehuvaan sokeri-etikkaliemeen Hillox -kurkkusäilöte, sekoita hyvin. Liemitä tölkit kuumalla liemellä täyteen, siten että kurkut peittyvät kokonaan. Sulje tölkit tiiviisti. Anna maustua parisen viikkoa, säilytä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-