keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hirvipullat


Pakastimessa oli puoli kiloa jauhettua hirvenlihaa, joka päätyi pyöryköiksi joulupöytäämme. Maustoin taikinan tällä kertaa hyvin miedosti ja yksinkertaisesti, jotta riistan maku säilyisi mahdollisimman hyvin.

Hirvipullat

n. 500 g hirven jauhelihaa
1 sipuli
1 rkl ruokaöljyä
2 rkl turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
suolaa oman maun mukaan
1 - 2 tl rosmariinia
ripaus mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista sipulisilppu pannulla öljyssä, ja anna jäähtyä. Sekoita jauhelihan joukkoon ruskistettu sipuli, jogurtti, kananmuna sekä mausteet. Pyörittele taikinasta kylmällä vedellä kostutetuin käsin pullia. Laita pullat uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä uunissa 180 asteessa n. 12 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. Välillä aina jotain riistaakin saadaan, vaikkei itse metsästetä. Muuten tuskin hirveäkään tulisi laitettua. Varmaan on lihassa jonkun verran kilohintaa johonkin possuun ja kanaan verrattuna. Useampaa lihaa löytyy nyt tänä jouluna pöydästä. Tänään haettiin muutama viikko sitten varattu palvikinkku, ja samalla ostettiin pieni pala hirsisaunassa palvattua hevosen paistia ihan mielenkiinnosta, kun sellaista satuttiin huomaamaan. Lisäksi on vielä palvikalkkuna, kun sellainen joka joulu saadaan. Nyt ei enää puutukaan paljon muuta kuin kalapuoli ja laatikot. Valmistelut on hyvällä mallilla.:)

    VastaaPoista
  2. Lähetin tämän ohjeen veljelleni, joka hirvestää. Maistuis varmaan hällekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu.:) Meillä kelpuutettiin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-