maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ternimaitopannari


Viikonlopuksi otin taas pitkästä aikaa pakastimesta ternimaitoa sulamaan. Aioin paistaa lettuja, ehkä jopa kesän ensimmäiset muurinpohjaletut. Muuta puuhaa vain riitti taas niin paljon, ettei lettujen paistamiselle jäänyt aikaa. Sulanut maito piti kuitenkin käyttää pois, joten pannukakku oli nopea ja vaivaton vaihtoehto letuille. Ja tekee se pannarikin yhtä hyvin kauppansa. Pellillinen kului nopeasti vadelmahillon kera.

Ternimaitopannari

1 l ternimaitoa
n. 6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Sekoita vehnäjauhoihin suola ja sokeri. Lisää maitoa vähitellen, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä puolesta tunnista muutamaan tuntiin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 225 asteessa noin 25 - 30 minuuttia.

16 kommenttia:

  1. olen kerran elämässäni saanut ternimaitopannaria ja se oli helposti parasta koskaan saamaani... nyt en kyllä saa unta kun tuijottelen tuota kuvaa kuola valuen :-) mistä ternimaitoa saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ternimaidosta tulee parhaat pannarit ja letut. Ja kätevää, kun ei tarvitse taikinaan lisätä ollenkaan kananmunia ja rasvaa.:) Meidän ternimaidot on hankittu suoraan maitotilalta. Jos lähistöllä on maitoa tuottavia lehmitiloja, kannattaa niistä kysellä. Joistain kaupoista saattaa ternimaitoa löytyä, jos vaikka myyvät kaikenlaista lähellä tuotettua. Pakastettua ternimaito yleensä on.;)

      Poista
  2. Herkkukuva herkkupannarista. Voi jospa saisin ternimaitoa käsiini, niin laittaisin heti sitä uunijuustoksi tulemaan. Se on minun suurta herkkua, mitä en ole saanut moneen vuoteen. MUlla huomenna ulkona vohvelinpaistovuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Meillä ei jostain syystä uunijuustosta innostuttu, mutta makuja on yhtä monta kuin syöjääkin. Letut ja pannari sitten tietenkin menee.:) Vohvelitkin olisi herkkua.:)

      Poista
  3. Minustakin uunijuusto ternimaidosta on ihanaa, mutta pannarikin kyllä kelpaa :-) Meilläkin syötiin juuri pannaria tässä menneellä viikolla. Se on niin ihanan helppoa tehdä ja kelpaa lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä uunijuusto tuli kyllä syötyä, muttei aiheuttanut meissä sen kummempia elämyksiä. Ehkä pitää jossain vaiheessa kokeilla jollain muullakin ohjeella. Maitojauheella tehtyjäkin olen nähnyt, ja voisi sellaista testata seuraavaksi.;) Pannari on kyllä niin kätevä ja helppo tehdä. Lettujen paistamisessa on enemmän vaivaa.

      Poista
  4. Muurinpohjalettujakin olisi ollut jo kiva paistaa, mutta minkäs teet, kun ei aina aikaa ole. Pannari tulee onneksi niin itsekseen uunissa ja sen aikaa voi tehdä jotain muuta. On kyllä harmi, ettei ternimaitoa ole helpommin saatavilla. Se on aika kätevää. Ei haittaa, vaikka olisi kananmunat loppu. Ja paremman makuistakin sillä tulee. Kiitos. Sipaisin vanhan, harmaantuneen puupenkin pintaan ohuen kerroksen valkoista maalia, ja tein penkistä kuvausalustani. Mies vain kauhisteli mitä sellainen penkinrumilus tekee ulko-oven vieressä.;)

    VastaaPoista
  5. Voi tätä meidän mummu aikoinaan teki, kun heillä oli omia lehmiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän ottaa pari lehmää, niin olisi maidonkin suhteen omavarainen. Ja muutama kanakin olisi kiva...;)

      Poista
  6. Kiitos ohjeesta. Sain joululahjaksi pakastettua ternimaitoa lähitilalta, mutta se uunijuusto ei oikein houkuttele. Ternimaitopannari itse tehdyllä vadelmahillolla on varmaan herkkua. Tänään testataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekään ei uunijuusto maistu, vaikka se monen herkkua onkin. Toivottavasti pannari oli hyvää!:)

      Poista
  7. Kaivoin eilen ternimaitoa sulamaan pakkasesta. Ajattelin taas kokeilla pannaria. Ajatuksena on paistaa pannaria muffinssi-pellillä. Onnistuessaan niistä tulee kuin tuulihattuja, onttoja sisältä. Sinne on kiva sujauttaa hilloa ja kermavaahtoa. Ovat rapeita ja niin ihania, et niitä söis vaikka miten. Muista vain rasvata pellin kupit hyvin ja täytät ne puolilleen. Nää nimittäin turpoavat uunissa. Kannattaa kokeilla. Ohjeen sain aikanaan anopiltani ja ennen teinkin niitä paljon, mut nyt kun ei ole enää omia lehmiä.... kerrat ovat vähentyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kuulostaa tosi hyvältä tuollaiset pannarit. Pitää ehdottomasti kokeilla. Ternimaitoa ei kylläkään olla enää onnistuttu saamaan, mutta pitää vain tehdä taikina jostain muusta maidosta.

      Poista
  8. Mulla on nytkin 7 litraa ternimaitoa pakkasessa.Ei ole koskaan edes tarvinnut maksaa mitään.Kyllästymiseen asti olen uunijuustoa ja pannaria syönyt.Yliarvostettu asia.

    VastaaPoista
  9. Hei! Ei ole yliarvostettu asia, ei kaikilla ole ternimaitoa saatavilla, eivätkä tiedäkään mitä se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ternimaitoa on hankala saada. Meilläkään ei ole tuttavalla enää lehmiä, niin ternimaitoakaan ei ole ollut käytettävissä aikoihin. Ei sitä sitten varmaan osaa niin arvostaa, jos sitä on yllin kyllin. Näin, kun sitä ei oikein mistään saa, sitä kaipaakin. Ihan paras pannari ternimaidosta tulee.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-