maanantai 11. helmikuuta 2013

Uunijuurekset, peuran sisäfilepihvit & punaviinikastike


Meillä aika harvoin päästään mitään riistaa valmistamaan, mutta nyt on jokunen riistapakkaus meidänkin pakastimeen kulkeutunut. Yhdestä paketista löytyi peuran sisäfile, ja otin sen hyvissä ajoin jääkaappiin sulamaan sunnuntain ateriaa varten. Peuran lihaa olen aikaisemmin valmistanut vain kerran tai pari. Sisäfileenä en kertaakaan. Fileen hitaasti sulaessa jääkaapissa sain hyvin aikaa miettiä mitä siitä tekisin. Lopulta päädyin vain paistamaan fileen pihveinä pannulla kevyesti maustettuna. Pihveistä tulikin sopivan mureita ja riistan oma maku säilyi hyvin. Monesti yksinkertaisin menetelmin tuleekin hyvä lopputulos. Pihveille tein vielä maukkaan punaviinikastikkeen ja lisukkeeksi uunijuureksia. Uunijuureksetkin maustoin kevyellä kädellä, etteivät peittäisi peuran makua. Kastikkeesta yli jäänyt punaviini nautittiin tietenkin ruokajuomana, ja sunnuntain päivällinen oli hyvinkin maittava.

Uunijuurekset

1 lanttu
5 - 6 perunaa
2 - 3 punajuurta
2 - 3 pienehköä sipulia
oliiviöljyä
MaustePörssin Olympos -yrttisekoitusta (oregano, basilika, minttu, valkosipuli, mustapippuri, paprikarouhe, rakuuna, fenkoli, vuorisuola (10%),  sitruunahappo)
(suolaa)

Kuori ja lohko juurekset ja sipulit uunivuokaan. Lorauta joukkoon oliiviöljyä sekä mausteet. Sekoita, kunnes lohkot ovat öljyn ja mausteiden peitossa. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa, kunnes lohkot ovat saaneet väriä ja sopivasti kypsyneet. Sekoita juureksia muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Peuran sisäfilepihvit

peuran sisäfile
Prima-mausteiden riistamaustetta (katajanmarja, valko- ja maustepippuri, sinapinsiemen, paprika, valkosipuli, rosmariini, selleri, inkivääri, persilja, laakerinlehti)
suolaa

Paistamiseen:
nokare voita ja loraus ruokaöljyä

Poista sisäfileestä kalvot. Leikkaa file noin sentin paksuisiksi pihveiksi. Nuiji pihvit kevyesti. Mausta pihvit molemmin puolin riistamausteella ja suolalla. Anna pihvien maustua jonkin aikaa ja lämmetä huoneenlämpöisiksi ennen paistamista. Paista pihvit pannulla voin ja öljyn seoksessa molemmin puolin nopeasti, kunnes pinnat saa väriä. Pihvit saavat jäädä sisältä punertaviksi.

Punaviinikastike

1 pieni sipuli
1 rkl ruokaöljyä
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl timjamia
1 rkl balsamicoa
1 dl punaviiniä
1 lihaliemikuutio
4 dl vettä
n. 4 rkl ruskeaa kastikesuurustetta
ripaus sokeria

Kiehauta hienonnettu sipuli kattilassa öljyssä. Lisää mausteet, balsamico, punaviini, vesi ja lihaliemikuutio. Keitä ilman kantta noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kiehuvaan liemeen suuruste koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta noin minuutin ajan ja lisää ripaus sokeria. Tarkista maku.

7 kommenttia:

  1. Kiitos, meillä tästä ateriasta tykättiin. Suht yksinkertaista, mutta hyvää.:)

    VastaaPoista
  2. Oi peuraa en olekkaan päässyt maistamaan tai valmistamaan, hirveä saadaan aina appiukolta. Annos näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveä meillekin enemmän päätyy, mutta joskus aina esimerkiksi peuraakin. Aika saman tyyppistähän peura kuitenkin taitaa hirven kanssa olla. Kiitos, hyvää olikin.:)

      Poista
  3. oi,näyttää kyllä oikein hyvältä ,kelpaisi meille =)

    VastaaPoista
  4. Kyseessä ei tosin ole ollut sisäfile vaan ulkofile, mutta hyvää silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä päättelet ulkofileeksi? Pakkauksen päälle oli merkitty sisäfile, ja pieni file se olikin. Ulkofilehän on isompi kooltaan. Kaikesta huolimatta oli hyvää.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-