torstai 14. helmikuuta 2013

Karpalomisu


Ajattelin ensin leipoa jotain hyvää ystävänpäivän herkuksi, mutta laiskuus vei kuitenkin voiton, ja tein nopeasti ja helposti valmistuvat karpaloiset versiot tiramisusta. Hyvää jälkiruokana, ja mikä ettei kahvinkin kanssa. Ei mitään hirmuisen makeaa, ja kirpeät pakastekarpalot tuovat mukavaa pirteyttä annoksiin.

Karpalomisu
(4 annosta)

16 savoiardi-keksiä
2 dl vahvaa kahvia
1/2 dl Helmi -kahvilikööriä
1 dl vispikermaa
3 rkl sokeria
2 kananmunan keltuaista
200 g Crème Bonjour Karpalo Tuorejuustoa
2 dl pakastekarpaloita

Koristeluun:
kaakaojauhetta
karpaloita

Keitä vahvaa kahvia ja mausta kahvi kahviliköörillä. Murenna jokaisen neljän tarjoiluastian pohjalle kaksi keksiä ja kostuta keksit käyttämällä kahvi-likööriseoksesta puolet. Vaahdota kuohukerma ja ruokalusikallinen sokeria. Vatkaa munankeltuaiset ja kaksi ruokalusikallista sokeria vaahdoksi. Yhdistä vaahdot sekä tuorejuusto. Kaada puolet vaahdosta astioihin keksien päälle. Jaa sulaneet karpalot astioihin ripottelemalla ne vaahdon pinnalle. Tee toinen kerros lopuista kekseistä. Kostuta lopulla kahvi-likööriseoksella ja jaa loppu vaahto astioihin. Levitä vaahto tasaiseksi, ja anna karpalomisujen makujen ja kosteuden tasaantua  jääkaapissa ennen tarjoilua. Sihtaa karpalomisujen pinnalle kaakaojauhetta ja koristele karpaloilla juuri ennen tarjoilua.

1 kommentti:

  1. Kiitos, ihan kiva (ja helppo) versio oli tällainen karpaloinenkin misu.:) Tiramisu on kyllä niin hyvää, että kannattaa tehdä.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-