perjantai 2. tammikuuta 2015

Jauheliha-tortillavuoka


Tortillapakkauksia meiltä löytyy nykyään aina kaapista, koska niistä saa tarvittaessa valmistettua nopeasti jotain hyvää. Pizzapohjiksikin ne sopivat, jos ei jaksa alkaa itse tekemään taikinaa pizzanälän yllättäessä. Tortilloista valmistin myös uuden vuoden aaton pääruoan. Koska syksyn mittaan on aika usein syöty quesadilloja erilaisin täyttein, tein vaihteeksi tortillavuoan jauhelihatäytteellä. Tortillavuoka onkin aika saman tyyppinen ruoka kuin lempiruokani lasagne. Tortillavuoka vain valmistuu pikkaisen nopeammin ja helpommin. Mausteisen tortillavuoan kanssa maistui raikas meksikolaistyyppinen salaatti. Vuoka oli niin hyvää, että kaikki meni kerralla.

Jauheliha-tortillavuoka

8 tortillaa
tilkka ruokaöljyä
700 g nauta-sikajauhelihaa
1 sipuli
3 - 4 valkosipulin kynttä
2 chiliä
1 ps Tacomausteseosta
1 dl vettä
3 isoa tomaattia
100 g maissinjyviä
1 dl ruokakermaa

Päälle:
2 - 3 dl juustoraastetta
2 dl ruokakermaa

Ruskista jauheliha pannulla tilkassa öljyä. Kuori ja hienonna sillä välin sipuli ja valkosipulin kynnet. Poista chileistä siemenet ja hienonna chilit. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää pannulle sipulit ja chilit. Jatka paistamista, kunnes ne kypsyvät. Sekoita jauhelihan joukkoon Tacomausteseos sekä vesi. Kuutioi tomaatit pieneksi ja lisää pannulle. Jatka paistamista, kunnes tomaatit muusaantuvat sopivasti joukkoon. Lisää joukkoon maissinjyvät ja ruokakerma. Tarkista suola. Jaa täyte tortilloille ja kääri ne rulliksi. Aseta rullat uunivuokaan. Sekoita keskenään juustoraaste ja ruokakerma ja levitä seos vuokaan rullien päälle niin, että rullat peittyvät kauttaaltaan. Paista uunissa 200 asteessa 20 - 30 min., kunnes pinta saa sopivasti väriä.


24 kommenttia:

  1. Aah varmasti ihanaa tuon salaatin kanssa. :) Iloista viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  2. Just mietin, että mitä tekis ruuaksi kun kaappi on tyhjillään uuden vuoden jälkeen. Kaapissa kuitenkin on tortillapohjia ja pakasteessa jauhelihaa, kiitti siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti tuli sitten sopivaan saumaan.:) Tortillapohjista saa kyllä aina helposti hyvää syötävää.:)

      Poista
  3. Mullekin tuli annoskateus! Tortilloita onneksi löytyy, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortilloja kannattaakin aina pitää jemmassa.:)

      Poista
  4. Ihanaa, resepti tuli juuri kuin tilauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uumiin lähti duunattuna paholaishillon kera, kiitos inspiksestä <3

      Poista
    2. Se on aina kiva, kun resepti tulee sopivaan aikaan.:) Paholaisenhillo onkin ihanaa ja varmasti sopii myös tortilloihin.:)

      Poista
  5. Kiitti vinkistä! Pitää ehdottomasti tehdä. Monesti on ollut mielessä mutta ihanaa nyt kun on reseptikin valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä!:) Tortillavuoat on hyviä. Aina välillä pitää tehdä.:)

      Poista
  6. Hyvä vinkki, tosiaan nopsempi kuin lasagne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nopeasti tortillavuoka valmistuu. Vuoan kasaaminenkin käy lasagnea nopeammin.:)

      Poista
  7. Kokeilin tortillavuoan ohjetta hieman muunneltuna. Hyvää tuli, kiitos ohjeesta !
    Joulusyöminkien jälkeen kaipaa juuri tällaisia ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui.:) Ja tällaisiahan pystyy muuntelemaan mielin määrin oman maun mukaan.:)

      Poista
  8. Näistä tulee aina niin lapsuus ja 90-luku mieleen. Meillä tehtiin tortillavuoka nyhtöpössusta ja hyvää oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi pitkään taukoa tällaisista ruoista. Nyt on taas vuosien tauon jälkeen innostuttu.:) Nyhtöpossu onkin todella hyvä täyte.:)

      Poista
  9. Tortillat on tosi käteviä. Niistä saa tehtyä monenlaista hyvää. Vuoka on myös tosi hyvää, ja monin tavoin myös muunneltavissa.:) Vuoka on aika tuhdin oloista syötävää, joten salaatti mukavasti keventää.:)

    VastaaPoista
  10. Herttinen, tortillojako voi käyttää noinkin! Kätevää!!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Ja vielä helpommalla pääsee, jos vain laittaa vuokaan kerroksittain tortilloja ja täytteitä. Säästyy vielä siltä rullaamiseltakin.;) Tortilloista on moneksi.:)

      Poista
  11. Tosi herkullisen näköisiä. Minä laitoin viimeksi valmista juustodippiä vastaavien päälle....ens kerralla tehään tällä ohjeella, joten sieppaan sen mukaani saman tien. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykättiin tosi paljon, varsinkin mies, joka söikin suurimman osan vuoasta.;) Tätä voi tehdä monella eri tavalla, eri aineksin. Tietysti juustoraasteen ja kerman olisi voinut keittääkin kastikkeeksi, mutta meni ihan noinkin. Joissain resepteissä katselin, että kerma ja juusto oli vain sekoitettu yhteen, ja olihan se kaikkein helpointa ja nopeinta noin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-