Sivut

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Korvasieni-pekonikastike


Kevätajan ehdottomat ykkösherkut ovat meillä parsa, raparperi ja korvasienet. Viikonloppuna poikkesimme yhdelle korvasienipaikallemme katsomaan joko sinne olisi poimittavaa noussut. Vaan myöhässä on korvasienetkin tänä vuonna kaiken muun kasvillisuuden ohella. Sentään jokunen korvasieni jo löydettiin, ja kerättiin pois, vaikka ne eivät olleet koolla pilattuja. Ne riittivät kuitenkin juuri sopivasti kastikkeeseen, kun jatkoin kastiketta vielä pekonilla. Viikon sisällä täytyy kiertää muutkin korvasienipaikkamme, jos saataisiin satoa pakastimeenkin asti säilöttäväksi.

Korvasieni-pekonikastike

140 g pekonia
reilu 1 dl esikäsiteltyjä eli myrkyttömäksi ryöpättyjä korvasieniä
5 dl ruokakermaa
1 - 2 rkl Maizena vaaleaa kastikesuurustetta
suolaa
mustapippuria
reilusti ruohosipulisilppua

Paista kuivalla pannulla pekoniviipaleet molemmin puolin rapeiksi. Nosta pekonit pannulta talouspaperin päälle. Lisää pannulle käsitellyt korvasienet sopiviksi paloiteltuna ja paista, kunnes sienistä poistuu ylimääräinen neste. Lisää joukkoon ruokakerma ja suurusta kastikesuuruksella. Paloittele joukkoon pekonit ja mausta kastike suolalla. Rouhi kastikkeeseen mustapippuria ja lisää joukkoon silputtua ruohosipulia.

17 kommenttia:

  1. Pekoni kuulostaa erittäin hyvältä yhdistelmältä, pientä savua korvasienille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sopi pekoni korvasienelle. Sienet ja liha sopivat muutenkin mukavasti yhteen.:)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa pekoni sienikastikkeessa. Pitääpä tiirailla korvasienipaikalta missä viime vuonna niitä muutaman näin, onko siellä vielä mitään. Jos jonkinnäköistä kastiketta saisi tehtyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisä pekoni oli, kun sieniä ei vielä paljon saatu. Täytyy myös tässä muutaman päivän sisällä käydä taas korvasienipaikoilla. Jos tämä sade olisi tehnyt hyvää.:)

      Poista
  3. Korvasienet ja pekoni,varmasti mukava yhdistelmä. Kohta saa itekkin korvasieniä ja sitten on päräytettävä korvasienipiirakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä yhdistelmä. Korvasienipiirakat on myös hyviä. Toivottavasti sieniä tulee lisää, niin pääsee kaikkea muutakin tekemään.:) Toivottavasti sinun piirakkaversiosi nähdään pian.:)

      Poista
  4. Hyvältä kuulostaa, voi kun jostain korvasieniä saisin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvasienet on ihania, mutta kovan työn takana. Ihan mahdottomasti täältä päin ei edes niitä löydy, mutta aina jotain sentään pakastimeenkin löytyy.:)

      Poista
  5. Parsa on myös täällä ihan ykkönen, mutta korvasienet eivät, olen tosin poiminut niitä meidän äidille, joka on sieni-ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet yleensä joko maistuu tai sitten ei. Meillä myös ollaan kovia sienestämään, ja sieniruoat on meillä herkkua.:)

      Poista
  6. Oi, herahti oikein vesi kielelle. Maistuu varmasti hyvältä! Saisimpa jostain sieniä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kastiketta oli. Harmi vain, kun ei millään ehditty uudelleen korvasieniä katsomaan.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-