keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Borssikeitto


Viime aikojen herkuttelujen jälkeen on pieni kevennys ruokavaliossa taas paikallaan. Kasvispitoiset keitot ovat siihen ihan omiaan, joten tein itselleni kattilallisen borssikeittoa. Borssikeitto oli kouluaikojen kauhistus, mutta vanhemmiten olen oppinut siitäkin pitämään. Varsinkin liemi keitossa on tosi hyvää. Etikka antaa siihen kivan säväyksen. Borssikeitto taitaa kuitenkin olla niitä ruokia, joista joko tykkää tai ei. Senpä vuoksi keittoa tuleekin tehtyä aika harvoin, koska meillä se maistuu vain minulle itselleni.

Borssikeitto

nokare voita tai tilkka ruokaöljyä
3 punajuurta
pala valkokaalia
1 sipuli
1 - 2 valkosipulin kynttä
1 l kasvislientä
liperiä
rosmariinia
timjamia
rouhittua mustapippuria
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 - 2 rkl punaviinietikkaa

Tarjoiluun:
smetanaa

Raasta kuoritut punajuuret karkeaksi raasteeksi. Suikaloi kaali ja kuorittu sipuli. Hienonna valkosipulin kynnet. Kuullota kasviksia hetken aikaa kattilassa kuumennetussa rasvassa. Lisää kasvisliemi, yrtit sekä mustapippuri. Kiehauta ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia. Lisää keittoon hunaja sekä etikka. Tarkista suola. Tarjoile smetanan kanssa.

5 kommenttia:

  1. Jos noin pitkä aika on viime kerrasta, niin sitten vain borssikeittoa keittelemään!:) Itse teen kerran pari vuodessa, ja yleensä sitä alkaa tehdä oikein mieli, ja sitten on pakko tehdä. Hyväähän tuo on, vaikkei koulussa maistunutkaan.;D

    VastaaPoista
  2. Borssikeitto on parasta, ihan vaan pelkkään lihaliemeenkin tehtynä. Se on niin hyväää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihaliemeenkin borssin voi tietenkin tehdä ja lisätä vielä jotain lihapuoltakin joukkoon. Itselleni teen kuitenkin aina lihaa syömättömänä kasvisversion.;) Mutta hyvää on varmasti lihattomana tai lihaisana, ja kuitenkin kevyttä ruokaa.:)

      Poista
  3. Tykkään...lihaversiona tai kasvisversiona. Äsken melkein rupesin tekemään lihaversiona, vaan kaalia olikin niin plajon että tein ison vuoallisen vähälihaista kaalilaatikkoa uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli kokonainen kaali käytössä, joten lopusta mies sai itselleen kaalikeittoa minun syödessä borssia. Itse en sitten taas kaalikeitosta välitä niin paljon, ja saatoin sitten tehdä lihaversion.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-