torstai 7. helmikuuta 2013

Laskiaispullat


Mantelimassaa vai hilloa? Meillä laskiaispullat maistuvat molemmilla täytteillä, mutta allekirjoittanut pitää kuitenkin pikkaisen enemmän pullista mantelimassalla, toinen puolisko taas hillopullista, joten osa pullista täytetään aina mantelimassalla ja kermavaahdolla, osa taas hillolla ja kermavaahdolla. Silloin tällöin kokeillaan täytteenä jotain uuttakin, mutta nämä perinteiset vain pitävät pintansa vuodesta toiseen.

Laskiaispullat

Pullataikina:
5 dl maitoa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
14 - 16 dl vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Voiteluun:
kananmuna

Päälle:
raesokeria tai mantelilastuja

Täytteeksi:
hilloa tai mantelimassaa
kermavaahtoa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja rasva. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä tangot. Jaa kumpikin tanko paloiksi. Pyörittele palat pikkupulliksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla tai mantelilastuilla. Paista pullat uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 - 15 min. Halkaise jäähtyneet pullat ja täytä ne hillolla tai mantelimassa sekä kermavaahdolla.

12 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä :) Mulla on pullataikina-ainekset odottamassa pikkumiehen päiväunia. Hyvästi laihdutuskuuri ja tervetuloa laskiaspullat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Vaikea on laihdutella, kun on Runebergin päivää, laskiaista ynnä muuta.;)

      Poista
  2. Molemmat täytteet ovat hyviä, mutta pidän enemmän mantelimassasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu.:) Sellaisia pullia en kuitenkaan tykkää tehdä, että laittaisin täytteeksi molempia yhtä aikaa. Jotenkin se hillo sitten peittää liiaksi mantelimassan.

      Poista
  3. Ei tarvitse montaa syödä, kun on reilun kokoisia.;) Molemmilla täytteillä on hyviä, mutta mantelimassa on aina ollut sellaista, mistä tykkään ihan mahdottomasti.;)

    VastaaPoista
  4. Täällä menee mieltymykset tasan. Minä liputan mantelimassan puolesta, M vaatii pullaansa ehdottomasti hilloa.
    Mutta hyvä kun sattui sopivasti tuo laskiaispullaresepti. Nyt ollaan muutama kuukausi "muilla mailla vierahilla" ja minun pitäisi leipoa täällä laskiaispullia. Kaikki ainekset löytyy, mutta pakkausten koot ovat erilaisia. Täällä kuivahiivapussissa on 4,6 g hiivaa. En yhtään muista mitä suomalainen kuivahiivapussi painaa. Voisitko tarkistaa, niin saan oikeat mitat, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11 grammaa on Sunnuntai -kuivahiivapussissa.:) Laskiaispullien täytteet jakaa kansaa aina.;D

      Poista
    2. Se on sitten 5 täkäläistä kuivahiivapussia. Isosti kiitoksia.

      Poista
    3. Heips. Kyselin sulta helmikuussa laskiaispulliin vähän apuja. Tällainen tarina ja tällaiset pullat siitä sitten syntyi.
      http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/02/laskiaispullaleipomuksia.html
      Päätettiin sitten avata meidänkin ”epätrendikäs ruokablogi” yleiseen jakeluun. Tervetuloa lukijaksi :)

      Poista
  5. Minulle ehdottomasti hillolla, ei mitään mantelimömmöjä! No, jokaisella oma maku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on vain piristävää, ettei kaikilla ole sama maku.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-